Artikkelikuva
Keskitalo on kotiutunut Savonlinnaan. "Savonlinna on platoninen kaupungin idea ja kaikki muut kaupungit ovat hämäriä kuvia."

Joose Keskitalo on musiikkimaailman outolintu – Tekee runollisia monitulkintaisia lauluja, mutta vastustaa naispappeutta

Joose Keskitalo on ammentanut lauluihinsa Raamatusta ja unistaan. Nyt hän on sukeltanut antiikin mytologiaan.

Kostean savun tuoksu. Se on Joose Keskitalon varhaisin lapsuudenmuisto, mutta se ei suinkaan tarttunut nenään kotona, vaan Ryttylän Kansanlähetysopistolla.

Opisto on tullut Keskitalolle tutuksi monessa elämänvaiheessa. Hän kävi siellä ensimmäisen vuoden koulua ja opiskeli siellä myös aikuisena vuoden verran raamattulinjalla. Varhaisimmat muistot ovat kuitenkin ajalta, jolloin Keskitalo oli kolmevuotias. Tuolloin perhe oli Ryttylässä valmistautumassa muuttamaan Lontooseen pastori-isän työn perässä.

”Aina kun kävin opistolla, haistoin sen hajun ja tajusin että tämä on lapsuuteni tuoksu. Se oli jäljellä vielä 2000-luvun alussa. Mutta sittemmin se paikka remontoitiin, ja haju katosi”, Keskitalo kertoo.

Remontoijat pyrkivät varmasti uudistamaan rakennusta parempaan kuntoon. Mutta uudistuksen myötä maailmasta katosi jotakin tärkeää. Se kuvastaa ehkä Keskitalon suhdetta maailmaan laajemminkin.

Mediassa Joose Keskitalo on usein saanut esittää tiettyä roolia. Hän on ”se uskovainen lauluntekijä”, konservatiiviseksi kristityksi tunnustautuva outolintu, johon liberaalin ja maallisen kulttuuriväen on vaikea suhtautua. Tekee runollisia monitulkintaisia lauluja, mutta vastustaa naispappeutta.

”Toimittajien tehtävä on kaventaa todellisuuden monimutkaisuus ja esittää siitä narratiiveja”, Keskitalo sanoo.

”Lehdistö tarvitsee selkeitä stereotypioita, örkkejä ja haltioita – ottamatta nyt kantaa siihen, kumpaan joukkoon minä kuulun!”

Aluksi tein tyypillistä karmeaa Suomi-gospelia, jossa oli laitettu hengellisiä fraaseja peräkkäin.

Profiilinsa ansiosta Keskitalo on voinut keikkailla yhtä luontevasti rock-klubeilla kuin kirkoissa ja uskonnollisissa tilaisuuksissa.

”Keikan tekeminen uskonnollisessa kontekstissa on paljon isompi riski kuin baarissa. Se voi mennä pahasti penkin alle. Toisaalta onnistuessaan se voi olla sata kertaa voimakkaampi kokemus. Jalat irtoaa maasta.”

Onko esiintyminen sinulle uskonnollinen kokemus?

”Ehkä se on sitä sosiologisesti ajatellen. Mutta ei se ole uskonnollinen kokemus isolla U:lla”, Keskitalo sanoo naurahtaen.

Laulujen kirjoittamisen Keskitalo aloitti opiskellessaan Savonlinnan taidelukiossa. Laajempaa tunnustusta tuli vuonna 2003 kantaaottavien gospel-laulujen sävellyskilpailussa, jonka Keskitalo voitti.

”Aluksi tein tyypillistä karmeaa Suomi-gospelia, jossa oli laitettu hengellisiä fraaseja peräkkäin. Totta kai olin vakavissani siinä, mitä tein, mutta tekstini olivat vain sen genren sisäistä kieltä.”

Joose Keskitalo lapsena
Keskitalo asui lapsena Lontoossa. Perheen palattua Suomeen hänellä oli koulussa vaikeuksia, koska osa suomen kielen sanoista oli outoja. ”Pyysin opettajalta kumia, rubber, mutta opettaja luuli, että kaipaisin veljeäni, brother.”

Laulunkirjoittaminen kehittyi ripeästi, eivätkä Keskitalon levyillä julkaistut laulut ole koskaan olleet yksitotista julistusta. Uskonto on niissä läsnä aiheina ja sanastona, mutta näkökulma on usein äkkiväärä.

Esimerkiksi käy viimeisimmän levyn kappale Ihmisten kalastaja. Laulun nimi on suoraan Raamatusta, Jeesuksen sanoista opetuslapsilleen. Keskitalo ottaa sen kirjaimellisesti ja tarjoilee tarinan, joka on kuin B-luokan kauhuelokuvasta: laulun kalastaja perkaa ja paistaa ihmisiä.

Raamatulliset viittaukset ovat joka tapauksessa vähentyneet uusimmilla levyillä, joille Keskitalo on kirjoittanut suurimman osan lauluista uniensa pohjalta. Myös Ihmisten kalastaja perustuu uneen.

Taidelukion jälkeen Keskitalo opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa. Yliopistollisiin teologian opintoihin kuuluu kyseenalaistava katse omankin uskonnon oppeihin, eikä se ollut Keskitalolle aina helppoa.

”Ihminen on uskonnollinen olio. Se asia ei ole mihinkään muuttunut, vaikka sen ilmenemismuodot muuttuvat.”

”On vaikeaa, kun täytyy omaksua yliopistossa annettavaa tietoa entuudestaan tutuista aiheista ja rakentaa niistä tiedon tornia oman tornin viereen. Niissä on samoja palikoita, jotka eivät usein sovi yhteen. Mitä enemmän itsellä on tietoa niistä asioista, sitä raskaampaa opiskelu on.”

Keskitalo ei koskaan valmistunut maisteriksi, ja hän kokee yliopisto-opintojen olleen enimmäkseen hukkaan heitettyä aikaa. Yhdestä asiasta hän oli kuitenkin innoissaan. Opintoihin sisältyi klassisia kieliä: hepreaa, kreikkaa ja latinaa. Raamatun kirjat avautuivat uudella tavalla, kun niitä pystyi lukemaan alkukielillään.

Suomalainen yhteiskunta maallistuu vauhdilla. Vielä 2000-luvun alussa 85 prosenttia suomalaisista oli evankelisluterilaisen kirkon jäseniä, nyt enää 69 prosenttia. Samalla maahanmuutto on lisännyt muiden uskontokuntien osuutta väestöstä.

Tämä tarkoittaa, että kristinuskon opit ja Raamatun tarinat ovat aiempaa vähemmän osa kaikkien suomalaisten jakamaa yhtenäiskulttuuria. Monelta Keskitalon kuuntelijaltakin menee luultavasti ohi osa raamatullisista viittauksista.

”Kyllä ihmiset silti ymmärtävät ne omasta kontekstistaan käsin. Minä olen tarinankertoja, en sivistäjä. Laulun ja kertomuksen täytyy toimia ilman, että kuulija tietää kaiken.”

Ymmärrettiin hänen laulujaan tai ei, Keskitalo on vakaasti sitä mieltä, että yleissivistyksen nimissä uskontoa tulisi opettaa kouluissa – jollei tunnustuksellisesti niin ainakin kulttuurihistoriana.

”Koko länsimainen sivistys perustuu Vanhan ja Uuden testamentin sekä antiikin Kreikan kertomuksiin. Jollei tunne omaa traditiotaan, ei pysty tarkastelemaan muita kulttuureja sitä vasten. Oman tradition voi halutessaan hylätä, mutta on mahdoton tehdä niin, jollei sitä tunne.”

Keskitalo ei myöskään purematta niele väitettä yhteiskunnan maallistumisesta. Kirkon jäsenmäärä kyllä laskee, mutta se ei välttämättä kerro ihmisten uskonnollisuudesta.

”Ihminen on uskonnollinen olio. Se asia ei ole mihinkään muuttunut, vaikka sen ilmenemismuodot muuttuvat.”

Myytithän kertovat tästä ajasta ja maailmasta. Ne ovat työkaluja maailman ymmärtämiseksi.

Joukko suomalaisia taiteilijoita on löytänyt hengellisen kotinsa juuri ortodoksikirkon piiristä.

Keskitalo on itsekin jättänyt luterilaisen kirkon ja liittynyt ortodoksisen kirkon jäseneksi.
Kääntymyksen taustalla oli sekä luterilaisuudesta vieraannuttavia että ortodoksisuutta kohti vetäviä tekijöitä. Keskitalo vertailee kirkkokuntia kuin arkkitehtonisia luomuksia.

”Olin jo tutkinut luterilaisen teologian. Se on hieno rakennelma, mutta sen elementit alkoivat olla selvillä ja pohja näkyvissä.”

Ortodoksisessa teologiassa mitään pohjaa ei ole, hän sanoo.

”Se on jatkuvaa putoamista syvään kaivoon, se on pohjaton syvyys ja leveys. Sitä täytyy oppia lukemaan kuin runokirjaa.”

Sattumaa tai ei, kohtalainen joukko suomalaisia taiteilijoita on löytänyt hengellisen kotinsa juuri ortodoksikirkon piiristä. Keskitalon kaltaisia ovat vaikkapa kirjailija Joel Haahtela, hevi-muusikko Marko Annala sekä näyttelijät Ville Virtanen ja Hannu-Pekka Björkman.

Onko ortodoksisuudessa jotain, joka vetoaa juuri taiteilijan sieluun?

”On siinä yksi seikka. Luterilainen estetiikka on välineellistä. Se on hyvää taidetta, jos sillä on viittaussuhde Kristukseen. Ortodoksisuudessa taas on niin, että se on taidetta taiteen vuoksi, koska estetiikka on kuva Kristuksesta. Se asettaa estetiikan ja taiteen tekemisen erilaiseen asemaan.”

Joose Keskitalo
Joose Keskitalo kuvattuna Helmi-levyjen työhuoneella Helsingin Roihupellossa.

Entä onko ortodoksiksi kääntyminen vaikuttanut laulujen tekemiseen?

”No nyt voin turvautua kliseiseen käsitykseen iloisista ortodokseista”, Keskitalo sanoo ja puhkeaa nauramaan.

”Ennen lauluni olivat synkkiä ja ikäviä ja kertoivat kuolemasta. Nyt ne ovat iloisia, reippaita ja valoisia. Niissä on kullan sävy!”

Pandemia vei Keskitalolta keikat siinä kuin muiltakin muusikoilta. Luovaa voimaa se ei vienyt.

Helsingin Roihupellon työhuoneella Keskitalo käy soittajatoverinsa ja levyjensä julkaisijan Arwi Lindin kanssa läpi tulevia: tekeillä on levyjä eri kokoonpanojen kanssa, ja jopa liveäänityksistä koostettu kasettiboksi.

Lisäksi Keskitalo on kirjoittanut lauluja seuraavalle levylleen. Uusissa lauluissa on viittauksia parin tuhannen vuoden taakse – antiikin Kreikan myytteihin.

Keskitalo kertoo ahmineensa muutaman viime vuoden aikana antiikin klassikoita. Tarinat suodattuvat osaksi uusia lauluja.

”Myytithän kertovat tästä ajasta ja maailmasta. Ne ovat työkaluja maailman ymmärtämiseksi. Niissä on salattua viisautta, mitä en aina ymmärrä – kuten en ymmärrä omia unianikaan.”

Tilaa Maailman Kuvalehti