Artikkelikuva
Monille Ecuadorin nuorille etäkoulun käyminen on mahdotonta. Lisbeth Chimbolla, 16, ei ole käytössään nettiä. Hän pelkää jäävänsä pandemian takia luokalle.

Etäkoulua ilman nettiä ja rokotematka Miamiin – Pandemia kärjisti tuloerot Ecuadorissa, jossa nuoret varttuvat eri todellisuuksissa

Monissa Etelä-Amerikan maissa pandemia on syventänyt kuiluja yhteiskuntaluokkien välillä entisestään. Neljä nuorta ympäri Ecuadoria, viidakkoyhteisöstä suurkaupunkiin, kertoo tulevaisuudestaan.

”Juuri nyt meillä ei ole kotona mitään. Äiti ja isä ovat menneet jonnekin, he yrittävät hankkia meille ruokaa ja rahaa.”

LISBETH CHIMBO, 16. ARAJUNO, AMAZONIAN ECUADOR

”Olen lukiossa IT-luokalla, mutta minulla ei ole nettiä eikä puhelinta”

Olen lukion ensimmäisellä luokalla. Kotini on Arajunossa, joka on viidakkoyhteisö Ecuadorin sademetsässä. Asun viiden sisarukseni kanssa, mutta meitä on yhteensä 12. Isoimmat ovat jo muuttaneet pois. Olen todella huolissani, sillä vaikka Arajunon ulkopuolella on internet, meillä ei ole siihen varaa. Minulla ei myöskään ole laitetta, jolla käyttää sitä. Tilanteemme on nykyään niin huono, ettei meillä ole edes ruokaa. Esimerkiksi juuri nyt meillä ei ole kotona mitään. Siksi äiti ja isä ovat menneet jonnekin, he yrittävät hankkia meille ruokaa ja rahaa.

Ennen pandemiaa ja koulujen sulkemista olin lahjakas oppilas. Sain hyviä arvosanoja. Nyt koulunkäynti on hyvin vaikeaa. Olen saanut huonoja arvosanoja ja pelkään, etten pääse luokalta. Teen kaikkeni, jotta näin ei kävisi. Käyn siskoni luona käyttämässä tietokonetta ja nettiä, mutta en voi tehdä sitä usein, sillä olemme kaukana keskustasta ja liikkuminen maksaa. Kaikki läksyt lähetetään WhatsAppiin. Niistä pitää ottaa kuva ja lähettää sitten opettajille – mutta minulla ei ole puhelinta. Olen informaatioteknologialinjalla lukiossa, mutta minulla ei ole nettiä eikä laitetta. Uskomaton tilanne!

Kotona yritän tehdä koulutehtäviä. Herään yleensä viideltä auttamaan siivoamisessa, pyykinpesussa ja muissa kotihommissa. On minun tehtäväni pestä veljieni pyykit ja astiat.

Puhumisesta on tullut minulle vaikeaa, kun en ole ollut missään pitkään aikaan. Siksi olen niin ujo. Jos minulla olisi mahdollisuus, haluaisin osallistua erilaisiin ryhmiin ja harrastuksiin. Pidän erityisesti piirtämisestä. Haluan myös jatkaa koulunkäyntiä, päästä ylioppilaaksi ja mennä sitten yliopistoon. Se on mahdollista vain, jos saan stipendin. Minun on siis pakko päästä ylioppilaaksi, pakko saada stipendi ja pakko päästä yliopistoon. En suostu ajattelemaan muuta. Näin on tapahduttava!

”Otin koronarokotuksen Miamissa. Se on hyvä investointi terveyteen, sillä Ecuadorissa nuoret eivät tule tällä tahdilla saamaan rokotusta vielä vuosiin.”

SEBASTIÁN SEVILLA, 19. TUMBACO, QUITO

”Perustin brändin ja lomailin Miamissa”

Pääsin viime vuonna ylioppilaaksi. Pandemian vuoksi meillä ei ollut perinteistä ylioppilasjuhlaa, emmekä menneet tavanomaiselle Karibian-matkalle, jonka yksityisen lukion viimeisen vuoden oppilaat usein tekevät.

Monille pandemia on ollut rankka, minulle ei. Pandemian aikana innostuin yrittämisestä ja päätin perustaa oman brändin, San Pedron. Brändini tekee t-paitoja ja kalastajanhattuja, samoin tasapainoilulautoja surffareille ja skeittareille. Olen saanut ideani Miamista, missä olen käynyt monta kertaa. Nyt pandemian aikana olen käynyt siellä kahdesti serkkujeni luona. Ensimmäisellä kerralla keskityin yritykseeni ja sen markkinointiin. Toisella kerralla lomailin ja otin koronarokotuksen. Ajattelin, että se on hyvä investointi terveyteen, sillä Ecuadorissa nuoret eivät tule tällä tahdilla saamaan rokotusta vielä vuosiin.

Yritykseni on vielä pieni ja alussa, mutta minulla on mennyt hyvin. Aloituspääomani koostui säästöistäni ja lainasta, jonka isäni minulle antoi. Yritän käyttää tuotannossani paikallisia raaka-aineita, palkata paikallisia osaajia ja toimia ympäristön kannalta vastuullisesti. Esimerkiksi takaan jokaiselle puisen tasapainoilulaudan ostajalle, että istutan yhden puun lautaa kohti. Koska markkinat brändilleni ovat kuitenkin pienet täällä Ecuadorissa, olen ajatellut suunnata sekä tuotantoa että myyntiä Yhdysvaltoihin.

Meidän täytyy luoda työpaikkoja paikallisille, muuten tilanne ei parane. Lainan saaminen pankista on nuorelle täällä todella vaikeaa ja varmasti mahdotonta sellaiselle, joka pesee liikennevaloissa auton ikkunoita elääkseen. Ihmiset kyllä tekevät parhaansa, jos saavat mahdollisuuden palkkatyöhön.

Nyt lukion jälkeen olen etäopiskellut vaikka mitä: graafista suunnittelua, neuromarkkinointia, taloustietoa ja kuunnellut äänikirjoja. Sijoittaminen ja rahan poikimaan pistäminen on avainkysymys! Kannattaa ostaa osakkeita tai sijoittaa tuotantoon.

Sellaiset noin 3000 dollarin kuukausitulot olisivat näin nuorena hyvät, mutta mikäs siinä, jos tulee vaikka miljoona. Ajattelen myös, että yrittäjän on otettava riskejä ja varauduttava myös tappioihin. Jos menee huonosti, on vain yritettävä uudelleen.

”Jos tarvitsemme uudet kengät, meidän pitää olla syömättä. Kenkiä käytämme oikeastaan vain, jos on jokin tärkeä juttu.”

ABRAN ROJAS, 18 & EDEKE SOJO, 19. TUMBACO, QUITO

”Emme aio pestä autojen ikkunoita kadulla koko elämää. On pakko uskoa, että jotain hyvää voi tapahtua”

Me olemme pesseet autojen ikkunoita liikennevaloissa kuukauden ajan. Yleensä olemme supermarketin edessä ja aina yhdessä, koska se on turvallisempaa. Autamme toisiamme kaikessa. Saimme ostettua ikkunanpesuvehkeet osamaksulla, ne maksoivat neljä dollaria. Ei auta kuin elää päivä kerrallaan. Jos sataa, meillä menee huonosti. Joskus poliisi tulee ja vie meiltä ikkunanpyyhkimet.

Parhaina päivinä tienaamme noin 12-15 dollaria. Teemme hommia aamuseitsemästä iltakuuteen. Nyt kun on ollut ulkonaliikkumiskielto, emme ole voineet tehdä töitä moneen päivään ja olemme joutuneet ostamaan ruokaa lainaksi.

Asumme vuokrahuoneessa neljän muun kanssa. Yksi kämppiksistämme on tyttö, jolla on pieni vauva. He tulivat kanssamme Kolumbian Medellínistä tänne. Matkalla pistimme rahat yhteen, jotta tyttö ja vauva saivat nukkua hotellissa. Me muut nukuimme ulkona, ja monesti olimme ihan jäässä.

Täällä me nukumme patjoilla, jotka olemme saaneet kilteiltä ihmisiltä lahjoituksena. Muuten meillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia saada niitä. Tilanne on se, että jos tarvitsemme esimerkiksi uudet kengät, meidän pitää olla syömättä. On pakko valita, mihin käyttää rahansa. Kenkiä käytämme oikeastaan vain, jos on jokin tärkeä juttu.

Olemme täällä etsimässä parempaa elämää, sillä elämämme on ollut hyvin vaikeaa. Kaikkein eniten haluaisimme saada kunnon töitä. Pystymme tekemään kaikenlaista: siivoushommia, hoitamaan taloa ja pihaa, ja auttamaan ihan missä tahansa hommissa.

Abran: Ennen kuin tulimme Edeken kanssa tänne, olin yli vuoden Kolumbiassa. Siitä on ehkä kaksi vuotta, kun lähdin kotoa – en oikein muista, aika menee sekaisin. Kolumbiassa olin Venezuelan rajalla, ja siellä tein tätä samaa hommaa, pesin ikkunoita ja asuin vuokrahuoneessa.

Venezuelassa asuin äidin ja kahden siskon kanssa, mutta kaikki oli vaikeaa. Koulussa ei saanut ruokaa eikä muutenkaan ollut mitään toivoa. Sain käytyä lukion ensimmäisen vuoden, mutta toisella lähdin ensin koulusta ja sitten maasta. Vaihdoin kaupunkeja, kun elämä ei muuttunut miksikään. Sitten tapasin Edeken, ja pääsimme eri kyydeillä Ecuadorin puolelle. Keräsimme matkan varrella rahaa pesemällä autojen ikkunoita. Jotkut ihmiset myös auttoivat meitä.

Edeke: Kaikkein eniten haluaisin nähdä äitini. Haluaisin myös opiskella, mutta se on turha unelma. Joko teen töitä tai käyn koulua. En pysty molempiin. Olisi kiva opiskella rakennusalaa. Me emme kyllä aio pestä autonikkunoita kadulla koko elämää. On vaan pakko uskoa, että jotain hyvää voi tapahtua. Sillä tavalla jaksaa päivästä toiseen. Se on ainoa tapa pysyä elossa.

Abran: Haluaisin hankkia enemmän rahaa ja maksaa velat pois. Rukoilen joka yö ja puhun Jumalan kanssa. Pyydän, että elämässä menisi paremmin. Jos saisin valita, opiskelisin mekaanikoksi.

PANDEMIA KÄRJISTI TULOEROT – NUORET KÄRSIVÄT ENITEN

• Maaliskuussa 2020 lähes kaikki Etelä-Amerikan maat sulkivat koulunsa koronapandemian vuoksi.

• Heinäkuussa 2021 suurin osa oppilaista käy yhä etäkoulua. Yhä useampi on joutunut lopettamaan koulunkäynnin, koska etäkoulu ei toimi tai perheen taloudellinen tilanne on huono. Kasvava määrä lapsia ja nuoria tekee töitä tullakseen toimeen.

• Ecuadorissa vain 20 prosentilla koululaisista on omassa käytössään matkapuhelin tai tietokone opiskelua varten. Heistä 70 prosenttia yrittää selviytyä huonolla nettiyhteydellä. Maaseudulla vain 30 prosentilla oppilaista on nettiyhteys.

• Samalla Ecuadorin ylempi keskiluokka ja talouseliitti voivat hyvin: yksityiskouluissa opiskelu sujuu. Pandemian aika on lisännyt tuloeroja entisestään. Köyhimmät lapsiperheet ovat köyhtyneet suhteellisesti enemmän kuin muut; vuonna 2020 puolessa lapsiperheistä ainakin yksi aikuinen menetti työpaikkansa ja tulot vähenivät puolella.

• Oma lukunsa ovat Ecuadorin venezuelalaiset pakolaiset. Heitä on lähes puoli miljoonaa, ja heistä kolmasosa on alle 18-vuotiaita. Lähes puolet Ecuadorin venezuelalaisista lapsista ja nuorista ei käy koulua. Pandemia on pahentanut tilannetta entisestään.

• Ennen pandemiaa 268 000 lasta ja nuorta ei käynyt koulua. Pandemian aikana ainakin 90 000 oppilasta on lopettanut koulun kesken.

• 60 prosenttia teini-ikäisistä ecuadorilaisista sanoo tuntevansa olonsa usein ahdistuneeksi ja huolestuneeksi.

Lähteet: UNICEF, PUCE ja Ecuadorin sisäasiainministeriö

Tilaa Maailman Kuvalehti