Rovaniemen Maailmankauppa 10 vuotta

Rovaniemen kehitysmaayhdistys Elimun synttärijuhlaa vietettiin maaliskuun puolivälissä elokuvien, musiikin, tanssin ja teatterin merkeissä. Samalla muisteltiin yhdistyksen kymmenvuotistaivalta sekä Maailmankauppa Elimun eri vaiheita.

– Suomessa kehitysmaakauppaa pyöritetään aika paljon vapaaehtoisvoimin, toiminta on vielä aika paljon näpertelyä. Vapaaehtoisvoimat ovat toisaalta meidän voimavaramme, mutta myös
heikkoutemme, Kehitysmaayhdistys Elimu ry:n puheenjohtaja Elina Sallinen
pohtii.

Itsekin parin vuoden takaisensa ylioppilaana hän on huomannut, kuinka kehitysmaakauppatoiminta on siirtynyt nuorten käsiin: Elimunkin aktiivisimmat jäsenet ovat 13 — 25-vuotiaita.

– Välillä on aika toivoton olo, kun televisio suoltaa tietoa, että mitään ei ole tehtävissä. Liikehdintä 1960- ja 70- luvuilla oli hyvin voimakkaan nousukauden ilmavaivoja. Aatteellisuus oli silloin rajanveto edelliseen sukupolveen, nyt aatteellisuus erottaa omasta ikäluokasta. Nyt on toivotonta olla nuori, tulevaisuudessa ei ole mitään odotettavaa. Asiat ovat menneet suunnattoman monimutkaisiksi, niistä on vaikea ottaa selvää. Meidätkin on vaikea löytää, olemme vain pieni, piipittävä ääni kaiken keskellä.

Elimussa ei olla silti heittämässä kirveitä kaivoon, päinvastoin. Syntymäpäiväjuhlien jälkeen Maailmankauppa Elimu osallistuu kampanjaan, jolla kuluttajien huomio kiinnitetään tuotantoprosessiin. Kampanjan pääteemana ovat tekstiilit.
– Pyrimme mahdollisimman suoraan tuontiin eli ideamme on, että auttamalla vanhempia autamme lapsia: Vanhempien saadessa kunnon palkkaa myös lasten oikeudet voidaan turvata, Sallinen selvittää ja kertoo Elimun suunnitelmista saada myyntiin myös Kuolan alueella ja Inarinjärven ympäristössä asuvien kolttasaamelaisten käsitöitä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!