Rauhanaktivistien mielenilmauksista hyötyä

Teksti: Elina Järvenpää

LyhyetIhmisoikeudetRauhaAasiaLähi-itäIrakEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Vastine Kristiina Koivusen artikkeliin Mitä oikein piilotatte Diyarbakirissa, superkuvernööri? (Kumppani 5/97)

Osallistuin elo-syyskuun vaihteessa Suomen Rauhanpuolustajien lähettämänä artikkelissa kuvatulle lento-bussimatkaksi muuttuneelle rauhanjunamatkalle Brysselistä Diyarbakiriin. Osallistuin matkaan sen väkivaltaiseen loppuun saakka. Kristiina Koivunen joutui valitettavasti itsestään riippumattomista syistä palaamaan Istanbulista takaisin Suomeen ennen Diyarbakirin matkaa. Koska oletan hänen artikkelinsa perustuvan osittain minun puhelinviesteihini ja kertomuksiini matkan tapahtumista, haluaisin kommentoida artikkelia joiltakin osin, sillä ilmeisesti jossain on syntynyt väärinkäsityksiä.

Kysymys on rauhanturistien syyllistämisestä. Bussimatkaan osallistui 200 paikallisen lisäksi noin 200 länsimaalaista rauhanaktivistia 15 maasta, kaukaisimmat USA:sta ja Etelä-Afrikasta. On selvä, että 200 ihmisen joukossa on monenlaisia käsityksiä toimintatavoista rauhantilan saamiseksi Kurdistaniin. Olen kuitenkin aivan vakuuttunut siitä, että mukana ei ollut yhtään rauhanturistia, joka olisi tullut kokemaan eksoottisia seikkailuja. Tapahtumat, joihin Kristiina ilmeisesti perustaa käsityksensä, tapahtuivat bussimatkan aikana, kun Kristiina oli jo Suomessa.

Jotkut matkalaiset lauloivat Nizipissä muun muassa Bella Ciaota ja yhtyivät kurdien aloittamiin tansseihin jo menomatkalla Diyarbakiriin, ennen kuin panssarivaunut pysäyttivät meidät. Olen varma, että näillä lauluilla ja tansseilla ei ollut mitään yhteyttä poliisien busseissa suorittamiin pidätyksiin, sillä ajallisesti tapahtumien kulku on aivan toinen kuin Kristiinan artikkelissa. Sitä paitsi pidätyksiä tehtiin tuhansittain paikallisen väestön joukossa jo paljon ennen tätä episodia. Pidätykset busseissa tapahtuivat myöhään illalla 1. syyskuuta paljon ennen Ankaraa, kun bussit yrittivät ajaa huoltoasemalle, jotta olisimme päässeet ostamaan ruokaa ja vettä. Olimme olleet koko paluumatkan poliisin toimesta busseihin suljettuja, joten mitkään laulu- tai tanssidemonstraatiot eivät olisi olleet mahdollisia. Poliisit hyökkäsivät busseihin ja veivät mukanaan 13 paikallista osallistujaa ja kaksi sveitsiläistä lehtimiestä. Selvää on, että poliisin ja armeijan johtoa ei tarvinnut provosoida. Pidätykset olivat aivan varmasti etukäteen suunniteltuja.

Artikkelissaan Kristiina myös toteaa, että rauhanturistit ovat turvallisesti kotona, kun Turkin kansalaiset joutuvat oikeuteen, ja epäilee, että kukaan ei hyötynyt tällaisesta episodista. En ole tästä niinkään varma. Voi olla niinkin, että nimenomaan se, että myös länsimaiset rauhanaktivistit uskalsivat osoittaa mieltään myös lauluin ja tanssein, voi antaa lisää luottamusta kurdeille asiansa ratkeamiseen. Meillä suomalaisilla on huomattavan erilainen temperamentti kuin eteläisemmillä sisarillamme ja veljillämme.

Kaikkiaan rauhanjuna, Baris Treni Musa Anter (murhatun kurdikirjailijan mukaan) oli suuri menestys. Tapahtuma ylitti erittäin näkyvästi uutiskynnyksen muualla Euroopassa paitsi Suomessa osittain juuri Turkin poliisin länsimaalaisiin kohdistaman brutaalin väkivallan vuoksi. Kurdeihin kohdistuva väkivaltahan ei juuri uutiskynnystä ylitä.

Ihmettelen, miksi eksoottisten seikkailujen kokeminen oli nostettu artikkelin ingressiin? Kristiinan ansiokkaassa artikkelissa oli monta muuta paljon tärkeämpää asiaa, kuten esimerkiksi Selma Tanrikulun ja Leyla Zanan tapaukset. Juuri hajoita ja hallitse -politiikkaahan Turkki, Irak ja Iran käyttävät kurdeja vastaan. On ikävää, että (lähes ensimmäinen?) kurdiasiaa käsittelevä artikkeli Kumppanissa on omiaan pikemmin hajoittamaan kuin yhdistämään kurdiasiaa ajavien rintamaa.

Rauhan puolesta -lehdessä 3/97 on julkaistu rauhanjunamatkasta aika laaja kertomukseni, joka perustuu matkalla tekemiini havaintoihin ja muistiinpanoihin. Ehkä se kiinnostuneille tarjoaa lisätietoa.

Elina Järvenpää,
rauhanturisti, vilpittömästi

Mainitun artikkelin ingressista ja sen painotuksista on vastannut toimitus, ei Kristiina Koivunen.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!