• 16.11.2020

    WWF:n raportti kertoo luonnon hätähuudosta

    Jos emme saa luonnon hätätilaa korjattua, voimme unohtaa myös muiden kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumisen, sanoo WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder.

  • 25.9.2020

    Chilen mapuche-kansa saa asuttamiensa alueiden luonnonvaroista osakseen lähinnä ympäristöhaittoja

    Kaivokset, metsäplantaasit ja vesivoimalaitokset ajavat Chilen suurimman alkuperäiskansan ahtaalle. Mapuchet haluavat kehitystä luonnon ehdoilla.

  • 31.8.2020

    Ilmastorahoitukselle kaivataan nykyistä tiukempia vastuullisuus- ja tuloksellisuusvelvoitteita

    Köyhille maille tarkoitetun ilmastorahoituksen löyhät kriteerit antavat rikkaille maille mahdollisuuden ohjata rahoitusta omaa etuaan tavoitellen.

  • 3.7.2020

    Elintärkeä ala uhattuna – koronapandemia aiheuttanut ruokaturvan kriisin

    Koronapandemian epäsuorat vaikutukset kehittyvissä maissa näyttävät ylittävän itse viruksen aiheuttamat terveyskustannukset. Samalla maatalouden ja ruuan merkitys nousee uuteen arvoon.

  • 29.6.2020

    Miten pandemian jälkeen pitäisi elvyttää?

    Koronaviruspandemia on syössyt maailman taloudet lamaan. Jos nousemme ylös oikein, olemme paremmin varautuneita seuraaviin kriiseihin, sanoo ilmastotyön asiantuntija Enni Kallio.

  • 20.4.2020

    Erävoitto ilmastolle – kolmas kiitorata ”laiton”

  • 15.1.2020

    Näin opin rakastamaan luonnon riistäjiä

    Rakkaus syntyy vain rakkaudesta ja vain sisältä käsin. Parasta rakkautta juuri nyt on suojella sitä ympäristöä, jossa ihmisten välinen rakkaus voi toteutua, kirjoittaa toimittaja ja käsikirjoittaja Riku Siivonen.

  • 27.11.2019

    Uhkapeliä Saamenmaalla – "Teen kaikkeni, ettei Jäämeren rataa tule"

    Jäämeren rata tappaisi saamelaisten poronhoidon, elämäntavan ja kulttuurin. Silti sitä ajetaan vimmalla eteenpäin.

  • 25.11.2019

    Ekoisi Leo Stranius uskoo tulevaisuuteen

    Leo Stranius, 45, on ilmastovaikuttaja, kaupunginvaltuutettu ja isä, jonka mielestä ilmastonmuutoksesta pitää alkaa kertoa lapsille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

  • 23.10.2019

    Jokainen vanhempi haluaa lapselleen parasta – vai haluaako? Ilmastovanhempi Jonni Lehtirannasta ei siltä vaikuta

    Ilmaston muuttuessa myös vanhemmuuden pitää muuttua, uskoo ilmastovanhempi Jonni Lehtiranta. Kestävä tulevaisuus on mahdollinen vain, jos fossiiliselle energiantuotannolle laitetaan lappu luukulle. Tämä tarkoittaa radikaaleja muutoksia myös siinä, miten perhe-elämää eletään.