Artikkelikuva

Levyarvio: In trad we trust

Neljä huuliharpistia tarjoilee uudella albumillaan lennokasta tunnelmaa.

LEVY. Neljä huuliharpistia samassa yhtyeessä? Kyllä. Eikä muita soittimia tarvita! Hervottomien keikkakokemuksieni kunniapaikalle kuuluu Sväng-yhtyeen setti helsinkiläisessä ravintolaratikassa. Kaiken nähnyt kansainvälinen yleisö riehaantui, kun virtuoosinelikko svengasi hurjasti nyrjähdellen suomalaisen hulluuden ja slaavilaisen paatoksen
ajamana.

Sväng on levyttänyt muun muassa Balkan-musiikkia, tangoa ja Sibeliusta – aina omalla kierteellään. Uusi albumi palaa perimmäisille juurille, luottaen lujasti ylisukupolvisten kansansävelmien tenhoon: In Trad We Trust. Kuunnellessa arkistopöly ei aivastuta yhtään, vaan kaikki tuntuu tuoreelta ja mehukkaalta.

Bassohuuliharppu pomputtaa, sointuharppu komppaa, melodiaharput tikkaavat ja leijaavat. Sävelmissä on polskaa, sottiisia ja valssia, mitä kaikkea, kappaleen lajilla ei ole väliä, kun tunnelma vie näin lennokkaasti mennessään. Uskottava se on. Perinteistä kansanmusiikkia ei kannata epäillä, kun liekkiä puhaltaa tällainen ryhmä tekijöitä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!