Latteuksia Lattareista

Teksti: Timo Saari

KehitysyhteistyöAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaKaribiaKeski-Amerikka

Suomalainen mediakuva Latinalaisesta Amerikasta peittyy stereotypioiden sumuverhoon. Mantereen Hyvät, Pahat ja Rumat ovat kiltit intiaanit, julmat huumeparonit ja likaiset köyhät. Kauniiden ja Rohkeiden roolin saavat vaikkapa Venezuelan missit ja romanttiset sissijohtajat.

Stereotypiat ovat eräs tapa jäsentää maailmaa, eräänlaisia likiarvoja todellisuudesta. Tai jotain sinne päin. Eikä Perun entinen presidentti Alan García ollut valitettavasti väärässä huomauttaessaan, että huumekauppa on Latinalaisen Amerikan menestyksekkäin monikansallinen vientiyritys.

-- Tiedotusvälineiden tulisi pyrkiä stereotypioiden esille nostamiseen ja samalla niiden rikkomiseen, sanoo dosentti Ulla-Maija Kivikuru Helsingin yliopiston viestinnän laitokselta.
Ennakkokäsityksiä ei siis kannata sivuuttaa, mutta niiden ylittäminen on kuitenkin mahdollista. Latinalaisen Amerikan osalta tämä voisi tarkoittaa mantereen tilan tarkastelua sen oman kehityksen logiikasta käsin.

Ranskalainen esseisti ja kultturiteoreetikko Jean Baudrillard vaati eurooppalaisuuden kyseenalaistamista, jotta Amerikan ymmärtäminen olisi mahdollista. Amerikalla hän tarkoitti Yhdysvaltoja, mutta Baudrillardin ajatukset antavat eväitä myös toisen, Rio Granden eteläpuolisen Amerikan hahmottamiseen: "Amerikan havaitsemiseksi ja tuntemiseksi on välttämätöntä, että on ainakin lyhyen hetken ajan jossakin keskikaupungin viidakossa, Painted Desertissä tai moottoritien mutkassa tuntenut Euroopan kadonneen. On välttämätöntä, että on ainakin katoavan hetken kysynyt itseltään: Kuinka on mahdollista olla eurooppalainen?"

Peron -Evitan mies

Puolitotuuksia, karkeistuksia ja suoranaisia ennakkoluuloja löytyy myös läheltä.

-- Ruotsalaisethan ovat niitä, jotka aina vain jahtaavat Olof Palmen murhaajaa ja sukellusveneitä saamatta kumpiakaan kiinni, koska ovat homoja, ironisoi televisiouutisten Latinalaiseen Amerikkaan erikoistunut ulkomaantoimittaja Pertti Pesonen suomalaista suhtautumista länsinaapureihin.

Stereotypiat myös muuttuvat aikojen ja omien arvostustemme myötä. Machojen ja caudillojen manner on saanut uusiksi sankarittarikseen verevät ja elinvoimaiset naiset. Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen esimiehen Kari Huhdan 10-vuotiaan tyttären kysyessä, kuka oli Juan Perón, oli isän luonnollisena ja ymmärrettävänä vastauksena: "Hän oli Evitan mies." Ja jos kysymys olisi koskenut Diego Riveraa, olisi vastaus voinut olla : "Frida Kahlon mies."

Stereotypioiden avulla me myös siirrämme muihin kuvan, jota emme itsessämme haluaisi nähdä. Tutkija Maaria Seppäsen sanoin: "Saamelaisia voidaan melko rauhassa syrjiä meidän tuijottaessamme Latinalaisen Amerikan sorrettuja intiaaneja."
Ennemmin kuin stereotypioiden kohde, on Latinalainen Amerikka aukko suomalaisessa tiedonvälityksessä. Helsingin yliopiston viestinnän laitoksella on laskettu johtavien tiedotusvälineiden ulkomaanuutisointia: Latinalaisen Amerikan osuus on 2-3 prosenttia, Afrikan suurin piirtein sama, Aasian hieman suurempi, mutta luvussa ovat mukana myös Japani ja kehittyneet NIC-maat. Eurooppa kahmaisee 75 prosenttia uutisoinnista.
Ulla-Maija Kivikurun johtopäätös on yksiselitteinen:

-- Olemme sairastuneet euroskleroosiin.

Raporttikirja kerran kymmenessä vuodessa

Toistaiseksi suomalaisille kustantamoille on riittänyt yksi Latinalaista Amerikkaa käsittelevä reportaasikirja kerran vuosikymmenessä. Vuonna 1970 ilmestyi Matti Rossin "Väkivallan vuosi" Tammelta, 1979 Rauli Virtasen "Latinalainen Amerikka huomisen varjossa" Kirjayhtymältä ja 1988 oli vuorossa Markku Saksan "Etelän ristin alla" WSOY:ltä.

Tämän vuosikymmenen raportaasikirja antaa yhä odottaa itseään. Vai tuleeko 90-luvusta Latinalaisen Amerikan unohdettu vuosikymmen myös tässä suhteessa?

Suomalaisten tiedotusvälineiden kertomusta Latinalaisesta Amerikasta voi parhaimmillaankin luonnehtia katkonaiseksi. Presidentti Ahtisaaren kaupanvauhditusvierailua Argentiinassa, Brasiliassa ja Chilessä seurannut YLE:n radiouutisten toimittaja Tarja Oinonen kertoo osan presidentin liikemiesseurueesta hämmästelleen maiden talouskehityksen tasoa. Ja kuinka toisin voisi ollakkaan, kun esimerkiksi valtavan mediahuomion vuoden 1973 vallankaappauksen jälkeen kokenut Chile hävisi lähes koko 80-luvun ajaksi tiedotusvälineistä?

Sattuman uutissatoa

Latinalaisen Amerikan näkeminen takapajuisena on historiatonta, muistuttaa Iberoamerikkalaisen keskuksen tutkija Jussi Pakkasvirta. Vielä viisikymmentä vuotta sitten Argentiina ja Uruguay kilpailivat menestyksellä talouskehityksessä vaikkapa Suomen kanssa.

Ahtisaaren matka kirvoitti suomalaisista tiedotusvälineistä esiin myös toisen piirteen: asiantuntemattomuuden ruokkiman väärän pelkistämisen. Chilen talouskasvua esiteltiin esimerkkinä Pinochetin aloittaman uusliberaalin talouspolitiikan tuloksellisuudesta. Toimittaja Juhani Artto kertoo laskeneensa, että Chilen bruttokansantuotteen vuosittainen kasvu diktatuurikaudella yltää hädintuskin yhteen prosenttiin. Mitä meillä olisi sanotavana ulkomaisista toimittajista, jotka kertoisivat Suomen talouskasvun johtuvan Holkerin hallituksen menestyksekkäästi toteuttamasta rahamarkkinoiden vapauttamisesta?

-- Sitä ei ole, kiteyttää televisiotoimittaja Pertti Pesonen vastauksen kysymykseen, mikä on johtavien suomalaisten tiedotusvälineiden linja Latinalaisen Amerikan asioiden seuraamisessa. Uutisointia mantereelta hallitsevat yksittäisten toimittajien matkustushalukkuus, kansainvälisten uutistoimistojen tarjonta ja -- kaikkien suurimpana -- puhdas sattuma.

-- Uutismielessä Latinalainen Amerikka on periferiaa. Suoraan sanottuna sieltä haetaan väriä lähetyksiin. Siksi jutut pystyy parhaiten myymään, kun ne sisältävät pientä kivaa ja jotain jännää, Pesonen kertoo.

Pieni kiva menee aina läpi

Postmodernissa, suurten kertomusten kuoleman jälkeisessä tiedotusilmastossa toimittajan suurimpia pelkoja on leimautua pateetikoksi. Eikä toimitussensuuriakaan tarvita, kun tarjolla on pientä kivaa ja jotain jännää.

Mutta maailmankylä työntyy vääjäämättömyydellä myös suomalaisiin tiedotusvälineisiin. Perspektiiviä nykytilanteeseen antaa Helsingin Sanomien Kari Huhdan huomautus, että vielä 70-luvulla oli varaa siihen, ettei yhtään suomalaista toimittajaa lähetetty seuraamaan Vietnamin sotaa.

Timo Saari

Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa toimittaja. Suomalaisten toimittajien lainausten lähteenä on Iberoamerikkalaisen keskuksen järjestämä seminaari "1990-luvun stereotypiat suomalaisissa viestimissä".


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!