Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Teksti: Peik Johansson

PitkätKulttuuriEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Harvassa ovat ne lapsille tarkoitetut oikeat kirjat, joissa kerrotaan miten lapset elävät muissa maissa. Tällä vuosikymmenellä suomeksi ilmestyneet voi laskea yhden käden sormilla. Näissäkin kirjoissa parasta ovat kuvat.

Maailman lapset * * * *

Maailman kaikkien lasten ystäväjärjestö Unicef täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja sen kunniaksi yhdysvaltalaispariskunta Barnabas ja Anabel Kindersley lennätettiin ympäri maailmaa tapaamaan eri maiden ja maanosien lapsia, valokuvaamaan heitä, heidän perheitään, kavereitaan, lelujaan, koulukirjojaan, syömävehkeitä, kouluja ja kulkuvälineitä.

Heti ensi sivuilla opimme tuntemaan Oscar Macias Gutierrezin, joka on yhdeksän vuotta vanha ja asuu korkealla Andien vuoristossa Boliviassa. Lasten ääriviivojen mukaisesti rajatussa valokuvassa Oscar seisoo pikkuveljensä Efrainin ja Rodrigo-serkkunsa kanssa.

Oscarilla on päässään hassunnäköinen, kirjava villahattu, jonka saamme tekstistä tietää olevan lluchu. Rodrigolla on Ressu-paita ja likaiset kädet. Toisessa kuvassa nauravat Oscarin äiti ja eno. (Isä on kuollut.) Julia-äidillä on lierihattu päässä ja tukka kahdella pitkällä palmikolla, kuten aymaraintiaaneilla on tapana.

Elääkseen koko perhe viljelee perunaa ja hoitaa eläimiä: lehmiä, lampaita, sikoja, kanoja ja kaneja. Sivun ylälaidassa näemme Oscarin kouluvihon ruutupaperille piirtämän hienon kuvan jalkapalloa pelaavasta pojasta. Kun Oscar kasvaa isoksi, hän tahtoo myös jalkapalloilijaksi.

26 lapseen yli 20 maasta saamme tutustua yhtä yksityiskohtaisten pikkuisten terävien kuvien kera. Sitä oppii, että muualla maailmassa syödään ja leikitään, joskus jopa samoja pöperöitä ja pelejä. Arvostelupisteiden viidestä tähdestä yksi putosi pois, koska jäin ihmettelemään miksi kaikista muista maista oli mukaan otettu kustakin yksi lapsi, mutta Yhdysvalloista viisi.

Maapallo, meidän kotimme * *

Täysin suomalaisvoimin tehty WSOY:n kirja Maapallo, meidän kotimme kehuu takakannessa olevansa "moderni, pehmeitä arvoja puolustava kuvakirja kotiplaneetastamme". Siinäkin kerrotaan eri puolilla maailmaa asuvista lapsista, eri maiden ja maanosien kielistä ja kulttuureista.

Joka maanosasta, Antarktiksestakin, kerrotaan kahdella aukeamalla: ensimmäisellä aukeamalla on jonkin pienen kuvitellun veijarin kirje toiselle veijarille toiseen maanosaan piirroskuvan kera, sitten toisella aukeamalla yleistä pelkistettyä luonto-olojen maantietoa. Lisäksi on omat selostukset avaruudesta, ilmasta, kielistä, asumuksista, vedestä, maasta ja ajasta.

Ehdottomasti parasta tässä kirjassa ovat Tuula Pystysen kivat piirroskuvat sekä kirjan pirteä taitto. Luonnontieteelliset tekstit ovat asiallisia, mutta lasten kirjeistä paljastuu, että tekstin kirjoittaja on istunut kotonaan Lahdessa ja runoillut niitä näitä omia uskomuksiaan.

Niinpä lingalankielinen kongolainen Tonia-tyttö aloittaa kirjeensä suahiliksi. Suorastaan kammottavaa on, kun seuraavaksi selitetään, että Afrikassa "ihmiset elävät köyhissä oloissa ja kuolevat nälkään ja sairauksiin", koska ruoka- ja lääkerahat menevät sotimiseen.

On myös harhaanjohtavaa väittää viattomille lapsille, että nyt Afrikan maat ovat täysin itsenäisiä ja voivat päättää omista asioistaan. Eikö lapsilla ole oikeus saada tietää uuskolonialistisista talousrakenteista, monikansallisista yhtiöistä sekä niitä pönkittävistä entisistä siirtomaaisännistä ja heidän lakeijoistaan?

Onko Afrikassa liimaa? * * * *

Kuin oppiaineistoksi edellisen kirjan kirjoittajalle Kirjayhtymä julkaisi kaksi vuotta sitten ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston tuella ruotsalaisparivaljakon Lars-Eric Bergin ja Martin Ehrlingin kirjan, jossa kaikkein huonointa on sen outo nimi: Onko Afrikassa liimaa?

Kirjan kirjoittanut Berg on opettaja, joka kysyi ruotsalaiskoululaisilta, mitä he halusivat tietää Afrikasta, ja yksi kysymyksistä oli onko Afrikassa liimaa. Tietenkin on, liimanhan keksivät afrikkalaiset jo 3 000 vuotta sitten.

Kirjan teksti perustuu miesten kokemuksiin Etiopiassa ja Botswanassa. Aiheet ovat tärkeitä: Onko Afrikassa kerrostaloja? Onko afrikkalaisilla historiaa? Miksi Afrikassa on heimoja? Miksi afrikkalaiset ovat mustia?

Opettajan kärsivällisyydellä Berg selittää yksityiskohtaisesti miten Afrikan eri puolilla asutaan ja kuinka ennen vanhaan kaikki ihmiset olivat mustia, mutta Afrikasta pohjoiseen vaeltaneet kansat aikojen saatossa vaalenivat.

Teksti on poliittisesti korrektia mutta kankeaa ja liian yksityiskohtaista. Pienimmät tykkäävät kuitenkin eniten Ehrlingin loistavista piirroksista. "Oikea Afrikka" näyttää todellakin juuri siltä kuin kirjan alkusivuille levitetty värikäs piirroskuva, jonka yksityiskohdista löytää ainakin elvistukkaisen parturin hiustyyliplakaatteineen, keskelle katua majoittuneen passivalokuvaajan, ojankaivajanaisia, hattupäisiä työmiehiä tauko-oluella, salkkumiehen pankkiautomaatilla, porukkaa jonottamassa moderneihin puhelinkoppeihin.

Ihmisten vaatteet, asennot ja kehonmuodot ovat kuin elävästä elämästä.

Pinkki-elefantti Afrikassa * * * * *

Tammen kustantama Pinkki-elefantti Afrikassa antaa melko raadollisen kuvan ihmisistä: ainoa musta mies on poppamies, joka sanoo drumpali drompali, ainoat kaksi valkoista miestä ovat julmia ja viiksekkäitä norsujen salametsästäjiä.

Lapsia Pinkki-kirjassa ei ole eikä onneksi muitakaan ihmisiä kuin noilla kahdella aukeamalla. Siinä mielessä Pinkki-elefantti Afrikassa on eläinkirja.

Kirjassa julkaistut Jaffary Aussin värikkäät tingatinga-maalaukset ovat alunperin turisteille tarkoitettuja taideteoksia. Näitä tauluja myydään myös joissakin kehitysmaakaupoissa. Se, että tauluilla on ostajat, ei tietenkään vähennä niiden naivistista hohtoa.

Kaikki tuntemani lapset ovat aivan hulluina Mr. Jaffaryn kuviin. Kirja kertoo Pinkistä, eurooppalaisesta sirkuksesta karanneesta vaaleanpunaisesta norsusta, joka lähti Kilimanjarovuoren tienoille etsimään juuriaan.

Sinikka Salokorpi kirjoittaa selkeästi, vaikka väittääkin, että kilima njaro, korkea vuori, tarkoittaisi "pahoja henkiä". Ehkä tarkoituksella, sillä muuten tarina ei etenisi nuoren norsutytön odysseiasta takaa-ajon ja yhteisen taistelun kautta intohimoiseksi parisuhdedraamaksi, jossa afrikkalaisnorsuilla on rytmi veressä ja hillitön sikiämisvietti.

Pinkki-elefantti on kauneimpia tietämiäni rakkauskertomuksia. Viimeisen sivun biisistä voi säveltää hassun regeen, jota voi laulaa, tanssia ja rummuttaa yhdessä lasten kanssa.
 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!