Artikkelikuva
Perinnevaatteisiin pukeutuneita seurakuntalaisia palaamassa katolisesta messusta Tongan saarella eteläisellä Tyynellämerellä.

Syrjäiset saarivaltiot ovat välttyneet koronalta

Maaliskuun loppuun mennessä maailmassa oli vielä seitsemän valtiota, jotka eivät olleet raportoineet ensimmäistäkään koronatartuntaa.

Olemme jo runsaan vuoden verran kärvistelleet koronaviruksen kanssa. Kiinan Wuhanista liikkeelle lähtenyt pandemia on levinnyt lähes koko maailmaan – mutta ei sentään aivan kaikkialle.

Maaliskuun loppuun mennessä maailmassa oli vielä seitsemän valtiota, jotka eivät olleet raportoineet ensimmäistäkään tartuntaa. Tosin näistä kaksi suurinta, Pohjois-Korea ja Turkmenistan, ovat sulkeutuneita diktatuureja, joiden virallisiin nollatuloksiin ei usko käytännössä kukaan.

Viisi muuta maata, jotka ilmeisesti ovat ihan oikeasti välttyneet koronalta, ovat kaikki pieniä Tyynenmeren saarivaltioita: Kiribati, Tonga, Palau, Nauru ja Tuvalu. Syrjäisen sijaintinsa ja matkustusrajoitusten ansiosta ne ovat pystyneet toistaiseksi torjumaan koronaviruksen leviämisen rajojensa sisäpuolelle.

Pandemia on joka tapauksessa iskenyt pahasti saarivaltioiden talouteen, sillä monille niistä matkailu on merkittävä tulonlähde.

Nyt saarivaltioissa käydään viivytystaistelua: pystytäänkö virus pitämään loitolla, kunnes väestö on saatu kattavasti rokotettua? Muista Tyynenmeren saarivaltioista esimerkiksi Samoalla ja Vanuatussa todettiin ensimmäiset tapaukset marraskuussa 2020, Mikronesiassa tammikuussa 2021.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!