Mikä lääkkeeksi globalisaation oireisiin?

Teksti: Tiina-Maria Levamo

LyhyetTalousGlobalisaatioAfrikkaEteläinen AfrikkaSambia

Kirjailija Jyrki Kiiskinen kirjoitti 5.12.1997 Vieraskynä-palstalla Helsingin Sanomissa löytäneensä Pariisin matkaltaan mielenkiintoisen kirjan Klaanien paluu (Le Retour de Clans. Foreseen, Editions Denoel, 1997).

Klaanien paluun ennustus on, että tulevaisuuden kansallisvaltiossa yksilön asema heikkenee globalisoitumisen ja teknologisen kehityksen yhä kiivaammin pyörivässä maailmanpyörässä. Siksi yksilö kokee valtion yhä turvattomampana ja etääntyy perinteisistä organisaatoista. Valtion tarjotessa yhä vähemmän samaistumisen kohteita yksilöt ajautuvat etsimään turvaa läheltä: hyväksyvistä pienyhteisöistä, joissa jaetaan yhteisiä arvoja ja samaistutaan yhteisiin symboleihin.

Jo 1990-luvun alussa muistan istuneeni tutkija Jyrki Käkösen luennolla, jossa hän ennusti EU:n ja globaalin markkinatalouden etäännyttävän ihmiset päätöksenteosta. Mihin ryhmään yksilö voisi kuulua ja samaistua, missä hän voisi vaikuttaa? Ehkä lähiön työttömien urheilukerhossa, suljettussa uskonnollisessa lahkossa odottelemassa pelastajia Siriuksesta, skinheadeissä, vegaaneissa tai moottoripyöräjengissä? Niissä hän voisi yhdessä samankaltaisten kanssa vihata turkistarhaajia tai pakolaisia, paheksua lihansyöjiä tai synnissä eläviä. Niissä hänen ei myöskään tarvitsisi hävetä työttömyyttään, kyvyttömyyttään tai heikkouttaan. Hän voisi kameleonttina vaihdella identiteettiään ja tarttua mitä erilaisimpiin symboleihin, traditioihin tai kultteihin. Hän voisi olla lihassa osa jotakin, jonka päätöksissä näkyisivät myös hänen valtansa ja asiantuntemuksensa.

Klaanien paluun dystopia on, että tällaisen kehityksen vanavedessä fundamentalismi ja yhteiskunnallinen kaaos nousevat kuin sylkevät kobrat sokeuttamaan yhteisön näkökyvyn.

Mutta pysähdytäänpä hetkeksi tuijottamasta omaan pohjoiseen napaamme. Miten globaali markkinatalous vaikuttaa yksilöön ja hänen ryhmäänsä eteläisellä pallonpuoliskolla?

Otetaan esimerkiksi Sambia. Sambialainen tutkija Chitalu Lumbwe näkee nykyisin Sambiassa vallalla olevien etnisten ennakkoluulojen ja konfliktien liittyvän siihen, miten Sambia on kolonialismin kautta lainat harteillaan kulkenut muiden köyhien maiden kanssa orjallisesti talutusnuorassa kohti globaalin maailmantalouden ostoskeskusta, suurien ja mahtavien sanelemaa mielihyvän ja -pahan paratiisia, jonka takapihoilla, köyhissä etelän maissa, sosiaalisen ja taloudellisen epätasa-arvon tunkiot kasvavat.

Sambian 1964 tapahtuneesta itsenäistymisestä laukesi kansallisvaltion rakentamisprojekti, jonka tueksi tarvittiin kansallisen identiteetin tukipilareita: muun muassa niitä tuttuja eli lippua ja kansallislaulua, jonka loppuun huudettiin lujassa uskossa "One Zambia, one nation". Itsenäisyyden alku oli etnisten yhteisöjen rinnakkaiselon aikaa: kuparikaivoksienkin urbaaneissa yhteisöissä etniset ryhmät asuivat ja tekivät töitä rinta rinnan. Olihan päämääräkin yhteinen: vaurastuminen.

Lumbwen mukaan ajat ovat nyt muuttuneet: turvattomuus ja epätasa-arvo ovat huomattavasti lisääntyneet 1990-luvun Sambiassa. Kansalliset kuparikaivoksetkin on myyty ulkomaisille sijoittajille: yhteinen unelma on enää haalistuva kuva.

Lumbwe huomauttaa, että liberalisaatiopolitiikka sekä Sambian poliittiset ja taloudelliset uudistukset ovat lisänneet etnisten konfliktien puhkeamisen todennäköisyyttä. Lumbwe esittää, että tämän päivän Sambiassa moninaiset etniset identiteetit ja ihmisten ajattelua ohjaavat erilaiset fiktiot ovat taisteluvälineitä yhä kiristyvässä kilpailussa vallasta, vauraudesta ja hyvinvoinnista.

Sambiassa etnisyyteen takertuminen on ennen kaikkea takertumista maahan, kieleen tai kalastusalueeseen. Hyvinvoinnin yhä syvemmin jakautuessa vihamielisyys ja katkeruus johtavat Lumbwen näkemyksen mukaan etnisten ryhmien segregoitumiseen, jota kangerrellen Sambiaan istuva poliittinen monipuoluejärjestelmä ei ainakaan vielä pysty pelastamaan. Päinvastoin, Lumbwe näkee, että poliitikot entisestään lietsovat vihaa operoiden etnisillä käsitteillä ja ennakkoluuloilla omaksi edukseen.

Mikä lääkkeeksi, kun niin etelässä kuin pohjoisessakin globalisaation oireina ovat valtion turvan menettäneet yksilöt, jotka harhailevat etsimässä identiteettiään takertuen lähiyhteisöihin tai etnisiin ryhmiin suvaitsemattomuuden ilmapiirissä.

Jyrki Kiiskinen kirjoittaa hakevansa samaistumiskohteen suomen kielestä, johon hän kertoo syntyneensä kuin taloon, jota ei voi valita. Sambialaisen Lumbwen mukaan on positiivista, että ylpeänä haluaa kuulua johonkin tiettyyn etniseen ryhmään, mutta se ei vielä lääkkeeksi riitä. Hän kehottaakin valjastamaan erilaisuuden yhteiskunnallisen kehityksen vetojuhdaksi. "Kehitysyhteistyötä tekevien haaste on se, kuinka ottaa huomioon etnisyys ja kääntää se voimavaraksi sosiaalisen kehityksen polulla", kirjoittaa Lumbwe.

Ainoa lääke, niin etelässä kuin pohjoisessakin, on siis pyrkimys kohti nykyistä suvaitsevampaa ja avoimempaa yhteiskuntaa, kaikilla yhteiskunnan sektoreilla.

Tiina-Maria Levamo
Kepan Sambian tiedottaja, Lusaka

Sambialaisen tutkija Chitalu Lumbwen etnisyyttä ja etnisiä konflikteja käsittelevä alustus ”Tribalism and development in Zambia” on kokonaisuudessaan luettavissa Kepan www-sivujen Sambia-osuudessa (http://www.kepa.fi).


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!