Artikkelikuva
Kongo teki Sillanpäähän lähtemättömän vaikutuksen, eikä ajatus jokimatkasta jättänyt häntä rauhaan. Kului vuosia – sitten oikea aika viimein koitti.

“Suomalaiset olivat osa Kongon ryöstön koneistoa” – Toimittaja Sami Sillanpää matkusti kelluvassa slummissa Kongojokea pitkin ja kaivoi esiin unohdetun historian

Eräänä päivänä jokikylän nainen sai yllättyä: Sillanpää oli ensimmäinen valkoinen ihminen, jonka hän tapasi. Toisin oli sata vuotta sitten, jolloin eurooppalaisia liikkui Kongojoella tiuhaan. Heidän joukossaan oli myös suomalaisia.

Se oli kelluva slummi. Pelkkä tavaraproomu, jonka matkustajat leiriytyivät kuljetuskonttien välissä pressujen alla. Proomun alla luikerteli joki, joka oli öisin musta. Kaikki oli, sillä valoja ei ollut. Kyydissä oli satoja kongolaisia – ja yksi suomalainen.

Näin toimittaja Sami Sillanpää aloitti matkansa Kongojokea pitkin. Toinen puoli matkasta taittui sekin varsin haastavan menopelin kyydissä: puukanootin. Yhteensä matka kesti lähes kuukauden.

”Olin selvitellyt etukäteen, millaiset olot proomulla tulisi olemaan. Silti tuli shokkina, että tämä on paras tapa matkustaa jokea pitkin”, Sillanpää sanoo.

Jos tällaisen mahdollisuuden elämässään kerran saa, siihen täytyy tarttua.

Proomussa oli vain yksi käymälä, ruoka tehtiin hiiligrilleissä. Kaiteita ei ollut, ja yhtenä yönä pahin tapahtui: mies hukkui jokeen. Mihinkään tästä oli mahdoton varautua ennakkoon.

Silti matkan aikana sai yllättyä myös positiivisesti, Sillanpää kertoo. Ihmisillä oli hämmentävä kyky sopeutua ja sietää toisiaan.

”Proomulla oli usein hyvä meininki, ihmiset pitivät hauskaa yhdessä. He olivat mukavia ja huomaavaisia toisilleen.”

Sillanpää kulki matkansa ensimmäisen osuuden jokiproomulla. Matkustajat leiriytyivät kuljetuskonttien välissä pressujen alla. Huusseja oli yksi, valaistusta ei ollut lainkaan.

Sillanpää kävi Kongossa ensimmäisen kerran vuonna 2015. Idea jokimatkasta alkoi kyteä jo silloin.

Helsingin Sanomissa työskentelevällä Sillanpäällä on yli 20 vuoden kokemus ulkomaantoimittajana. Hän on nähnyt sota-alueita, luonnonkatastrofeja ja kriisejä joka lähtöön. Silti Kongossa oli jotain erityistä.

”Kongo oli jotain ihan muuta kuin mikä tahansa toinen paikka, jossa olin ollut.”

Kongo, jonka mukaan koko maa on nimetty, on Afrikan toisiksi pisin joki heti Niilin jälkeen. Se on kokonaisuudessaan lähes 4700 kilometriä pitkä. Joki on tärkein kulkureitti maassa, jossa on hyvin vähän kulkukelpoisia maanteitä. Joenvarren asukkaille se on ainoa yhteys muuhun maailmaan.

”Jokireissu tuntui äärimmäiseltä seikkailulta. Ajattelin, että jos tällaisen mahdollisuuden elämässään kerran saa, siihen täytyy tarttua.”

Kanootti voi mennä nurin, krokotiili voi käydä kimppuun.

Jo matkalle lähtiessään Sillanpää tiesi, että kirjoittaisi kokemuksesta kirjan. Tarunhohtoiseen jokeen liittyy paljon myyttejä. Nämä ovat niitä seutuja, joita on Euroopasta käsin pidetty Afrikan pimeimpänä sydämenä. Kongojoen alkupiste oli pitkään mysteeri, ja sitä lähti etsimään useita eurooppalaisia retkikuntia.

”Valkoisen miehen päähänpinttymät ja kliseet ovat olleet valloillaan. Kirjassani halusin kumota myyttejä tai ainakin pureskella niitä. Samalla pääsin kertomaan sellaisten ihmisten tarinoita, joita ei mediassa yleensä näy”, Sillanpää kertoo.

Sillanpään kirja Keskellä virtaa Kongo valmistui nopealla aikataululla ja ilmestyi toukokuussa, puoli vuotta matkan jälkeen.

Jokikylässä asuva Mart Ibamba (keskellä sininen paita) ei ollut ennen Sillanpäätä tavannut valkoista ihmistä.

Suomalaisten historia Kongossa on pitkälti unohdettu. Tässä on yksi aiheista, joihin Sillanpää halusi kirjassaan tarttua. Suomalaiset ovat nimittäin olleet Kongossa jo yli sata vuotta sitten.

”Suomessa tuntuu usein unohtuvan, että vaikka olemme pieni kansa, historiamme on hyvin kansainvälinen. Täältä on aina lähdetty maailmalle ja tänne on tullut ihmisiä muualta.”

Erityisen unohdettu on suomalaisten laivamiesten historia Kongojoella. 1900-luvun alussa jokiliikenne oli eurooppalaisten käsissä, ja joki suorastaan vilisi eurooppalaisia.

”Suomalaisten olisi hyvä olla tietoisia siitä, että meillä on ollut roolimme siirtomaa-ajan vallankäytössä”, Sillanpää sanoo.

Suomalaisia oli paikalla niin Kongon vapaavaltion kuin Belgian Kongon aikana.

”Se oli julmaa aikaa. Paikallisia käytettiin hyväksi ja paljon pahaa saatiin aikaan. Vaikka suomalaisten motiivi ei ollut lähtökohtaisesti alistaa muita, he olivat osa Kongon ryöstön koneistoa.”

Silti Sillanpää muistuttaa:

”Tämä ei ole mikään syytös heitä kohtaan. Täytyy myös ymmärtää ihmisiä ja heidän ratkaisujaan heidän omista lähtökohdistaan käsin.”

Vakaa ja turvallinen elämä Euroopassa on poikkeustilanne.

Koskaan ei oikeastaan ole hyvä aika matkustaa Kongon demokraattiseen tasavaltaan, Sillanpää toteaa. Itä-Kongon konflikti on jatkunut jo 25 vuotta, ja väkivallan uhka on aina läsnä.

Ironista kyllä, silloin kun muu maailma oli pandemian takia kiinni, Sillanpään tilaisuus Kongon-matkaan koitti. Tuolloin koronatilanne ei ollut maassa kovinkaan paha.

Oli sellaisiakin, jotka eivät olleet koronasta koskaan kuulleetkaan. Sillanpää kohtasi tällaisen naisen jokikylässä. Samalla hän oli ensimmäinen valkoinen ihminen, jonka nainen koskaan tapasi.

”Sitä helposti ajattelee, että ihmisillä on kännykät ja tieto kulkee, mutta ei se aina niin ole. Naisen tavatessani tajusin, että nyt olen tullut sellaiseen maailmankolkkaan, jossa asiat ovat aivan eri tavalla kuin tuntemassani todellisuudessa.”

Matkan toinen puolisko taittui puukanootilla.

Silti Kongo ei ole syrjässä, Sillanpää sanoo. Päinvastoin. Se on keskellä maailmaa, ja jokaisen suomalaisen olisi hyvä tiedostaa se.

”Kongo voi tuntua meistä kaukaiselta, mutta sen vaikutukset ovat suuret. Se, mitä Kongossa tapahtuu, säteilee kaikkialle maailmaan.”

Kongosta on halki historian haettu sitä mitä sieltä on tarvittu: orjia ja kumia, kuparia johtimiin ja uraania ydinpommeihin. Nytkään maailma ei pyörisi ilman Kongoa, sillä lähes 70 prosenttia maailman koboltista tulee maan kaivoksista. Kobolttia tarvitaan kaikessa, missä on elektroniikkaa tai akkuja.

Kongossa asuu yli 90 miljoonaa ihmistä. Maan väkiluvun ennustetaan jopa tuplaantuvan vuoteen 2047 mennessä. Myös väestöltään Kongon vaikutukset muuhun maailmaan ovat siis merkittävät. Monen Afrikan maan tavoin Kongon yllä leijuu kysymys: Kuinka nopeasti yhteiskunta kykenee kehittymään suhteessa siihen, kuinka nopeasti väestö kasvaa?

”Tällä hetkellä väestönkasvu on hurjaa ja kehitys laahaa perässä. Yhtälö on vaikea”, Sillanpää sanoo.

Meillä on ollut roolimme siirtomaa-ajan vallankäytössä. Vaikka suomalaisten motiivi ei ollut lähtökohtaisesti alistaa muita, he olivat osa Kongon ryöstön koneistoa.

Normalisoi, älä eksotisoi. Tämä on Sillanpään motto, kun hän kirjoittaa sellaisista paikoista, jotka suomalaisiin silmiin näyttävät eksoottisilta.

”Olot Kongojoella ovat hyvin erilaiset kuin Euroopassa, mutta sellainen maailma useimmille ihmisille on, elämä on epävarmaa ja riskialtista. Vakaa ja turvallinen elämä Euroopassa on poikkeustilanne.”

Toimittajan täytyy pitää tämä aina mielessä, Sillanpää sanoo. Ohjenuora on seuraavanlainen: Kohtaa ihmiset aina kunnioittaen ja heistä kiinnostuneena, halukkaana kuulemaan mitä he itse ajattelevat.

”Kun on kiinnostunut ihmisistä, he yleensä haluavat kertoa asioistaan. En muista, että Kongossa kukaan olisi kieltäytynyt haastattelusta.”

Yhtä tärkeää on välttää yleistämistä.

”Ihmisten niputtaminen kategorioihin ei tee oikeutta niille monille eri kokemuksille, joissa he elävät. Ei pidä yleistää mitään tarinaa koskemaan muita. Ristiriidat ovat suuria ja ihmisten oma kokemus ei koskaan istu mihinkään valmiiseen malliin.”

Bongelan kylässä, Kongojoen syrjäseuduilla, liikkuminen onnistuu vain kaanotilla.

Voiko kuka tahansa lähteä Kongoon? Periaatteessa, Sillanpää vastaa. Mutta…

”Reissuun liittyy paljon riskejä. Lähimpään kylään on usein parin kolmen päivän matka, sairaala taas saattaa olla viikon matkan päässä. Kanootti voi mennä nurin, krokotiili voi käydä kimppuun. Kyseessä on levoton yhteiskunta, jossa väkivallalle ja ryöstelylle on aina mahdollista altistua.”

Toisaalta ihmisiä kiinnostaa juuri se: Kongojoen matka on vaikeasti järjestettävissä oleva extreme-reissu. Moni haaveilee matkasta, mutta lopulta vain harva tekee sen.

”Tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä – ja hyvä vatsa. Jos matkaan lähtee, täytyy mukana olla luotettava opas ja tulkki. Muuten reissua on vaikea tehdä eikä siitä saa kaikkea irti.”

Sillanpään matka ei olisi onnistunut ilman kongolaista ystävää, Victor Anasaa. Anasalla on unelma: hän haluaa elvyttää Kongojoen matkailun. Jos hänen visionsa toteutuu, tulevaisuudessa tarjolla on opaspalveluja ja oma laiva. Belgian Kongon aikaisiin, sittemmin autioituneisiin hallintorakennuksiin Anasa haluaisi perustaa hotellin.

Tähän kaikkeen on kuitenkin vielä matkaa. Tilanne on jo pitkään ollut sama: maassa ei käy turisteja juuri lainkaan. Joka jokiproomun kyytiin käy, on todennäköisesti sen ainoa ulkomaalainen matkustaja.

Sami Sillanpää: Keskellä virtaa Kongo (HS-Kirjat 2021)

Sata vuotta sitten Kongojoen liikenne oli eurooppalaisten käsissä. Nykyään on toisin: alueella vierailee ulkomaalaisia tuskin lainkaan.

Tilaa Maailman Kuvalehti