Artikkelikuva
Suomessa asuvat ukrainalaiset kokoontuivat torstaiaamuna eduskuntatalolle. He ovat peräänkuuluttaneet Suomelta solidaarisuutta viimeisten kuukausien aikana, kun Venäjän on nähty kiristävän otettaan Ukrainasta.

”Putin on terroristi” – Suomen ukrainalainen yhteisö järkyttyi Venäjän sotatoimista

Ukrainalaisten yhdistys Suomessa kerää jo nyt hätäapua ukrainalaisille sotilaille, sotilassairaaloille ja sotaorvoille.

Lopettakaa sota! Hätäapua Ukrainaan heti! Seuraava on Suomi! Putin on terroristi!

Torstaiaamuna arviolta 80 Suomen ukrainalaista kokoontui banderolleineen ja Ukrainan lippuineen eduskuntatalon eteen. Tieto Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan oli tavoittanut koko maailman.

”Olemme peloissamme ja järkyttyneitä, mutta samalla toivoa täynnä. Ukraina voittaa”, kertoo puhelimella mielenosoituksesta tavoitettu Natalia Shevchuk.

Shevchuk sanoo ukrainalaisten ottaneen yhteyksiä perheisiinsä. Huoli on kova erityisesti pommituksen kohteissa olevista sukulaisista.

”Kymmenen kilometrin päässä lapsuudenkodistani sijaitsevaa lentokenttää oli jo pommitettu. Toistaiseksi perheeni on turvassa Buchan kaupungissa”, Shevchuk sanoo.

Perhe on ostanut ruokaa ja muita tarvikkeita varastoon, ja he ovat mahdollisen hyökkäyksen tullessa valmiita suojautumaan omakotitalonsa kellariin.

Ukrainalaisten yhdistys Suomessa on viime kuukausien aikana hakenut Suomelta ja hallitukselta solidaarisuutta kotimaalleen useissa mielenilmauksissa. Yhdistyksen vapaaehtoisryhmä on kerännyt varoja ja hätäapua Ukrainaan. Jo nyt tiedetään, että sodan uhreja tulee olemaan paljon. Tukea tarvitaan niin sotilaille, sotasairaaloille kuin orpolapsille.

Tetyana Mustosen perhe on niin ikään keskisessä Ukrainassa.

”Emme tiedä, mitä tapahtuu huomenna tai edes kahden tunnin kuluttua. Suomen Ukrainan suurlähetystö palvelee nyt kansalaisiaan 24 tuntia vuorokaudessa. Meille on tärkeää saada luotettavaa, ajankohtaista tietoa”, Mustonen sanoo.

Perheissä eletään nyt kriisin keskellä.

”On perheitä, joissa vaikkapa isä on täällä Suomessa töissä, ja muu perhe Ukrainassa. Nyt isät haluavat palata perheidensä luo. Puolan kautta se saattaa vielä onnistua”, Mustonen sanoo.

Mariia Kostiainen painottaa, että nyt käynnistynyt sota ei ole vain fyysinen ja sotilaallinen, vaan kyseessä on myös hybridisota.

”Ukrainalaisten yhdistys Suomessa keskittyy paitsi olemaan täällä ukrainalaisten äänenä, myös oikomaan valheellista tietoa, jota eri medioissa levitetään.  On meidän tehtävämme keskustella asioista Suomen valtion kanssa ja antaa näkemyksiämme siitä, miten Suomen valtio voi vaikuttaa Ukrainan tilanteeseen”, yhdistyksessä varapuheenjohtajana toimiva Kostiainen sanoo.

Kostiainen kertoo, että ukrainalaiset niin Suomessa kuin kotimaassaan ovat jo pitkään varautuneet eri skenaarioihin.

”Olemme miettineet eri vaihtoehtoja. Perheet ovat varustautuneet Ukrainassa: on haalittu elintarvikkeita, puhdasta juomavettä, käyty ensiapukursseja.”

Nyt ajankohtaista on miettiä, miten suomalaisten antama hätäapu olisi turvallisinta kanavoida Ukrainaan.

”On meidän tehtävämme selvittää, mitkä järjestöt Ukrainassa ovat luotettavia, ja miten tuki saadaan perille”, Kostiainen sanoo.

Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry järjestää seuraavan mielenilmauksen tulevana lauantaina 26. helmikuuta. Se lähtee Mannerheimin patsaalta Kiasman edestä klo 13 ja kulkee kohti Venäjän suurlähetystöä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!