Intifadan graffitit toistavat vapautusliikkeiden perinteistä naiskuvaa

Teksti: Marjut Helminen

DemokratiaHallintoIhmisoikeudetRauhaTaideNaisetAasiaLähi-itäPalestiina

Naisia tarvitaan tueksi ja työntekijöiksi, ei johtajiksi

Intifadan aikana Lamis Abu Nahleh aloitti päivänsä pukeutumalla verkkareihin ja lenkkitossuihin. Hän otti kameransa ja suunnisti kuvaamaan yön aikana talojen seiniin ilmestyneitä tekstejä. Kuvat oli napattava nopeasti, ennen kuin Israelin sotilaspartio ehti huomata.

Hiljattain hän palasi takaisin Palestiinaan Yhdysvalloista, jossa hän oli Fullbright-stipendiaattina työstämässä tutkimustaan intifadan graffitien naiskuvasta. Työ on vielä kesken, mutta hän suostuu kertomaan alustavista löydöksistään.

-- Graffitit olivat kiehtova juttu, hän sanoo.

-- Paljon lyhyitä viestejä, jotka vaihtuivat päivästä toiseen. Kun Israel kielsi meiltä lehdet, välitettiin uutiset maalaamalla ne seiniin.

Lamis kävi lukemassa päivittäin graffitit neljän vuoden ajan. Hän kuvasi ne, jotka paljastivat sukupuoleen liittyviä asenteita ja ajattelutapoja.

-- Halusin unohtaa suoraan politiikkaan liittyvät asiat ja katsoa taloudellisella ja sosiaalisella alueella näkynyttä ja graffiteista paljastuvaa sukupuolikuvaa.

Lamis Abu Nahleh ryhtyi tutkimaan muodostuvaa sukupuolikuvaa lingvistiikan ja sukupuolitutkimuksen kannalta.

-- Graffiteissa näkyivät eri poliittisten ryhmien ajattelu, asenteet ja arvot. Niinpä tutkimukseni ensimmäinen osa käsittelee sitä, millaisia rakenteita ne heijastivat, millaisesta diskurssista oli kysymys: kuka puhui ja kenelle, kuinka he puhuivat, mitä tavoitteita graffitien puheella oli, hän luettelee.

Ilmaisuvapautta ja keskustelua

-- Yleinen tavoitehan oli korvata graffitien avulla joukkotiedotusvälineet, jotka oli kaikki kielletty. Ne palvelivat ilmaisuvapauden tavoitetta. Mutta itse viestit -- riippuen tietenkin siitä kuka puhui ja kenelle sekä mitä sanoja hän käytti -- kertoivat millä tasolla kirjoittaja toimi ja millaisin tavoittein. Joissakin viesteissä julistettiin yhteistyötä lukijoiden kanssa, toisissa annettiin toimintaohjeita. Jotkut olivat keskustelupuheenvuoroja, mielipiteitä, toisissa taas ilmoitettiin, että asia on näin, eikä siitä pidä keskustella. Graffiteissa näkyivät myös erot eri poliittisten puolueiden puhetavassa, kuinka ne puhuttelivat yleisöään ja kuinka kohtelivat muita puolueita.

-- Graffitit olivat samalla puolueiden ja ryhmittymien väittely- ja keskustelufoorumi, paikka, jossa tehtiin kompromisseja ja ilmoitettiin saavutetuista sopimuksista. Jonkinlainen demokraattinen rakennelma, siis, Lamis Abu Naleh määrittelee.

-- Tietty osa graffiteja oli suunnattu suoraan naisille. Kiinnostavaa oli, miten niissä puhuteltiin naisia ja puhuttiin naisista. Graffitien ensisijainen tavoite oli kansallinen taistelu. Kun niissä puhuttiin naisista tai naisille, oli tavoitteena silti kansallinen taistelu. Jos naisia koskeva ongelma oli ristiriidassa yleisen tavoitteen kanssa, graffiteissa voitti aina kansallisen taistelun tavoite. Fatah ja Hamas nostivat esiin ja puolustivat naisten oikeuksia, kehottaen naisia kuitenkin jakamaan ensisijaisesti kansallisen taistelun tavoitteet.

-- Muiden vasemmistoryhmien naisia käsitelleet graffitit olivat hyvin yleisiä. Niissä todettiin esimerkiksi, että naisilla on tärkeä rooli taloudellisessa taistelussa tai että me onnittelemme naisia kansainvälisen naistenpäivän johdosta. Näissäkin graffiteissa kansallinen tavoite ylitti naisten omat tavoitteet, mutta niissä oli nähtävissä tiettyjä ristiriitoja. Kysymyksenasettelu ei ollut yhtä suoraviivainen kuin Hamasilla ja Fatahilla, Lamis Abu Nahleh analysoi.

Voittoon miesten jalanjäljissä

Graffiteissa tunnustettiin, että taloudellisissa ja sosiaalisissa tavoitteissa naisilla ja miehillä on oltava yhtäläiset mahdollisuudet, mutta todettiin aina, että 'naiset ja miehet yhdessä vapautukseen ja tasa-arvoon'. Koskaan ei todettu, että tasa-arvoon kansallisen vapautuksen kautta vaan kansallinen vapautus tuli aina ensimmäisenä tavoitteena, tasa-arvon tavoite vasta sen jälkeen.

Graffiteissa näkyi ajatus, että naiset eivät voi olla yhteiskunnan ja vapautusliikkeen johtajia. Miehille varattiin koko liikkeen johtorooli. Tavallinen oli tunnus 'Abu Jihadin jalanjäljissä voittoon'. Naisille laadittiin tunnuksia, joissa heitä kehotettiin seuraamaan tunnettujen miespuolisten marttyyrien jalanjäljissä voittoon.

-- Joskus iskulauseissa todettiin, että naiset voivat olla naisten johtajia, mutta ei koskaan että he voisivat olla koko liikkeen johtajia.

Lamis analysoi kielellisiä yksityiskohtia, jotka paljastivat, että Palestiinan kansallisessa vapautusliikkeessä naisilla oli tukijoukkojen rooli. Naisia motivoitiin mukaan toimintaan tasa- arvotavoitteilla, mutta ne sysättiin aina kansallisten tavoitteiden taakse, toissijaisiksi. Nyt Lamis Abu Nahleh tuli uteliaaksi: onko sama tapahtunut kaikissa vapautusliikkeissä, vai oliko tämä vain palestiinalainen kehityskulku?

-- Todella uteliaana läksin etsimään kirjoja, joissa käsiteltiin Pohjois-Irlannin ja Nicaraguan kansallisen vapautustaistelun graffiteja ja seinämaalauksia, hän sanoo.

-- Olipa sitten kysymys kansallisen vapautuksen tai sen jälkeen tapahtuvan kansallisen rakennustyön tehtävistä, kaikkialla törmäsin samaan. Naisten tavoitteet jäivät jatkuvasti toissijaisiksi. Nicaraguasta löytyi seinämaalauksia miesjohtajista, mutta naiset kuvattiin vauva sylissä ja lasten ympäröiminä. Nicaraguasta löytyi kaksi seinämaalausta, joissa käsiteltiin suoraan ja ainoastaan naisten oikeuksia. Osoittautui kuitenkin, että nekin olivat ulkomaisen kehitystyöntekijän ideoimia, kertoo Lamis.

-- Sama toistui Pohjois-Irlannin seinämaalauksissa. Löysin yhdestä kirjasta kaksi kuvaa pohjoisirlantilaisesta graffitista, jossa käsiteltiin Pohjois-Irlannin, Etelä-Afrikan ja Palestiinan solidaarisuutta. Toisessa kuvassa oli kunkin vapautusliikkeen keskeisen naishahmon profiilit. Kuvaan oli yritetty maalata jonkinlainen ase, mutta se oli suttuinen ja epäonnistunut.

Viereisessä seinämaalauksessa oli kolme miesjohtajaa, sotilaspuvuissa, suoraryhtisinä, vahvoina ja ase kädessä.

-- No, ainakin he tunnustivat naisten taistelun tärkeyden, vaikka kuvissa olikin merkittäviä eroja.

-- Olen joutunut tekemään alustavan johtopäätöksen, että kansallisten vapautusliikkeiden päätavoitteen rinnalle ei missään nosteta mitään muuta tavoitetta. Kaikki muu on sille alisteista.

Tutkijan mukaan naisten osallistumisen tärkeys tunnustetaan ja ymmärretään myös, että naisilla on oltava suuri rooli vapautusliikkeessä.

-- Mutta heidät tuodaan mukaan aina äiteinä, huolenpitäjinä, ei toimeenpanijoina. Esimerkiksi Nicaraguasta löytyi seinämaalaus, jossa nainen opettaa veljiään lukemaan, että nämä voisivat kehittyä vapautusliikkeen johtajiksi.

Marjut Helminen

Kirjoittaja vieraili palestiinalaisalueilla vuoden 1997 lokakuussa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!