Artikkelikuva

Korruptiota vastaan, Suomessakin

Transparency International taistelee yli sadassa maassa korruptiota vastaan. Suomessa korruptiota esiintyy esimerkiksi kunnissa luottamushenkilöiden ja virkamiesten kaksoisroolien myötä.

”Pohjoismaissakin on korruptiota, mutta se hakee vain monimutkaisempia muotoja esimerkiksi pankkilainojen ja hyvä veli -verkostojen kautta”, Pekka Tiainen Transparency International Suomi ry:n hallituksesta kertoo.

Lahjonta on yleinen korruption muoto maailmalla. Järjestön julkaiseman selvityksen mukaan Suomessa on korruptiota esimerkiksi kunnissa luottamushenkilöiden ja virkamiesten kaksoisroolien myötä.

Järjestö on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Vastuulliset ja osallistavat instituutiot ovat kestävän kehityksen ytimessä.

”Kansantalous, työllisyys ja ympäristö kärsivät kaikki vallan väärinkäytöstä. Sen takia korruptio on ristiriidassa kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa”, Tiainen sanoo.

Demokraattisessa yhteiskunnassa täytyy olla avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Silloin väärinkäytöksiä ei pääse tapahtumaan.

Transparency International perustettiin vuonna 1993. Nykyisin järjestö toimii yli sadassa maassa, yhteistyössä eri ihmisoikeusjärjestöjen kanssa. Korruptionvastainen työ ulottuu kansalaistoiminnasta aina tutkimukseen saakka.

Avoin kansalaiskeskustelu ja toimiva oikeusvaltio rakentavat rauhaa, Tiainen uskoo.

”Demokraattisessa yhteiskunnassa täytyy olla avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Silloin väärinkäytöksiä ei pääse tapahtumaan.”

Transparency International Suomi ry
Perustettu
: 2003
Motto ”Kohti läpinäkyvää yhteiskuntaa”
Jos järjestö olisi eläin, se olisi suomenpystykorva. Linnun havaitessaan valpas vahtikoira aloittaa haukunnan ja hännänheilutuksen, jolla hypnotisoi saaliin paikoilleen ennen metsästäjän tuloa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!