Nestlén rikkeistä uusia todisteita

Britannian Unicefin julkaisema tuore tutkimus syyttää Nestléä ja yhdeksää muuta ylikansallista korvikemaitoyhtiötä äidinmaidonkorvikkeiden kansainvälisen markkinointisäännöstön vastaisista rikkomuksista.

Bangladeshissä, Etelä-Afrikassa, Puolassa ja Thaimaassa tehty tutkimus paljastaa korvikeyhtiöiden jatkavan aggressiivista korvikemaidon markkinointia yhtiöiden päinvastaisista väitteistä huolimatta.

Kaikissa tutkituissa maissa korvikeyhtiöt olivat jakaneet korvikemaidon ilmaisnäytteitä ja imetyksen tärkeyttä vähättelevää aineistoa niin synnyttäville äideille kuin terveydenhuoltohenkilökunnallekin.

Korvikemaitomainoksia löytyi kaikissa maissa vähittäiskaupoista ja tiedotusvälineistä. Terveydenhoitajille oli jaettu myös lahjoja, kuten kuulakyniä ja yhtiöiden logolla varustettuja muistivihkoja.

Maailman terveysjärjestön WHO:n ja Unicefin äidinmaidonkorvikkeiden markkinointisäännöstö kieltää nimenomaan ilmaisnäytteet, lahjukset ja korvikemaidon käyttöä mainostavien esitteiden jakamisen kehitysmaissa.

Tutkijoiden mielestä räikein epäkohta oli kuitenkin se, että korvikeyhtiöiden edustajia päästetään synnytyssairaaloihin tapaamaan juuri synnyttäneitä äitejä.

Maistiaisia ja mainoslahjoja

Kussakin tutkittavassa maassa haastateltiin noin tuhatta raskaana olevaa tai juuri synnyttänyttä naista sekä sataa satunnaisesti valittua terveyskeskusten tai äitiysneuvoloiden työntekijää.

Etelä-Afrikassa 28 prosenttia äideistä oli saanut korvikefirmojen tuottamaa vauvanruokintaan liittyvää ”informaatiota”. Bangladeshissä korvike-esitteitä oli annettu 20 prosentille äideistä. Thaimaassa joka kolmannelle terveystyöntekijälle oli jaettu korvikemainoksia.

Ilmaisnäytteitä jaettiin eniten Thaimaassa, missä joka neljäs äiti oli saanut oman maitojauhepurkkinsa. Joka toisessa thaimaalaisessa äitiysneuvolassa löytyi korvikemaidon ilmaisnäytteitä. Ylivoimaisesti suurin ilmaisnäytteiden jakaja oli Nestlé.

Pieniä lahjuksia korvikeyhtiöt jakoivat eniten Bangladeshissa, missä 17 prosenttia terveydenhoitajista kertoi saaneensa niitä. Suurin yksittäinen mainoslahjojen antaja oli Nestlé.

Järjestöjenvälisen vauvanruokinnan seurantaryhmän IGBM:n teettämä tutkimus käynnistettiin Britannian lääketieteellisen yhdistyksen, useiden kirkkokuntien ja lastenjärjestöjen aloitteesta. Tarkoituksena oli tutkia olisiko anglikaanikirkon syytä liittyä uudelleen Nestlén vastaiseen boikottiin.

Vuonna 1994 anglikaanien kirkolliskokous luopui boikotista Nestlén tehokkaan tiedotuskampanjan ansiosta. Tutkimuksen julkistamistilaisuudessa Coventryn piispa kehotti anglikaanikirkkoa käynnistämään uuden boikotin.

Nestlé-tuotteita ovat mm. Bona- ja Pirkka-vauvanruuat, Nescafé (pikakahvi), Nesquik (kaakao), Nestea (pikatee), Kit Kat, After Eight, Lion, Milky Bar (suklaat), Smarties, Toffo (karkit), Lyons Maid (jäätelöt), Perrier (vissy), Findus (pakasteet), Maggi (pussikeitot ja liemikuutiot) sekä L’Oreal (kosmetiikka).

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!