• 21.10.2021

    Vero-oikeudenmukaisuuden asiantuntija Lyydia Kilpi toivoo läpinäkyvyyttä veropolitiikkaan: ”On tärkeää, että työ jatkuu”

    Tie kohti tasa-arvoista maailmaa piilee verotuksessa. Paine yritysten läpinäkyvyyden lisäämiseksi on kasvussa, sanoo vero-oikeudenmukaisuuden ja yritysvastuun asiantuntija Lyydia Kilpi.

  • 7.9.2021

    Veroparatiisit jäävät sääntelyn ulkopuolelle verosalaisuuksineen

    Veroja välttelevät suuryritykset halutaan panna Euroopan unionissa aisoihin. Ehdotus uudesta direktiivistä oli pettymys: yli kolme neljäsosaa maailman maista pysyisi yhä verosalaisuuksien piirissä.

  • 30.1.2019

    Eriarvoisuus kasvaa yhä

    Tulotasolla on yhteys yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, minkä vuoksi tuloerojen kasvu haastaa perinteisen demokratian mallin.

  • 28.8.2018

    Länsi-Afrikassa paljastui verokelpottelun vyyhti

    Vaikutusvaltaisia poliitikkoja ja yrityselämän johtajia on syyllistynyt veronkiertoon Länsi-Afrikan maissa. Alueen 376 miljoonaan ihmisen elämää verotulot voisivat pysyvästi muuttaa.

  • 26.2.2018

    Yhdysvallat pahimpia veroparatiiseja

    Slovenia on taloudellisesti läpinäkyvin maa.

  • 21.2.2018

    Ei näin, Bono! Verosotkut jälleen esillä

    Valitettavasti ei ole ensimmäinen kerta, kun hyväntekeväisyyskampanjoistaan tunnetun Bonon veronmaksuhalut on kyseenalaistettu.

  • 1.3.2016

    Mitä isot edellä

    Rikkaiden veronkierto näyttää mallia pientuloisille, Jukka Aronen kirjoittaa.

  • 7.1.2016

    Eurooppalaiset vastustavat veroparatiiseja

    Laajan tutkimuksen mukaan eurooppalaiset toivovat yhteistyötä veroparatiisien kitkemiseksi.

  • 10.12.2014

    Pummit

    Verojen minimoiseen liittyy ajatus siitä, että ”omat” rahat eivät kuulu valtiolle. Maailmassa, missä ihmiset eivät ole yksinäisiä saarekkeita, se on ongelmallinen ajatus, Elina Hirvonen huomauttaa.

  • 3.12.2014

    Kaivannaisala ei ole valmis avoimuuteen

    Ylikansallisten yhtiöiden valta globaalissa taloudessa ylittää jopa suurimpien valtioiden mahdin.