Artikkelikuva
Saran (vas.) ja Jasminin (oik.) mukaan loukkaava huutelu on rasismin pintatasoa. Rasismin juuret sijaitsevat yhteiskunnan rakenteissa ja niitä he pyrkivät muuttamaan.

"Mun kotikasvatukseen kuului, että toisten uskontoja arvostetaan"

Sara Salmani ja Jasmin Assulin kohtaavat elämässään syrjintää, rasismia ja identiteettipohdintoja. Molemmat kouluttavat työkseen organisaatioita monimuotoisuudesta ja inklusiivisuudesta. Ystävyys kannattelee, kun työ menee ihon alle.

Jasmin: Tapasimme ensimmäisen kerran toukokuussa 2019. Tiesin Saran sosiaalisesta mediasta, koska olemme saman ikäisiä, vähemmistöön kuuluvia naisia, jotka tekevät samojen asioiden parissa töitä. Fanitin häntä tosi paljon. Olin mennyt mukaan rakentamaan erästä työelämän inklusiivisuutta edistävää organisaatiota ja sanoin siellä heti, että meidän on pakko saada mukaan Sara Salmani. Vaikka tapasimme työn merkeissä, meistä tuli nopeasti ystäviä.

Sara: Jep. Tuntuu siltä, kuin olisi tunnettu aina. Meidän on niin helppo puhua ja ymmärrämme toisiamme täysin. Myös duuni yhdistää. Tämä työ vaatii tekijältään tosi paljon.

J: Tarinoissamme on paljon samankaltaisuuksia. Mun isä on Marokon juutalainen, joka on muuttanut aikoinaan Ranskan kautta Israeliin. Siellä hän tapasi suomenruotsalaisen äitini, joka oli lähtenyt vapaaehtoistöihin kibbutsille. Isä muutti Suomeen 1980-luvun lopussa. Minä synnyin täällä 1992 ja pikkusiskoni muutamaa vuotta myöhemmin.

”Kumpikin ymmärtää, että politiikka ja uskonto ovat eri asioita.”

S: Mun isä taas on iranilainen ja äiti suomalainen. He tapasivat ja rakastuivat Lontoossa 1970-luvulla. Äiti tosin sanoo aina, että ”Rakastuin ensin islamiin, sitten isääsi”. Vanhemmat asuivat mun isoveljien kanssa Iranissa lähes kymmen vuotta, kun maa oli sodassa Irakin kanssa. Kun vuonna 1988 oli kovat pommitukset, äiti odotti mua viimeisillään. He päättivät muuttaa Suomeen. Kun olin kolmen kuukauden ikäinen, muutimme takaisin Iraniin. Perheeni muutti lopullisesti Suomeen, kun olin kolmevuotias. Koin aina, että mua eivät ymmärrä
iranilaiset eivätkä suomalaiset. En ikinä samaistunut täysin kumpaankaan maahan.

J: Toi on just tota, kun on dual heritage, eli kahdet juuret.

S: Varsinkin kun itsellä on eri uskonto kuin suurimmalla osalla väestöstä. Uskonto on ollut mulle aina tosi tärkeä asia. Vanhemmat ei koskaan pakottaneet meitä lapsia siihen. Ehkä juuri siksi meille kaikille kehittyi niin vahva side islamiin.

J: Mun isä sai uskonnollisen kasvatuksen ja kävi juutalaisen sisäoppilaitoksen. Ja vaikka hän kapinoi nuorena uskontoa vastaan, kotona Suomessa hän piti yllä juutalaisia perinteitä. Vietimme perjantaisin sapattia, jolloin isä kokkasi marokkolaista couscousia ja kalaa ja tomaattista kananmunaruokaa shakshukaa. Juhlimme myös juutalaisia juhlapyhiä, kuten esimerkiksi hanukkaa ja pesachia. Itselleni juutalaisuus ei ole sidoksissa Israeliin, tärkeimpiä ovat kulttuuriset perinteet ja kollektiivinen historia.

S: Me pystytään puhumaan Jasminin kanssa kaikesta, kuten uskonnosta, tosi avoimesti. Meillä on sama näkemys maailmanpolitiikasta ja kumpikin ymmärtää, että politiikka ja uskonto ovat eri asioita. Mun kotikasvatukseen kuului, että toisten uskontoja arvostetaan.

iloiset naiset lumisella pellolla
Vaikka Sara ja Jasmin työskentelevät samalla alalla freelancereina, he eivät näe toisiaan kilpailijoina vaan puhaltavat yhteen hiileen ja tukevat toisiaan.

Jasmin: Kun Helsingin synagogaa vandalisoitiin 2020, ihmiset toivat kukkia osoittaakseen tukea. Tuntui ihanalta, että Sara oli siellä ensimmäisten joukossa kukittamassa aitaa. Ja kun Mellunmäen moskeija joutui ilkivallan kohteeksi 2019, juutalaisia ystäviäni meni osoittamaan solidaarisuutta. Meidän uskontojen välillä on paljon tällaista. Sitä pitäisi tuoda esiin ja normalisoida.

S: Noin 20–23-vuotiaana mulla oli vaihe, että en juuri rukoillut, enkä miettinyt uskontoa paljon, vaikka käytinkin huivia. Jälkeenpäin olen pohtinut asiaa ja tajunnut, että oli kai luonnollista ottaa islamiin etäisyyttä, kun olin aina kuullut puhuttavan siitä Suomessa vain negatiivisesti. Mulle oli kehittynyt häpeä sitä kohtaan.

J: Sisäistetty rasismi on usein tiedostamatonta. Ihminen saattaa nähdä itsensä huonossa valossa ja peitellä joitakin puolia itsessään. Muistan kun kuljin 1990-luvun Tampereella isäni kanssa ja meille huudeltiin rasistisia loukkauksia ulkonäkömme takia. Isä sanoi noissa tilanteissa vaan, että älä välitä. Hänelle oli helpointa selvitä niin.

S: Sun isällä ei varmaan ollut itselläänkään työkaluja käsitellä noita kokemuksia. Meilläkin isä vain nauroi syrjiville kokemuksille. Se oli selviytymismekanismi. Nykyisin perheemme on tarkka turvallisuudesta. Vanhempieni kodin ovi on sytytetty tuleen ja mua on syljetty naamaan, koska olen muslimi. Saan somessa paljon vihapostia. Äiti varmistelee, että meillä kaikilla on salaiset numerot ja osoitteet. Silti sekä minä, siskoni että mieheni saatiin juuri samanlaiset vihatekstarit. Se pysäytti.

J: Kun kirjoitin blogipostauksen monimuotoisuudesta yrityskulttuurissa nimeni ja kuvani päätyi äärioikeistoryhmän sivuille.

S: Mustakin on kirjoiteltu äärioikeiston julkaisuissa.

J: Rodullistetuksi tuleminen yhdistää meitä. Meihin liitetään suomalaisessa yhteiskunnassa ennakkoluuloja esimerkiksi uskonnon, etnisyyden tai ihonvärin perusteella. Välillämme vallitsee sanaton ymmärrys näistä kokemuksista. Se luo myös psykologisen turvallisuuden, jota välillä rodullistettuna naisena ystäviltä tarvitsee. Että ei aina tarvitse selitellä tiettyjä asioita, tai pelätä, että toinen vähättelee, jos haluaa tuoda ilmi jonkun kokemuksen.

S: Meillä on myös Jasminin kanssa sama tietotaso näistä aiheista. On voimaannuttavaa, että pystymme sanoittamaan kokemuksiamme.

J: Me pidetään aiheesta paljon koulutuksia yhdessä. Usein osallistujilta tulee kommentteja, jotka saattavat triggeröidä omia rasismikokemuksiamme. Silloin ihan pieni katse Saralta auttaa jaksamaan. Että ei ole yksin.

”Me kokataan iranilaista tai marokkolaista ruokaa ja istutaan iltaa.”

Sara: Suoran rasismin lisäksi kuormittavia ovat mikroaggressiot. Ne ovat arkisia kommentteja, joilla toiseutetaan eli luokitellaan ulkopuoliseksi erilaisuuden vuoksi. Esimerkiksi vaikka se, kun minulle tokaistaan, että ”sä puhut niin hyvin suomea”. Myös rakenteellisen rasismin purkaminen on vaativaa. Kuten se, että tyttäreni oli päiväkodissa kysymättä ilmoitettu S2 (suomi toisena kielenä) -ryhmään.

J: Mutta ei me aina puhuta näistä, kun me tavataan vapaa-ajalla. Me kokataan iranilaista tai marokkolaista ruokaa ja istutaan iltaa. Joskus meidän kumppanit on mukana ja me järkätään vaikka peli-ilta…

S: Mähän en siis tykkää peleistä!

J: No et niin. Mä hankin itselleni juuri akryylimaaleja. Pitäisikö pitää maalausilta?

S: Se voisi olla kivaa. Ruoka on tosi olennaista, kun me tavataan. Marokon ja Iranin keittiöissä on paljon eroja, se on mielenkiintoista. Joskus mietin, puhuvatko muut kuin Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ihmiset ruuasta näin paljon? Siis ennen syömistä, sen aikana ja sen jälkeen!

J: Todellakin. Me puhutaan tosi paljon ruuasta.

S: Ai missä näen meidät kahdenkymmenen vuoden päästä? Me ollaan tehty paljon töitä yhdessä, upeita projekteja, joista ei vielä osata edes haaveilla. Ja silloin tilanne on varmaan myös se, että sä Jasmin tulet mun tyttären häihin.

J: Joo! Me tanssitaan mun kumppanin kanssa hulluna tanssilattialla. Meidän molempien lapsista on kasvanut meidän tuellamme vahvoja, oman taustansa tiedostavia, ja me ollaan sellainen hullu laajennettu perhe.

naiset pellolla lumisotasilla
Naisille tärkeää ystävyydessä on avoin keskustelu sekä kunnioitus toisen erilaisuutta ja samankaltaisuutta kohtaan.

Sara Salmani, 32

Monimuotoisuuden asiantuntija, opiskelee näyttelijäksi.

Parasta Jasminissa: Että hän uskaltaa sanoa asiat rohkeasti ja suoraan. Ihailen sitä.

Ärsyttävintä: Se, että hän pyytää anteeksi silloinkin, kun ei tarvitsisi.

Muut eivät tiedä että: Jasmin on sikahyvä kokki ja himojoogaaja.


Jasmin Assulin, 28

Monimuotoisuuden asiantuntija

Parasta Sarassa: Saran ainutlaatuinen energia. Hän ottaa aina kaikki huomioon.  

Ärsyttävintä: Sara on välillä tosi kiltti, myös tilanteissa, joissa hänellä olisi oikeus puolustaa itseään.

Muut eivät ehkä tiedä: Miten paljon Sara rakastaa elokuvia. Ja että hän puhkeaa laulamaan helposti!


Tilaa Maailman Kuvalehti