Artikkelikuva
Amanda Gorman oli nuorin koskaan presidentin virkaanastujaisissa esiintynyt runoilija.

Monien ennätysten vallanvaihto

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisissa rikottiin monta liiitovaltion ennätystä.

Valta vaihtui Yhdysvalloissa 20.1.2021, kun presidentti Joe Biden ja varapresidentti Kamala Harris vannoivat virkavalansa.

Tapahtumassa tehtiin monella tavalla historiaa. Bidenistä tuli Yhdysvaltain historian vanhin presidentti, Harrisista yhdellä kertaa sekä ensimmäinen nainen että ensimmäinen tummaihoinen varapresidenttinä.

Myöskin ensimmäistä kertaa yli 150 vuoteen väistyvä presidentti ei osallistunut seuraajansa virkaanastujaisiin. Donald Trumpin läsnäolo näyttäytyi ennen muuta sotilaiden määränä. Trump ei ole vieläkään myöntänyt vaalitappiotaan, ja loppiaisen kongressivaltauksen vuoksi viranomaiset varautuivat hänen kannattajiensa protesteihin.

Bidenilla on edessään poikkeuksellinen savotta. Kahtiajakautunut maa riutuu korona- ja talouskriisin keskellä ja ilmastonmuutostoimet laahaavat. Puheessaan Biden korosti ennustetusti yhtenäisyyttä sekä sitä, että Yhdysvallat aikoo nousta uudelleen kansainvälisten asioiden keskiöön.

Jo ensimmäisenä virkapäivänään Biden allekirjoitti 17 toimenpidettä, jotka keskittyivät purkamaan Trumpin perintöä, mikä tekee Bidenistä CNN:n mukaan tässä työssä historian aggressiivisimman.

Asetusten myötä muun muassa koronakriisin torjunta tehostuu ja Yhdysvallat pysyy mukana sekä Maailman terveysjärjestössä että Pariisin ilmastosopimuksessa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!