Romanikeskustelu lähti liikkeelle TV-sarjasta -- miten jatkamme sitä?

Teksti: Mari Maasilta

LyhyetIhmisoikeudetVähemmistötMediaEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

TV 2:n draamasarja Tumma ja hehkuva veri herätti -- ainakin median välittämän kuvan mukaan -- paljon närää erityisesti Suomen romanien keskuudessa. Mutta saiko sarja aikaan jotain positiivistakin?

Jos sarjan tekijöiden tarkoitus oli saada aikaan keskustelua romanikulttuurista, siinä on totisesti onnistuttu. Koska viimeksi ennen sarjan esittämistä ovat romaneja koskevat aiheet olleet esillä TV:n pääuutis- ja ajankohtaislähetyksissä, naistenlehdissä, iltapäivälehdissä ja aikakauslehdissä? Koska viimeksi on keskusteltu romaneihin kohdistuvasta rasismista, romaanien suvaitsevaisuudesta/suvaitsemattomuudesta valtakulttuuria kohtaan tai naisen asemasta romanikulttuurissa? Kuukauden sisällä kaikki nämä aiheet ja vielä lukuisat muut, ovat saaneet runsaasti julkisuutta ja uskallan jopa väittää, että suomalaiset niiden myötä ovat saaneet uutta tietoa romanikulttuurista.

Kun ei tiedetä, on niin helppo uskoa

Sarjan saama julkisuus on myös osoitus siitä, että mitä vähemmän yleisöllä on tietoa ja omaa kokemusta jostain asiasta, sitä vaikeampaa on tehdä ero faktan ja fiktion välillä. Suomen valtaväestöstä kertovia fiktiivisia sarjoja on totuttu näkemään TV:n kaikilta kanavilta seitsemänä iltana viikossa. Niin sanottuja faktoja samasta valtaväestöstä kerrotaan myös päivittäin uutis- ja ajankohtaisohjelmissa. Tällöin on helppo uskoa, että Kahdeksan surmanluodin välittämä kuva suomalaismiehestä ei ole koko totuus tai kaikki roskakuskit eivät todellisuudessa käyttäydy niinkuin Pellonpää Arielissa.

Sen sijaan romaneja käsitellään tiedotusvälineissä lähes pelkästään sosiaalisena ongelmana esimerkiksi asuntoasioita, kotikielen opetusta tai rikollisuutta käsittelevissä jutuissa. Fiktion aiheeksi heistä ei tähän saakka juurikaan ole ollut.

Pulttiboisien sketsit kiukuttivat

Kuka muistaa vielä 1990-luvun alun Pulttibois-televisiosarjaa ja sen etnisiin ryhmiin kohdistuneita sketsejä? Aake Kalliala ja Pirkka-Pekka Petelius esiintyivät niissä milloin saamelaisina, intiaaneina, Afrikan alkuperäisväestönä tai romaneina. Sarja herätti lähes yhtä julmistuneita kommentteja kuin nyt nähty Tumma ja hehkuva veri.

Mielestäni molemmissa tapauksissa kysymys on samasta asiasta. Vähemmistöt haluaisivat, että edes silloin harvoin kun julkisuudessa pääsee ääneen, puhuttaisiin pelkästään kauniista ja hyvistä asioista. Mikä tuskin kuitenkaan olisi todellisuuden koko kuva! Jos representaatiot lisääntyisivät, mukaan mahtuisi enemmän särmää ja mielipiteiden kirjoa.

Jos Yleisradio nyt haluaisi hyödyntää romanikeskustelun saamaa vilkasta julkisuutta, se voisi samoin tein ottaa uudelleen ohjelmistoon 1990 valmistuneen Armas K. Baltzarin televisioelokuvan Töpärin kingi, joka on ensimmäinen suomalainen romaniohjaajan ja -käsikirjoittajan tekemä elokuva. Saisi yleisö uutta ainesta keskusteluun ja romanit lisää mediarepresentaatioita.

Mari Maasilta


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Mari Maasilta