Artikkelikuva

Kaksi nuorta kertoo: korona on vahvistanut omaa uskoa

Korona sulkee ovia ja saa katsomaan sisäänpäin. Millaista tukea antaa uskonto, kun kaikki on epävarmaa? Noor Assad, 23 ja Anastasia Torhamo, 18, puhuvat uskosta.

”Kuin jatkuva ramadan”

Noor Assad, 23

”Korona on ollut jatkuva muistutus siitä, että asiat, joita pidin itsestään selvinä, eivät olekaan sitä. Viisi vuotta sitten ei olisi voinut ajatellakaan, että tällaista käy.

Opiskelen paraikaa ylioppilaskirjoituksiin, sillä haluan korottaa arvosanojani. Aion hakea kevään yhteishaussa yliopistoon opiskelemaan. Ennen koronaa matkustin joka aamu julkisilla kirjastoon opiskelemaan päiväksi. Nyt niin ei voi tehdä, eikä kavereita voi nähdä kuten normaalisti.

Alussa olin ihan hukassa ilman noita rutiinejani, mutta onnekseni en jäänyt tyhjän päälle. Minulla on kaksi kania, joista pitää huolehtia joka tapauksessa, ja rukoilen joka päivä viisi kertaa. Nämä yhdessä ovat auttaneet rytmittämään uudenlaisia päiviä.

En pidä kuolemaa negatiivisena asiana.

Islam näkyy kaikessa mitä teen. Tavallisesti julkisilla paikoilla liikkuessa joutuu koko ajan miettimään, missä rukouksen voi suorittaa. Rukous on tosi stigmatisoitu asia, ja muualla kuin rukoushuoneella rukoillessa pelkää helposti, että tuleeko joku tähän ja ihmetteleekö hän. Kotona voi rukoilla rauhassa ja keskittyä pelkästään siihen.

Minulla on nykyään tosi paljon aikaa, kun en enää liiku kodin ulkopuolella. Siksi olen ehtinyt enemmän miettiä uskontoa ja lukea Koraania. Kiitollisuuden harjoittaminen Jumalalle ja omien siunausten miettiminen on tullut osaksi iltarutiineja. Yleensä tällaiset tavoitteet ovat ramadan-kuukautta varten. Ramadanin aikaan on mahdollisuus reflektoida uskoa ja tehdä enemmän hyviä tekoja. Nyt tuntuu, että on jatkuva ramadan päällä.

Olen miettinyt paljon ajatusta, joka on useassa Koraanin jakeessa: Elämä on väliaikaista, eikä mikään siinä ole varmaa. Vain kuolema on varmaa.

En pidä kuolemaa negatiivisena asiana. Juuri nyt tulevaa on vaikea suunnitella, kun kaikki on epävarmaa. Siksi mietin, mitä voin tehdä paremmin kuoleman jälkeisen elämän eteen, miten voin olla vielä parempi ihminen. Keinot ovat sekä maallisia että hengellisiä, ja esimerkiksi opiskelun voi ajatella olevan molempia.

Noor Assad
Kaneista huolehteminen ja rukoilu rytmittivät Noora Assadin päiviä, kun korona vei mukanaan tutut rutiinit. Kuva: Sofia Tietäväinen

Aina voi tehdä hyviä tekoja, aina löytyy autettavia ihmisiä. Tapoja on monia, ja monet varmasti tekevät samanlaisia tekoja ilman uskonnon motivaatiota. Mutta minulla ne perustuvat uskontoon, samoin kuin kaikki valintani.

Palveluksen ei tarvitse olla iso. Voi vaikka käydä kaupassa koronaan sairastuneen puolesta tai luoda lumet naapureidenkin autopaikoilta. Toiselle hymyileminen on islamissa pienin hyväntekeväisyyden muoto ja sen voi tehdä kuka vain, sillä se ei vaadi rahaa eikä mitään erityistaitoa. Näinä aikoina jokainen ihminen kaipaa kohtaamisia ja positiivisuutta elämään. Jollekin se hymy voi olla iso asia.

Vaikka kaikki on epävarmaa, minulla on aika rauhallinen olo. Kaikella on tarkoituksensa, vaikka emme sitä näkisi juuri nyt tai ollenkaan. Taustalla on ajatus, että luotan Jumalan suunnitelmaan. Epävarmuutta pitää vain sietää, ja luottamus Jumalaan auttaa siinä.”

”Olen ymmärtänyt, kuinka tärkeä osa minua kirkko on”

Anastasia Torhamo, 18

”Isäni on Turun ortodoksisen seuran kanttori, ja olen käynyt kirkossa jo äitini vatsassa. Tavallisesti käyn palveluksessa kerran viikossa, ellen satu olemaan vaikkapa mökillä.

Kirkossa käyminen on ollut hengähdys arjesta. Siellä tulee rauhallinen olo ja saa unohtaa kaiken, mikä stressaa tai häiritsee normaalissa arjessa. Ihan sama, mikä kauhea koeviikko on tulossa, niin kirkossa saa olla hetken itsensä kanssa. Voi rukoilla ja laulaa siinä samalla.

Koronassa isoin juttu minulle oli se, kun keväällä mentiin etäopetukseen. Nyt me abiturientit olemme hybridiopetuksessa ja olen voinut käydä välillä koulussa. Penkkarit on peruttu kokonaan. Olisihan se ihanaa, että pääsisi vapaammin menemään ja näkemään ihmisiä, mutta on paljon ihmisiä, joiden arki on muuttunut enemmän.

Nyt kun kirkossa ei pääse käymään, pitää yhteyttä hakea muulla tavalla.

Tämä aika on auttanut näkemään vielä paremmin arvon siinä, kuinka normaalisti pystyy käymään kirkossa, olemaan tuttujen ihmisten kanssa ja tuntemaan yhteyden yhteisöön.

Uskoni on syventynyt korona-aikana, kun olen ymmärtänyt, miten suuressa osassa elämääni kirkko ja seurakunta ovat aina olleet. Miten outoa olisi olla ilman niitä. Ne ovat osa minua.

Nyt kun kirkossa ei pääse käymään, pitää yhteyttä hakea muulla tavalla.

Onneksi palveluksia pääsee seuraamaan etänä YouTubessa. Se on tavallaan paljon helpompaa, kun voi tehdä samalla koulujuttuja. Kun palveluksen laittaa opiskelun taustalle pyörimään, siitä tulee hyvä olo.

Anastasia Torhamo
Abiturientti Anastasia Torhamolle isoin juttu koronassa on ollut etäopetukseen siirtyminen.

Poikkeusaikana olen ollut aika paljon seurakunnasta tulleiden ystävien ja kavereiden kanssa. Heidän kanssaan voi puhua kaikesta, mitä tapahtuu ympärillä maailmassa. Jaan tuossa porukassa ihan erilaisen osan elämästä kuin koulukavereiden kanssa. Lämpö välillämme tulee yhteydestä ja pitkästä historiasta, muiden kavereiden kanssa taas ihan muista asioista.

Olen pienestä pitäen laulanut kirkon kuorossa, ja tavallisesti meillä on harjoitukset joka torstai. Nyt torstait tuntuvat tyhjältä. Kun kirkkoon pääsee laulamaan, se on omanlaisensa tiivis tunnelma. Kun lauantai-illan palveluksessa on hämärää, tuohuksia palaa ympärillä ja pieni kuoro laulaa, se on niin kaunista.

Nyt kuuntelen Spotifyssa ortodoksisen kanttorikuoron levyjä. Yhden tosi hyvän kaverin kanssa laulellaan välillä kahdestaan. Laulaminen vahvistaa yhteyttäni uskoon. Laulaessa merkityksellisiä sanoja tulee aina hyvä mieli ja olo. Se parantaa päivääni.”

Tilaa Maailman Kuvalehti