Artikkelikuva

Lappu kaulaan ja sotalapseksi Ruotsiin: ”Valokuvat, postikortit ja kirjeet auttavat muistamaan”

Suomesta lähetettiin talvi- ja jatkosodan aikana 72 000 lasta turvaan Ruotsiin. Kaulaan matkan alussa ripustettu lappu on yksi esineistä, joka muistuttaa vuosista Ruotsissa.

Helmikuun alussa 1944 Helsinkiä pommitettiin rajusti. Neuvostoliiton kolme massiivista suurpommitusta jatkosodassa pakottivat myös helsinkiläisperheet hakemaan turvaa maan rajojen ulkopuolelta.

Lapsia lähetettiin turvaan Ruotsiin vuosina 1939–1944 yhteensä 72 000. Lähdön hetkellä helmikuussa 1944 olin kaksivuotias. Nousin junaan sotalapsilappu kaulassa Helsingin rautatieasemalta. Tuntemattomat tädit – sittemmin sain tietää, että he olivat lottia – hoitivat meitä lapsia matkalla. Reitti kulki Tornion ja Haaparannan kautta Pohjois-Ruotsiin Bodenin varuskuntakaupunkiin.

Ruotsin kasvattajavanhempani hakivat minut ja matkamme jatkui aina Etelä-
Ruotsiin Smålandin ja Skånen rajalle Älmhultiin. Minut vastaanottanut varakas tehtailijapariskunta asui kaksikerroksisessa kivitalossa. Heidän kouluikäisestä pojastaan Bengtistä tuli Ruotsin veljeni.

Ummikkoruotsalaisena en ensin löytänyt yhteistä kieltä kotiväen kanssa.

Kaksi seuraavaa vuotta vierähtivät Älmhultissa. Suomen kieli unohtui. Kahden vuoden kuluttua palasin Suomeen, Helsingin Sörkkään ja täytin neljä. Ummikkoruotsalaisena en ensin löytänyt yhteistä kieltä kotiväen kanssa. Vasta ajan kanssa yhteinen sävel löytyi.

Kokemukseni Ruotsin ajalta ovat myönteiset. Yhteydenpito jatkui 1990-
luvun alkuun. ”Mor ja far” kuolivat 90 vuoden iässä. Bengt perheineen muutti Australiaan, ja yhteys katkesi. Valokuvat, postikortit ja kirjeet auttavat muistamaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!