Myytti neutraalista taloudesta

Teksti: Teivo Teivainen

LyhyetDemokratiaTalousGlobalisaatioYhtiötEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Robocop 3 -elokuvassa japanilaismiesten johtama liikeyritys ostaa Detroitin kaupungin ja palkkaa oman yksityisarmeijansa pitämään yllä kuria ja järjestystä. Yksi poliittisen vallankäytön pilareista, väkivaltakoneisto, on siirtynyt poikkikansallisesti toimivan "yksityisen" yrityksen valvontaan.

Voiko näin käydä? Missä määrin näin on jo käynyt?

Vaikka esimerkiksi Shellin toiminnassa Nigeriassa voi havaita robcopmaisia piirteitä, armeijat ovat toki suurimmassa osassa maailmaa ainakin periaatteessa suhteellisen tiukasti yksittäisten valtioiden hallinnassa.

Havainnollisimmat esimerkit väkivaltakoneistojen siirtymisestä poikkikansallisesti toimiviin "yksityisiin" käsiin löytyvät yhä helpoimmin scifi-teoksista (tai maailmanhistorian oppikirjoista), mutta monien muiden vallankäytön muotojen osalta Robocop on paljolti totta myös tänään.

Poikkikansallisesti toimivat kapitalistiset liikeyritykset, jumalten nimiin vetoavat fanaatikot ja Greenpeacen kaltaiset järjestöt ovat enemmän tai vähemmän äänekkäästi vaatimassa ja enemmän tai vähemmän menestyksellisesti myös ottamassa osaansa vallankäytöstä.

Poliittinen mielikuvituksemme on kuitenkin vahvasti kansallisvaltiokeskeisen ajattelutavan kahleissa. Oletamme liian helposti, että politiikka on vain sitä mitä tapahtuu yksittäisten kansallisvaltioiden julkisen hallinnon sektoreilla.

Pankkimaailman legendaarinen grand old man, Citicorpin entinen pääjohtaja Walter Wriston totesi joitakin vuosia sitten, että perinteisen politiikan rooli nykymaailmassa on vähentynyt lähes merkityksettömäksi.

Hänen kärjistävässä arviossaan yhteiskunnallisten päätösten poliittinen vastuuvelvollisuus on siirtynyt lähes kokonaan poikkikansallisille pääomamarkkinoille.

Samankaltaisia arvioita on viime vuosina esitetty yhä useammin. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa monet ovat toki jo aiemmin pitäneet wristonilaista näkemystä itsestäänselvyytenä, mutta Suomessa keskustelu on ainakin minun sukupolveni näkökulmasta käynnistymässä vasta Iiro Viinasen karujen lausahdusten ja Siperian opetusten iskeydyttyä tietoisuuteemme.

Kehitysteoreettisesti onkin kiintoisaa seurata, kuinka Suomen kaltaisissa "kehittyneissä" maissa on havahdettu huomaamaan, että täällä on tapahtumassa asioita, jotka on mielletty osaksi "kehityksen jälkijunassa" kulkeneiden maiden todellisuutta jo pitkään.

Standard & Poor'sin ja Moody'sin kaltaisista valtioiden luottokelpoisuutta mittaavista laitoksista on tullut yhä tärkeämpiä elämäämme vaikuttavia toimijoita. Kun hyvinvointivaltion rakenteita puretaan näiden laitosten ja poikkikansallisten investointiryhmien toiveiden mukaisesti, Suomeen syntyy monista kolmannen maailman maista tuttu "harmaan talouden" sektori. Kun valtio menettää samanaikaisesti valtaansa suhteessa poikkikansalliseen pääomaan sekä kykyään hoitaa rajojensa sisäpuolella asuvien ihmisten yhteisiä asioita, on syytä pohtia tarkkaan, mitä nämä muutokset merkitsevät käsityksillemme politiikasta.

Demokratia kaventuu

Länsimaisessa demokraattisessa perinteessä on yleensä oletettu, että demokratia on pätevä normi vain poliittisen alueella. Käsitykset siitä, mitkä asiat ovat poliittisia, on usein otettu itsestäänselvyyksinä.

Merkittävin rintamalinja poliittisen ja ei-poliittisen välillä on synnytetty myytillä taloudeksi määritellyn yhteiskunnallisen toiminnan neutraalista luonteesta. Liberaalin ajattelun mukaisesti jokaisella on oikeus tehdä mitä haluaa, kunhan toiminnasta ei aiheudu tarpeetonta haittaa muille.

Sen määrittely, mitkä asiat saattavat aiheuttaa sellaista haittaa muille, että niistä pitää sopia julkisilla ja demokraattisilla yhteisillä päätöksillä, on toki hankalaa.

Myytti talouden neutraalista luonteesta helpottaa tätä hankaluutta. Myytin mukaan näkymätön käsi ohjaa omaa etuaan ajavien taloudellisten toimijoiden teot yhteistä hyvää lisääviksi. Talouden alueella ei näin tarvitse vaivata päätään sillä, mistä asioista tulisi päättää julkisesti ja demokraattisesti. Vastaus on yksinkertainen: ei mistään.

Sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion kasvatteina toki tiedämme, että myytin käytännön sovellutuksia on lievennetty monin tavoin. Jopa siinä määrin, että itse myytin olemassaoloon viittaaminen saattaa kuulostaa lapselliselta tai vanhanaikaiselta.

Monet suomalaisten elämään yhä voimakkaammin vaikuttavista toimijoista, esimerkiksi poikkikansalliset kapitalistiset liikeyritykset, ovat kuitenkin lähes täysin valtiollisen säätelyn tavoittamattomissa.

Julkisen ja demokraattisen politiikan mahdollisuuksia vaikuttaa syntyneeseen tilanteeseen vaikeuttaa se, että valtiokoneiston sisällä päätösvaltaa on samanaikaisesti siirretty enemmän taloudellisiksi kuin poliittisiksi määritellyille instituutioille: lähinnä keskuspankin ja valtionvarainministeriön teknokraateille, joiden toimintalogiikassa poikkikansallisen pääoman miellyttäminen on usein tärkeämpää kuin vaikkapa eduskunnan valvontaan alistuminen.

Perinteisesti mielletyn politiikan vaikutusmahdollisuudet ovat siis merkittävästi kaventuneet. On toki mahdollista, että yksittäiset kansallisvaltiot löytävät jostain keinoja ja tahtoa ryhtyä nykyistä ponnekkaammin säätelemään rajojensa läpi kulkevia investointien, kauppatavaroiden, ihmisten ja mielikuvien virtauksia.

On kuitenkin hyvin todennäköistä, että poikkikansallistumiskehitys jatkuu ja tärkeimpiä yhteiskunnallisia päätöksiä tehdään tulevaisuudessa yhä enemmän dollari ja ääni -periaatteella toimivissa liikeyrityksissä ja yhä vähemmän muodollisesti ihminen ja ääni -periaatteella toimivissa valtiokoneistoissa.

Vaikka kapitalististen suuryritysten tavoitteena on pitää yllä myyttiä oman toimintansa neutraalisuudesta ja epäpoliittisuudesta, ne ovat saamassa yhä selvemmin poliittisia piirteitä. Tulevaisuudessa mitä todennäköisimmin yhä useampi poikkikansallisesti toimiva liikeyritys ottaa vastuulleen tehtäviä, jotka ovat perinteisesti kuuluneet valtioille.

Kun valtioiden kyky huolehtia kansalaistensa sairasvakuutuksesta, eläketurvasta ja lastenhuollosta heikkenee, monet yritykset alkavat tarjota näitä yksityistettyjä kansalaisoikeuksia omille työntekijöilleen -- tai maksukykyisille asiakkailleen.

Robocopin ennustama väkivaltamonopolin siirtyminen valtioilta yksityisiin käsiin on myös tapahtumassa pienin askelin eri puolilla maailmaa: yksityisten turvapalveluiden myynnistä on monissa maissa tullut yksi nopeimmin kasvavista bisnessektoreista.

Yrityskulttuurin uusien suuntausten mukaan työntekijöiden yhteisidentiteettiä ja lojaliteettia "omaa" yritystään kohtaan tulee pyrkiä lisäämään. Visionäärisimmät konsultit korostavat jopa joidenkin osallistuvan demokratian muotojen tuomista yritysten sisälle, mitä voi ainakin osittain pitää sen ennakointina, että tulevaisuudessa vaatimukset kansalaisoikeuksista ja demokratiasta saattavat kohdistua valtiokoneistojen ohella yhä selvempiä poliittisen yhteisön piirteitä saaneisiin suuryrityksiin.

Tekemällä kosmeettisia demokraattisia muutoksia tänään, yritykset voivat kenties vaimentaa vallankäytön perusasioihin - ennen kaikkea dollari ja ääni -periaatteeseen - kohdistuvaa kritiikkiä huomenna.

Kapitalistinen suunnitelmatalous

Mikäli yllä esittämäni näkemykset ovat oikeansuuntaisia, kuinka demokratiaan ja globaaliin yhteisvastuuseen sitoutuneiden ihmisten, vaikkapa suomalaisen kehitysmaaliikkeen jäsenten, tulisi sitten toimia suhteessa poikkikansallisiin suuryrityksiin?

Puuttumatta tässä yhteydessä sellaisiin käytännön toiminnan muotoihin kuin ostoboikotit tai ammattiyhdistystoiminnan tiivistäminen kansallisten rajojen yli, haluaisin korostaa, että tilanne edellyttää poliittisen kielenkäyttömme ja mielikuvituksemme uudistamista.

Ennen kaikkea olisi pyrittävä romuttamaan myytti taloudeksi määritellyn yhteiskunnallisen toiminnan alueen neutraalista ja epäpoliittisesta luonteesta. Valtioiden ja poikkikansallisten suuryritysten eroksi mielletään yhä yleisesti se, että edelliset ovat poliittisia ja jälkimmäiset taloudellisia yhteenliittymiä.

Mekin, jotka periaattessa pidämme jakoa erillisiin politiikan ja talouden alueisiin keinotekoisena, sorrumme usein käyttämään siihen perustuvaa kieltä.

Joka tapauksessa olisi mielestäni ensiarvoisen tärkeää muistaa, että valtioilla ja poikkikansallisilla suuryrityksillä on kaksi peruseroa, joista kumpikaan ei ole se, että vain toinen olisi poliittinen yhteenliittymä.

Yhtäältä valtioita ja poikkikansallisia yrityksiä erottaa se, että edelliset ovat territoriaalisesti rajattuja hallintayksikköjä ja jälkimmäiset toimivat territoriaalisten rajojen läpi - jopa siinä määrin, että niitä on usein vaikea paikantaa mihinkään kaksiulotteisella karttalehdellä erotettavissa olevaan yhtenäiseen tilaan. (Tähän viitataan puhuttaessa kapitalististen yritysten ja erityisesti finanssipääoman deterritorialisoitumisesta.)

Toisaalta erona on se, että edelliset ovat muodollisesti demokraattisten päätöksentekonormien pätevyysalueella ja jälkimmäiset ovat niiden ulottumattomissa. Käsitys esimerkiksi siitä, että valtiot toimisivat jotenkin enemmän pahamaineisen suunnitelmatalouden mukaisesti kuin yksityiset suuryritykset, on reaalikapitalismissa täysin harhaanjohtava.

Poikkikansallisten yritysten strategisen suunnittelun osastoilla laaditaan jatkuvasti mitä moniulotteisimpia suunnitelmia vaikkapa siitä, kuinka yrityksen voittoja kannattaa hallinnollisin päätöksin määritellä alhaisiksi korkean pääomaverotuksen alueilla ja suuriksi myötämielisen veropolitiikan omaksuneissa maissa.

Suunnittelua helpottaa esimerkiksi se, että Yhdysvaltojen työvoimaministerin Robert Reichin arvion mukaan 1990-luvun alussa reilusti yli puolet Yhdysvaltojen ulkomaankaupasta oli tavaroiden ja palvelusten siirtoa yksittäisten suuryritysten sisällä. Kun ostaa itseltään, hinnan voi määritellä ratkaisevasti eri tavalla kuin taloudellisen neutraliteetin myyttiä ylläpitävät tarinat hinnanmuodostuksesta vapaassa markkinataloudessa uskottelevat.

Reaalikapitalistisessa maailmassamme byrokraattinen poliittisesti hallinnoitu suunnitelmatalous ei ole suinkaan kadonnut Neuvostoliiton romahtamisen myötä. Sen olemassaolon havaitsemista vaikeuttaa uskonnollisen myytin kaltainen käsitys talouden epäpoliittisesta luonteesta.

Teivo Teivainen

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston iberoamerikkalaisen keskuksen tutkija


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!