• 8.4.2024

    Ratkaiseeko teknologia ilmastonmuutoksen? – ”Uskomus kertoo lähinnä toiveesta, että voisimme jatkaa nykyistä elämäntapaamme”

    Hiilidioksidin talteenotto ilmasta, sateen luominen keinotekoisesti ja vihreän energian ratkaisut. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja sen vaikutuksiin sopeutumiseksi on kehitteillä monenlaisia teknologioita. Voiko teknologia pysäyttää ilmastonmuutoksen? Asiantuntijat vastaavat.

  • 20.6.2023

    Tekoäly-Drakea ja jäljitelmä-Oasista: ”Miten toimitaan, jos artisti ei ole itse osallistunut kappaleen tekoon, vaikka hän siinä selvästi esiintyykin?”

    Tekoälyllä tuotettu musiikki on aiheuttanut kevään aikana keskustelua. Esimerkiksi yksi AI:n ja puhesynteesin avulla tehdyistä suosioon nousseista kappaleista poistettiin suoratoistopalveluista. Tekoälymusiikki herättää kysymyksiä muun muassa tekijänoikeuksista, kirjoittaa Karri Miettinen kolumnissaan.

  • 5.10.2022

    Terveydenhuolto saapuu Intian syrjäseuduille siivillä – droneilla voidaan kuljettaa lääkkeitä ja verivalmisteita

    Droneilla on kuljetettu testilennoissa terveydenhuollon tarvikkeita huomattavasti nopeammin kuin maateitse. Vielä on kuitenkin tehtävää, jotta dronekuljetukset saadaan kannattaviksi.

  • 18.1.2021

    Eritreassa nettiä käyttää vain hieman yli prosentti väestöstä

    Köyhimmissä maissa internet on harvojen ulottuvilla.

  • 18.1.2021

    Abiliksen Sari Loijas: "Vammaiset ihmiset ovat itse oman elämänsä parhaita asiantuntijoita"

    Kehitysmaissa vammaisia ihmisiä tukevan Abiliksen Sari Loijas haluaa vammaisten voivan itse päättää elämästään.

  • 18.1.2021

    Kumpi määrää tulevaisuuden suunnan: ihminen vai tekoäly?

    Onko syytä iloita internetin ja kännyköiden leviämisestä köyhimpiinkin yhteisöihin, jos se vain vahvistaa muutaman jättiyhtiön tekoälyyn pohjautuvaa liiketoimintaa, kehitykseen ja innovaatioihin perehtynyt asiantuntija Mika Välitalo kysyy.

  • 16.1.2021

    Tiedetäänkö länsimaissa parhaiten, millaista teknologiaa kehittyvissä maissa tarvitaan?

    Teknologiasta on lähihistoriassa haettu apua maailman köyhien alueiden ongelmiin lukuisissa hankkeissa. Niiden perisyntinä on ollut liika usko laitteiden voimaan ja paikallisten tarpeiden huomiotta jättäminen. Onko epäonnistumisista otettu opiksi?

  • 14.1.2021

    Hakkeri Laura Kankaala: "Ihminen on tietoturvan vahvin lenkki"

    Laura Kankaalan mielestä tietoturva kuuluu kaikille. Hän pyrkii kansantajuistamaan alaansa liittyviä asioita Turvakäräjät-podcastissa ja auttaa vapaaehtoisena KyberVPK:ssa.

  • 14.1.2021

    Maailman naisilla on selvästi miehiä vähemmän puhelimia

    Erityisen räikeä ero on matalan ja keskitulotason maissa.

  • 14.1.2021

    Tokion sisähuvipuistossa vuoristoratakin oli puoliksi videopeli

    Tunnelmaa latistivat vain visiittiä edeltäneet railakkaat karaokeillat.