Kirjastoko kulttuuri-imperialismia?

Teksti: Tuula Haavisto

LyhyetKehitysyhteistyöYhtiötEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Kepassa on kuulemma keskusteltu, onko kirjastoidean vieminen kehitysmaihin kulttuuri-imperialismia. Tämä on vaivannut minuakin kirjastoalan ammattilaisena: melkoinen osa kansainvälisistä kokemuksistani liittyy kehitysyhteistyöhön.

Pohjalta löydän lopulta kysymyksen, mikä on kehitystä. Mitä itse haluan edistää? Haluanko lukutaidon ja naisten tiedon tason paranevan kehitysmaissa? Vai pyrinkö siihen, että kehitysmaat saavat järjestää olonsa länsimaisilta ja etenkin taloudelliselta puristukseltamme rauhassa?

En usko talousjärjestelmien eriytymiseen enkä kulttuurisiin impivaaroihin. Maailman maat ovat nähdäkseni peruuttamattomasti kietoutuneet yhteen. Televisio ja Coca-Cola tunkevat kaikkialle joka tapauksessa.

Selviytyäkseen kaikesta tästä, niin kehitysmaiden kuin Suomenkin ihmisten on saatava edellytyksiä ymmärtää sekä oman kulttuurinsa että television ja Coca-Colan olemus, eikä tämä onnistu opiskelematta.

Kirjastot merkitsevät kehitysmaissa pitkälti lukutaidon ylläpitämistä. Lukutaitokin ruostuu, ellei sitä ruokita. Tälle nimenomaan kirjasto tarjoaa työvälineitä; se toimii peruskoulutuksen suorana jatkeena.

Toisekseen ne ovat merkittävä tiedonvälitysorganisaatioita. Esimerkki Mosambikista: kollega Ritva Niskalan mukaan siellä ihmiset tulevat kirjastoon lukemaan lakikirjaa ja lehtiä. Niitä tavallisen ihmisen on lähes mahdotonta löytää muualta. Pitkän laittomuuden kauden jäljiltä lakien olemassaolo ei ole mosambikilaisille itsestään selvää. Niitä on opittava lukemaan. Kirjasto on näin mukana rakentamassa demokratian perusteita.

Näillä perusteilla yleiset kirjastot ovat mielestäni kehitysmaissa tärkeitä. Kehitysmaiden yliopistoissa halutaan tietysti tarjota hyviä kirjastopalveluja. Sama pätee kaikenlaiseen tietointensiiviseen työhön, jota kehitysmaissakin tehdään jo paljon.

Internetiä voi pitää yhtenä tietoyhteiskunnan konkretisoitumana. Se ratkaisee joitain ongelmia, mutta synnyttää epäilemättä uusia. Maaseudun kirjastopalvelujen kannalta syntyy lähinnä resurssikilpailu niiden rahoittamisen ja vaikkapa yliopiston kirjaston verkottamisen välillä. Nämä ongelmat on kaikkialla ratkaistava tapauksittain. Samoja asetelmia syntyy Suomessa, vaikka resurssitaso on toinen.

Merkittävin internet on tietolähteenä ja yhteydenpitovälineenä. Se on melkoinen lisä kehitysmaiden ulottuvilla olevaan tietomäärään -- niilläkin varauksilla, että mukana on disinformaatiota, kieli on enimmäkseen englanti ja sisällöt läntisiä. Kuitenkin myös kehitysmaiden oma aineistotuotanto nettiin on matalamman kynnyksen takana kuin painotuotteiden aikaansaaminen (kts. esimerkiksi Namibian kansallisarkiston sivut www.witbooi.natarch.mec.gov.na).

Mikronesian saarten yhteinen kirjastojärjestö on mahdollinen vain internetin ansiosta. Saarelta toiselle on satojen kilometrien matka, joten Pacific Islands Association for Libraries and Archives toimiikin ensi sijassa verkossa.

Huikea esimerkki internetin mahdollisuuksista on kurdien kansalliskirjasto (www.marebalticum.se, valikko Literature). Kurdeilla ei ole omaa valtiota eikä siis kansalliskirjastoakaan. Klassinen kirjallisuus ja laajasti muuta tekstiä on syötetty internetiin kaikkialla maailmassa luettavaksi.

Ongelma kehitysmaiden kirjastoissa on aineisto ja sen vähäisyys. Omaa kirjallisuudentuotantoa on vähän, joten hyllyissä on suureksi osaksi muualta tullutta tavaraa. Kirjastoissa on myös aina pula hankintamäärärahoista, jolloin kokoelmasta tulee pikemminkin sattumien summa kuin käyttäjiä palveleva systemaattinen kokonaisuus.

Minusta aineiston väistämätön vierasperäisyys ei kuitenkaan ole riittävä syy hylätä kirjaston konseptiota. Sisällöllisesti tärkeämpää on, että niissä kuitenkin on tarjolla perustiedot, kuten edellä mainitut lait ja lehdet.

Koulutus lännessä on tunnettu kehitysmaiden ongelma. Vaihtoehtoistakin kehitystä on kyllä kirjastoalalla jo näkyvissä. Muun muassa Botswanan hyvätasoiseen kirjastoalan koulutukseen hakeudutaan ympäri Afrikkaa. Namibian yliopistossa kirjastokoulutusta kehittääkin nyt Botswanasta kutsuttu professori Kingo Mchombu, ei lännestä ostettu tähti.

Kokemusteni perusteella avainasemassa kehitysmaiden olojen parantamisessa ovat tulkit, jotka ymmärtävät sekä kehitysmaiden että läntisen kulttuurin toimintaa. Tulkiksi voi hyvin kasvaa länsimaisista lähtökohdista -- tunnen monia, joilla näitä taitoja on. Uutta on, että tulkkeja tulee kehitysmaataustasta.

Tapasin viime vuonna useita nuorehkoja kollegoita, joilla tämä taito on. He ovat lännessä koulutettuja kehitysmaiden kansalaisia. He eivät kuitenkaan ole nielaisseet kaikkea opetusta sellaisenaan, vaan integroineet oman tietoutensa ja läntiset taidot. He avaavat aivan uudenlaisia perspektiivejä ja ovat myös vakuuttavampia esiintyjiä "omalle" yleisölleen.

Kehitysmaiden kirjastonhoitajien aiemmat polvet tuntuvat olevan enemmän läntisten oppien narussa kuin nuoremmat -- tämä ei ole tuomio vaan toteamus. Kykyä yhdistää kulttuureja ei ole voinutkaan syntyä aiemmin, koska kulttuurien vuorovaikutus on prosessi. Alansa ensimmäiset eivät koskaan voi ratkoa kuin päällimmäiset ongelmat. Vasta heidän kokemustensa perusteella voidaan ruveta rakentamaan synteesiä.

Tuula Haavisto

Central and Eastern Europe Copyright User Platform -projektin projektinjohtaja;
virkavapaalla Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtajan toimesta


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!