Vox Humana: Maritta ja Vilho Knuutinen

Teksti: Riko Saatsi

PitkätKehitysyhteistyöAfrikkaLänsi-AfrikkaGhanaEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Unelma nauraa epäilijälle

Vanha vuosi vetää viimeisiä kertoja pakkasilmaa sisäänsä. Kiuruvedelläkin, Kuopion maakunnan pienessä maitokaupungissa, missä aurinko silmin nähden riemuitsee noistä harvoista kahlitsemattomista keskipäivän tunneistaan. Käännyn ajo-ohjeiden mukaisesti oikealle nähdessäni vanhan palolaitoksen -- nykyisen kehitysyhteistyöpajan -- kattojen yli kurkottavan tornin. Seuraavien neljän tunnin aikana käy selväksi, että tämä pieni kaupunki ja pieni paja kätkevät sisälleen suuria, toteutuneitakin unelmia sekä asiaansa uskovia suurisydämisiä ja vaatimattomia ihmisiä.

Maritta ja Vilho Knuutinen pohtivat 21 vuotta sitten naimisiin mennessään, mitä he yhteiseltä elämältään tahtoisivat. Eräänä haaveena oli matka johonkin kehitysmaahan, ehkä kehitysyhteistyöhön, ehkä lähetystyöhön. Tärkeintä olisi kuitenkin päästä konkreettisesti toimimaan kehitysmaiden ihmisten hyväksi heidän omalla elinalueellaan.

Suunnitelma mahdollisti itsensä päinvastaisessa formaatissa. Toiminta kehitysmaassa kääntyi toiminnaksi kotimaassa, ja niin kymmenisen vuotta myöhemmin 1990, aviopari oli ideoimassa ja perustamassa Kiuruvedelle Suomi-Ghana -seuran paikallisosastoa. Kaksi vuotta tätä aikaisemmin oli Vilho jo aloittanut nykyään Kiuruveden paikallisosastoon kiinteästi kuuluvan kehitysyhteistyöpajan vetämisen. Tällä hetkellä Maritta -- sosiaalityöntekijä ja viiden lapsen äiti -- toimii osaston projektipäällikkönä sekä Vilho -- maanviljelijä, keinosiementäjä, kirvesmies ja viiden lapsen isä -- pajan toiminnanjohtajana.

-- Toteutumattomat unelmat kai lopulta vain toteuttavat itsensä -- ehkä hieman muuntuneessa muodossa, mutta kuitenkin alitajuisesti vuosia ihmisen toimintaa ohjattuaan.

Ideasampo

Suomi-Ghana -seuran Kiuruveden osastolla on kehitysyhteistyöhankkeita Pohjois-Ghanassa, maan köyhimmän osan maaseutukylissä. Hankkeiden pyrkimyksenä on parantaa kylien väestön elämänlaatua kehittämällä koulutus-, terveydenhuolto-, maatalous- ja ympäristöolosuhteita sekä luomalla naisille koulutuspaikkoja ja lisätulonlähteitä.

Projektien runsaudenmyllynä toimii kehitysyhteistyöpaja, jossa huimaavia määriä pääasiassa armeijalta ja yksityisiltä saatuja tai hankittuja raajarikkoisia tai kokonaan palasina olevia tavaroita, laitteita ja kodinkoneita -- polkupyöriä, traktoreita, uuneja -- kunnostetaan, kootaan uudelleen ja lähetetään Ghanaan materiaalisen kehitysavun ideaa mukaillen. Osalla tavaroista taas rahoitetaan seuran omaa projektiosuutta myymällä niitä eteenpäin kotimaassa.

Knuutiset ajautuivat kehypajan ja Suomi-Ghana -seuran piiriin Vilhon työttömyyden ohjastamana:

-- 1980-luvun lopulla työvoimatoimisto soitti ja tiedusteli, josko olisin kiinnostunut "vetämään sellaista pajaa, jossa korjataan polkupyöriä sekä ehkä myös jotain muuta" kehitysmaihin vietäväksi, Vilho muistelee.

Hänelle lueteltiin puhelinnumeroita silloisesta FINNIDAsta Kepaan sekä ne kymmenen päivää, jotka pajan toiminnan suunnittelua varten suotiin. Ja kolmen kuukauden jälkeen matkasi ensimmäinen tavarakontillinen kohti Ghanan pohjoista osaa.

Pajan toiminnallinen ideologia pohjautui ensimmäiset kaupungin hallinnoimat vuotensa perinteiseen humanitaariseen kehitysapuajatukseen. Kuitenkin jo muutaman työskentelyvuoden jälkeen alettiin pajan merkitystä todella syvemmin pohtia, ja Suomessa asuvien ghanalaisten kanssa käytyjen keskustelujen valaisemana molemminpuolinen yhteydenpito ja aito yhteistoiminta havaittiin kehitysyhteistyön sydämeksi. Vihdoin 1990 käynnisti Kiuruveden Suomi-Ghana -seuran paikallisosasto toimintansa, ja kaupunki veti omat byrokraattiset käsivartensa irti pajan hallinnosta luovuttaen sen samalla paikallisosaston alaisuuteen.

-- Muutos nopeutti elintärkeällä tavalla ideoiden toimeenpanoa. Seuran hallitukselle on mahdollista kokoontua vaikka samana iltana, eikä päätöstä näin ollen tarvitse enää odottaa parin kuukauden ajan, kuten kaupunginhallituksen hallinnointiaikana.

Muutama vuosi sitten pajan muun toiminnan oheen sisällytettiin myös vihkopaino, jonka tuloksena nidottua paperia on pulpettien ja työvälineiden lisäksi lähtenyt sekä Ghanan että myös Suomen kouluihin.

Pala, peli ja peili

Hankkeista ensimmäinen, kymmenen vuotta sitten aloitettu Kongon alueen kehitysyhteistyöprojekti alkoi pienestä Piitangan sivukylästä ja koko alueelle levinneenä päättyi tähän vuodenvaihteeseen. Sen onnistuneet hanketoteutukset, kuten terveysklinikka, ala-asteen koulu, kummioppilastoiminta ja taimitarha ovat oiva osoitus siitä, että pienimuotoinen toimintakin voi olla muuta kuin pelkkä kaunis ajatus vailla konkreettista toteutumispintaa.

Tästä huolimatta Maritta ja Vilho korostavat, että Kongo oli vasta oppikoulu; tulevissa projekteissa edellisen epäonnistumiset tulisi tietoisesti pystyä välttämään. Kulttuurien erilaisuuden vuoksi oppiminen ei tosin kai koskaan voi päättyä -- virheiden kiertäminen lienee siis vain varhaisempien toistamatta jättämistä, uusien erheiden vastaanottamista ja hyväksymistä ja niistä taas uudelleen oppimista.

Merkittävin avustusmuoto, jota Kiuruveden Suomi-Ghana -seuran paikallisosasto kehityskohteisiinsa vie, on muodoltaan rahallista. Suuret rakennusprojektit, kuten padot, klinikat, koulut tai kaivot tarvitsevat rahoitusta, jota seura saa Ulkoministeriön Kehitysyhteistyöosasto KYO:lta sekä omista tuotoistaan. Opetusministeriö, Kiuruveden kaupunki sekä työvoimahallinto tukevat itse pajan toimintaa.

Seuran Kongon kehitysyhteistyöprojektin pituus -- kymmenen vuotta -- on poikkeuksellinen KYO:n rahoittamaksi. KYO:n muiden hankkeiden kestoaika on yleensä kolme, korkeintaan viisi vuotta. Knuutisten mielestä hankkeiden onnistumisen kannalta asia on päinvastoin:

-- Ensimmäiset kolme vuotta menevät ehdottomasti oloihin perehtymiseen, ei tuona aikana todellista yhteistyötä voi syntyä. Ainoa mahdollisuus kolmen vuoden projektin "onnistumiselle" on myöntää jollekin suomalaiselle yrittäjälle tarvittava rahoitus ja antaa hänen itse yrityksineen käydä paikan päällä toteuttamassa esimerkiksi jokin rakennushanke. Tämä taas sotii pajan ja oman ideologiamme kanssa.

Paperimiekkailua

Knuutiset eivät halua pitää suurta ääntä toiminnastaan. Pienen profiilin ylläpito selittyy Marittan ja Vilhon silmiinpistävällä vaatimattomuudella, mutta myös kipeillä kantapään kokemuksilla on osavaikutuksensa. Kun erityisesti paikallislehdissä on useaan otteeseen myönteisessä hengessä kerrottu Suomi-Ghana -seuran ja kehypajan toiminnasta, ovat pahat kielet alkaneet heti puhua ja pian opettaneet toistuvan julkisuudessa paistattelemisen turhaksi. Yleinen kehitysmaista ja -hankkeista tiedottaminen tapahtuukin tavallisimmin informoimalla ihmisiä huutokaupoissa, toreilla ja vastaavilla sananvaihtohetkillä seuran toiminnan omaa rahoitusosuutta kootessa.

Hiljaisuudessa on seuran kolme vuotta sitten aloittama Tancharan projektikin edennyt jo hyvää vauhtia. Tästä kertovat alueelle rakennettu monitoimitalo, jossa toimivat muiden muassa klinikka, ompelu- ja kudontakoulu sekä traktoripaja. Alueelle on saatu myös elintärkeä sikala sekä kaivot, joiden teosta olisi haaveillun porauskaluston myötä tulossa vesipulasta kärsivälle alueelle monivuotuinen projekti. Kokonaan uudeksi yhteistyökohteeksi paikalliset asukkaat ovat ehdottaneet Dasabliogua, köyhää Kongon naapurikuntaa.

Juttu jatkuu > > >


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!