Artikkelikuva

Herkullista hävikkiruokaa: perunapannareissa vain mielikuvitus on rajana!

Kaapin perällä pyörivistä perunoista tai perunamuussin jämistä voi helposti taikoa mitä suussasulavimmat pannarit.

Suomessa kotitaloudet heittävät vuosittain roskiin yli 100 miljoonaa kiloa ruokaa. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilöä kohden ruokaa haaskaantuu keskimäärin 22 kiloa vuodessa. Hävikkiä syntyy eritoten siksi, että tähteitä ei haluta tai osata hyödyntää. Käyttämällä luovuutta keittiössä, kiittävät sekä kukkaro että ympäristö.

Mehevät perunapannarit valmistuvat ylijääneestä perunamuusista tai kaapin perällä pitkään pyörineistä perunoista. Reseptiä sovellettaessa vain mielikuvitus on rajana – taikinaan voi sekoittaa oikeastaan mitä vain makumaailmaan sopivaa. Hyötykäyttöön pääsevät perunoiden lisäksi myös esimerkiksi nuhjaantuneet yrtit.

Pannarit paistuvat käden käänteessä ja ovat erinomainen tarjoiltava niin brunssille kuin rentoon illanviettoon. Perunapannarit ovat suussa sulavan herkullisia, mutta ennen kaikkea mitä parhain tapa vähentää ruokahävikkiä.

Juustoiset perunapannarit (5 annosta)

6 dl perunamuusia
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl vegaanista
juustoraastetta
1 dl tuoretta basilikaa
tai persiljaa
1 dl kevätsipulia
3 valkosipulinkynttä
1,5 tl suolaa
1 tl pippuria
Rypsiöljyä paistoa varten
Kaurafraichea lisukkeeksi

Hienonna yrtit, kevätsipuli ja valkosipulinkynnet. Lisää ne perunamuusin, vehnäjauhojen ja mausteiden joukkoon. Sekoita hyvin. Jos taikina ei ole tarpeeksi kiinteää, lisää vielä hieman vehnäjauhoja.

Pyörittele taikinasta palloja ja paista yksi kerrallaan lisäten pannulle öljyä joka letun välissä. Litistä pallot haluamasi paksuisiksi paistolastan avulla. Paista keskilämmöllä kummaltakin puolelta noin 3–5 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kullanruskean värin. Tarjoile pannarit lämpöisinä mieleistesi lisukkeiden kera. Kylkiäiseksi sopii esimerkiksi maustettu kaurafraiche, ruskistettu kevätsipuli ja juustoraaste.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!