Artikkelikuva
Työntekijä kantaa taimitarhan palmuja ja kävelee niiden ohitse Okomu Oil Plantationsissa, Okomu-yhteisössä Edon osavaltiossa Nigeriassa.

Paikalliset näyttävät kaapin paikan – Kansainvälisten palmuöljy-yhtiöiden suunnitelmat kohdanneet vastustusta Afrikassa

Länsi- ja Keski-Afrikassa on vuodesta 2008 lähtien ollut käytettävissä arviolta 1,8 miljoonaa hehtaaria palmuöljyviljelmiä varten. Läheskään koko tätä aluetta ei ole kuitenkaan otettu käyttöön. Monessa maassa paikalliset yhteisöt ovat nousseet vastustamaan viljelmiä, joita kansainväliset yhtiöt ovat suunnitelleet heidän mailleen.

Kansainvälisten palmuöljy-yhtiöiden laajentuminen Afrikkaan ei ole mennyt suunnitellusti, kirjoittaa Chain Reaction Research, metsäkatoa tutkiva ajatushautomo.

Osa suurimmista Kaakkois-Aasian ja Euroopan palmuöljy-yhtiöistä on vienyt tuotantoa Länsi- ja Keski-Afrikkaan. Afrikka on kiinnostanut yhtiöitä muun muassa siksi, että maanosassa on paljon viljelykelpoista maata, suotuisat maaperä- ja ilmasto-olosuhteet ja lepsu ympäristövalvonta.

Yhtiöt ovat kuitenkin kohdanneet yllättävää vastustusta. Paikalliset ovat monessa maassa vastustaneet yhtiöiden yrityksiä, sillä ne ovat suunnitelleet tuotannon perustamista seuduille, joilla asuu ihmisiä.

Palmuöljy-yritykset tulevat luultavasti edistämään laajentumista Afrikassa, mutta pienemässä mittakaavassa kuin oli alun perin tarkoitus.

Länsi- ja Keski-Afrikassa on vuodesta 2008 lähtien ollut käytettävissä arviolta 1,8 miljoonaa hehtaaria palmuöljyviljelmiä varten. Koko tätä aluetta ei ole kuitenkaan otettu käyttöön.

Esimerkiksi Liberiassa palmuöljy-yhtiöille on myönnetty 755 000 hehtaaria maata, mutta 2019 alueesta oli käytössä vain 7 prosenttia.

Koska laajentuminen tapahtuu usein luonnonmetsän kustannuksella, laajentumisen pysähtyminen tarjoaa metsille hengähdystauon. Chain Reaction Research arvioi, että yritykset tulevat edistämään laajentumista Afrikassa, mutta pienemmässä mittakaavassa kuin oli alun perin tarkoitus.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!