Artikkelikuva
Freelancerina työskentelevä Liselott Lindström on suomen Yleisradion ainoa Afrikan kirjeenvaihtaja.

Afrikan kirjeenvaihtaja Liselott Lindström haluaa tuoda esiin myös arkisempia ja ihmisen kokoisia ilmiöitä

Yleisradion Afrikan kirjeenvaihtajalla Liselott Lindströmillä on valtava työmaa. Nairobissa asuva palkittu toimittaja tekee juttuja koko Afrikasta, mutta maanosan kaikkiin 54 maahan hän ei millään ehdi.

Keniassa asuva Liselott Lindström miettii usein, mitä keskivertosuomalainen tietää Afrikan maissa elävien ihmisten arjesta. Aina hänen ei ole helppo hahmottaa, millaisista asioista median seuraajat kotimaassa tarvitsevat taustoittamista ja minkä useimmat ihmiset jo tietävät.

”Kun kolme vuotta sitten kerroin muuttavani Nairobiin, yksi Yleisradion toimittaja kysyi, onko siellä kerrostaloja.”

Freelancerina työskentelevä Lindström on Suomen Yleisradion ainoa Afrikan kirjeenvaihtaja. Hän tekee äidinkielellään ruotsiksi tv-juttuja myös Ruotsin televisioon, lehtijuttuja Hufvudstadsbladetiin ja kolumneja Journalisti-lehteen.

Toisinaan Lindströmiltä juttuja tilaavat myös järjestöt. Suomen Lähetys-
seuralle Lindström kirjoitti jutun moniperustaisesta syrjinnästä. Viime syksynä myös Maailman Kuvalehdessä oli Lindströmin tekemä juttu kenialaisista start up -yrittäjistä.

”Kyllä Afrikassa olisi töitä toisellekin toimittajalle”, kiireinen nainen toteaa.

Kolmen Nairobin-vuotensa aikana Lindström on käynyt juttumatkoilla 11 Afrikan maassa, keskittyen ennen kaikkea maanosan itäiseen laitaan.

Se oli ristiriitainen matka. Haastattelin 13-vuotiasta poikaa, joka pienillä tuloillaan elätti koko perhettä. Maan rikkauksista valuu tavalliselle kansalle vain murusia.

Kongossa Lindström kävi selvittämässä, mistä puhelinten ja tietokoneiden valmistuksessa tärkeä koboltti tulee. Kaivoksilla on töissä paljon lapsia.

”Se oli ristiriitainen matka. Haastattelin 13-vuotiasta poikaa, joka pienillä tuloillaan elätti koko perhettä. Maan rikkauksista valuu tavalliselle kansalle vain murusia.”

Tammikuussa Lindström matkusti Ugandan pääkaupunkiin Kampalaan tekemään juttua presidentinvaaleista. Hän haastatteli istuvan presidentin haastajaa, pop-laulaja Robert Kyagulanyita, taiteilijanimeltään Bobi Wineä, tämän puutarhassa. Tapaamisen jälkeen aseistetut joukot hyökkäsivät presidenttiehdokkaan taloon, ja Lindström palasi talolle muiden ulkomaalaisten toimittajien kanssa.

”Varmasti toimittajien läsnäololla oli merkityksensä, siksi Bobi Wine niin herkästi kutsuu toimittajia paikalle, koska se toimii jonkunlaisena turvana hänelle.”

Lindström pitää uutistyön hektisyydestä, mutta vaativissa olosuhteissa syntyy
stressiä. Kun Ugandan verkkoyhteydet vaalien aikana katkaistiin, Lindström hermoili hotellissa eikä saanut juttujaan lähetettyä kolmeen päivään.

Lindström pitää uutistyön hektisyydestä, mutta vaativissa olosuhteissa syntyy stressiä. Nairobissa parasta on, että kaupungista pääsee nopeasti upeaan luontoon.

Iso osa työstä menee erilaisten lupien ja leimojen hankkimiseen. Jos aikataulu on tiukka, Lindström joutuu maksamaan pieniä lahjuksia asioiden etenemiseksi, vaikka inhoaakin korruptiota.

”Afrikan maissa ei ole samanlaista demokratiaa kuin Pohjoismaissa. Siellä monessa maassa näkyvät edelleen siirtomaa-ajan rakenteet. Vahvan johtajan ympärillä on erilaisia valtaklikkejä eikä yleisöllä juuri ole sananvaltaa.”

Ennen Keniaan muuttoaan Lindström asui Tukholmassa ja työskenteli Ruotsin yleisradioyhtiön radiopuolella Sveriges Radion ulkomaantoimituksessa. Hän tilasi juttuja, editoi ja kirjoitti sähkeitä. Työ avasi Lindströmin silmät näkemään, miten eri asemassa Suomen ja Ruotsin mediayleisöt ovat.

”Ruotsissa on enemmän afrikkalaisia ja isompi diaspora. Se näkyy siinä, että heitä pidetään myös ohjelmien kohderyhminä.”

Radion toimituksessa oli Lindströmin lisäksi useita muitakin toimittajia, joilla oli juuria ulkomailla.

”Ihmisten moninaisuus toi aamukokouksissa paremmin esiin erilaisia näkemyksiä.”

Kun Mogadishussa tapahtui useita uhreja aiheuttanut räjähdys, Lindström pisti merkille, että Sveriges Radion toimituksesta sännättiin heti kadulle haastattelemaan somalialaistaustaisia ihmisiä.

”Suomessa sekin uutinen taisi jäädä tosi etäiseksi. Somalialaisia on Suomessa paljon, mutta heitä näkyy tosi vähän mediassa.”

Lindströmin mukaan afrikkalaisten asioiden uutiskynnys ylittyy Ruotsissa herkästi, ja yleisölle tarjotaan maanosan asioista monipuolisempaa journalismia kuin Suomessa. Tällä hetkellä Liselott Lindström tekee Afrikan maista tv-juttuja myös Ruotsin televisiolle.

Isä sanoi, ettei toimittajaksi pidä ryhtyä, koska kaikki vihaavat toimittajia, siitä maksetaan paskasti eikä töitä ole.

”Ruotsalaiset maksavat paremmin. Ilman ruotsalaisia en pystyisi matkustamaan työn vuoksi näin paljon.”

Tammikuussa Liselott Lindström sai Topelius-palkinnon, joka on suomenruotsalaisten oma Vuoden toimittaja -tunnustus. Palkintoperusteluissa Lindströmiä kiitettiin, että hän on lisännyt tietämystä Afrikasta, joka länsimaisessa tiedonvälityksessä on usein epäedullisessa asemassa.

”Se oli ihanaa! Ilahduin. Välillä tämä työ on yksinäistä enkä saa paljon palautetta. Ainakin joku näki, mitä teen.”

Pikku- Liselott asui äitinsä kanssa Itä-Helsingin Vesalassa. Heillä oli usein juhlia ja äiti kutsui yliopistolta erimaalaisia kollegoitaan. Näin hänen kiinnostuksensa maailmaan syntyi.

Lindström arvelee saaneensa toimittajakipinän isältään. ”Isä sanoi, ettei toimittajaksi pidä ryhtyä, koska kaikki vihaavat toimittajia, siitä maksetaan paskasti eikä töitä ole.”

Hän arvelee, että isä olisi tainnut itse haluta toimittajaksi ja saattoi olla hiukan katkera. Perheen neljästä lapsesta toimittajia tuli kolmesta.

Lindströmin vanhemmat erosivat, kun hän oli kaksivuotias. Pikku-Liselott asui sen jälkeen mikrobiologina työskennelleen äitinsä kanssa Itä-Helsingin Vesalassa.

”Meillä oli kotona usein juhlia, kun äiti kutsui yliopistolta meille erimaalaisia kollegoitaan. Kiinnostukseni maailmaan syntyi.”

15-vuotiaana Lindström huomasi, että Hufvudstadbladet etsi nuorisosivujen toimittajaa. Pian hän kirjoitti lehteen sukupuolitaudeista ja vieraili jäätelötehtaassa.

”Olin tosi ujo ja jännitin kolme tuntia ennen kuin uskalsin soittaa haastateltavalle.”

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Lindström pääsi Helsingin yliopiston ruotsinkieliseen Svenska social- och kommunalhögskolaniin opiskelemaan journalismia. Sivuaineekseen hän valitsi kehitysmaatieteen ja ympäristötieteet. Puolen vuoden opintojen jälkeen hän teki Ylessä radiouutisia.

”Radiojuttujen tekeminen on yhä kaikkein mieleisintä. Siinä pääsee kertomaan äänillä asioita, jotka tekstissä pitää kirjoittaa esiin.”

Jossain vaiheessa Lindström huomasi, että Suomessa on useita Lähi-idän ja Venäjän asiantuntijoita, mutta Afrikkaan erikoistuneita toimittajia hyvin vähän. Hän on vuosien mittaan kehittänyt itsestään sellaisen. Opintojen alussa hän lähti opiskelijavaihtoon Tansaniaan ja myöhemmin vapaaehtoiseksi Ugandaan Pakolaisneuvonnan tiedottajaksi.

Kokemus kirkasti Lindströmille, että hän haluaa olla ennen kaikkea toimittaja eikä palvella jotakin tiettyä organisaatiota. Tanskassa Århusissa sekä Walesissa Swansean yliopistoissa opiskellessaan hän erikoistui journalismin globaaleihin kysymyksiin.

Lopputyökseen Lindström kävi läpi Malin aseellisesta konfliktista kirjoitettuja juttuja Helsingin Sanomissa ja Guardianissa. Aseellisia joukkoja ja islamilaista diskurssia käsittelevät termit olivat Lindströmin mukaan jutuissa usein sekavia ja negatiivissävytteisiä eikä ilmiöiden juurisyitä taustoitettu. Samanlainen kontekstin ja historian puute ärsyttää Lindström kaikenlaisessa journalismissa, samoin erilaisuuteen takertuva eksotisoiminen.

”Mutta kun teen kahden minuutin uutisjuttuja, siinä ei juuri muuta ehdi kertoa, kuin missä päin maailmaa ollaan ja mitä juuri äskettäin on tapahtunut.”

Mieluiten Liselott Lindström tekee pidempiä ja taustoittavia juttuja. Yksi Lindforsin viimeaikaisista suosikkijutuista syntyi Somaliassa. Hän oli tekemässä juttua Afrikan maiden välisestä vapaakauppasopimuksesta, kun kuuli Mogadishun uusista lähettifirmoista. Heikon turvallisuustilanteen vuoksi ihmiset syövät mielellään kotona ja työpaikoilla, joten lähettifirmoille on paljon kysyntää.

Lindströmin eloisassa jutussa tavataan kotimaahan palanneita somalialaisia, kuten Ruotsissa 13 vuotta asunut Abdullahi Mohamed, joka tilaa kupillisen kahvia. Lindstömin läsnäolo välittyy lukijalle hänen kuvaillessaan, kuinka take away -juoma läikkyy matkalla.

”En tarkoita, etteikö konflikteista pitäisi kertoa, mutta haluan tuoda esiin myös arkisempia ja ihmisen kokoisia ilmiöitä.”

Tilaa Maailman Kuvalehti