Ensin kansallisvaltiot, sitten hyvinvointiyhteiskunnat.

Teksti: Johan von Bonsdorff

DemokratiaHallintoTalousKauppa

"Kaikkien taistelu kaikkia vastaan" on uusliberalismin kyyninen normi. Paljon ei jää jäljelle, kun Aave kiertää maailmaa

Vanhaan hyvään aikaan, kun Neuvostoliitto oli vielä olemassa, Radio Jerevanin kyselytunti oli tärkeä yhteiskuntakritiikin kanava. Se oli muoto, johon puettiin usein terävimmät poliittiset vitsit.

-- Onko totta että kommunismi on edellä kapitalismia, kysyttiin kerran.

Ja Radio Jerevanin vastaus:

-- Tietysti kommunismi on edellä kapitalismia. Mutta kapitalismi seisoo kuilun partaalla.

Vaikka niin kutsutun tieteellisen sosialismin illuusio on jo hyvää vauhtia maatumassa kuilun pohjalla, niin maailmaa kiertää jälleen aave, joka vaatii itselleen ja yhteiskunta-analyysilleen lähes samanlaista tieteellisyyden kunnioitusta. Tämä aave on neoliberalismin eli uusliberalismin nimellä tunnettu utopia.

Uusliberalismi on poliittinen ohjelma, jonka tavoitteena on niiden kollektiivisten rakenteiden järjestelmällinen tuhoaminen, joita viimeisten vuosisatojen aikana on kehitetty markkinoiden logiikan tasapainottamiseksi ja joiden avulla varoja on ohjattu inhimilliseen kehitykseen ja heikoimpien tukemiseen. Talousteoriansa avulla se pyrkii esittelemään poliittista ohjelmaansa todellisuuden tieteellisenä kuvauksena. Sen mukaan yksilön onnen ehtona on muun muassa maailmankaupan "vapauttaminen" sekä pääomien ja työvoiman vapaa liikkuvuus.

Onko mitään syytä uskoa, ettei tämänkin suuren illuusion lopputulos ole tuhoisa miljoonille ihmisille?

Poliittinen ohjelma perustuu uskoon

-- Uusliberalismi on niin "vahva ajatusvirta", että sen vietäviksi ovat jättäytyneet kaikki näkyvät yhteiskunnalliset valtatekijät; talouselämän johto, omistajat ja byrokraatit, politiikan eliitti ja valtaosa tiedotusvälineistä, kirjoittaa sosiologi Pierre Bourdieu artikkelissaan "L'essence du néolibéralisme" (Uusliberalismin ydin) Le Monde Diplomatique-lehden maaliskuun numerossa.

Collège de Francen professorina toimiva Bourdieu on yksi maailman vaikutusvaltaisimpia yhteiskunta-ajattelijoita. Hänellä on tapana vetää mutkat suoriksi, mennä analyysissaan suoraan pääasiaan pseudotieteellisistä rönsyistä ja höysteistä välittämättä.

Bourdieun mukaan pyrkimyksenä on kehittää eräänlainen talouselämän loogisesti toimiva kone, jota ruokitaan matemaattisilla arvoilla. Talouselämä on pullollaan taskulaskinneroja, joiden päättelyn mukaan puolen prosentin panostus johonkin johtaa tiettyyn täsmälliseen tulokseen toisaalla.

-- Tällainen järjestelmä on kokonaan kadottanut kontaktin todellisuuteen, toteaa Bourdieu.

Talouden globalisaatio on poistanut lähes kaikki rajat pääoman liikkumiselta ja antanut siten sijoittajille ja osakkeenomistajille kaikki aseet. Yritysten johtajat ja muut ammattilaiset ovat periaatteessa omistajien voitontavoittelun armoilla. Sääntönä on absoluuttinen joustavuus, lyhyet työsuhteet ja yksikköjen kilpailuttaminen aina yksilötasolle saakka yrityksen sisälläkin. Se tarkoittaa yksilökohtaista tavoitteenasettelua ja palkkausta, joka tähtää kaikkien kilpailuun kaikkien kanssa.

Yrityksen keski- ja alatasoilla, joiden yllä on omistajien ja päättäjien hierarkkinen valtakoneisto odotuksineen ja vaatimuksineen, ihmisille lykätään vastuu tuotteista ja tuloksista. Heidät pakotetaan eräänlaiseen "itseriistoon" (auto-exploitation). Ja koossapitävä voima tälle uudelle kauhukabinetille on -- vallan ikuinen perusta -- pelko. Jatkuvana uhkana on pysyvä työttömyys ja "työvoimareservin" armeija.

Bourdieun mielestä kyseessä on vapaakauppa-uskoon (free trade faith) perustuva poliittinen ohjelma. Sitä ei esiinny ainoastaan siitä suoraan aineellisesti hyötyvien keskuudessa, vaan myös niiden, joiden olemassaolo saa muuten siitä oikeutuksensa. Virkamiehet ja poliitikot nostavat markkinat pyhäksi arvoksi ja vaativat kaikkien sellaisten esteiden poistamista, joilla pääoman hillitöntä yksilöllistä voitontavoittelua pidäteltäisiin.

Bourdieu osoittaa sormella niitä kuoron mukana laulavia taloustieteilijöitä, jotka myötävaikuttavat tähän valtavaan taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen mullistukseen, jonka jo nyt näkyvissä olevat seuraukset saattavat heitä hieman hirvittää.

-- Voihan aina keventää omaatuntoaan maksamalla jäsenmaksua sosialistipuolueelle ja antamalla sille vähän neuvoja, Bourdieu ivailee.

Vanhoissa arvoissa pelastus?

Näkyvissä olevia seurauksia Bourdieun mukaan ovat -- myös kaikkein kehittyneimmissäkin yhteiskunnissa -- kasvava kurjuus, nopeasti kasvavat tuloerot, vapaan luovuuden katoaminen kaupallisten arvojen määrätessä tahdin yhteiskunnan eri aloilla ja ennen kaikkea: helvetillisen koneiston vastustamiseen kykenevien kollektiivisten rakenteiden tuhoutuminen ja kaikkea ohjaava kyyninen normi "kaikkien taistelu kaikkia vastaan".

Nämähän eivät sinänsä ole mullistavan tuoreita totuuksia, mutta Bourdieun yhteen kokoamina ja tislaamina niistä muodostuu vahva epistola, joka johtaa lopulta toteamukseen, että ei tässä maailman tilanteessa "vanhoista arvoista" kiinni pitäminen aina ole konservatiivista. Vain siten voidaan jarruttaa maailman luisumista kohti kuilun reunaa ja uhkaavaa kaaosta.

Tämän soisi mielellään maailman uutistoimittajien oivaltavan -- niiden, jotka enempää ajattelematta pitävät heikkojen ja köyhien puolustajia konservatiiveina ja jarruttajina, ylikansallisten yhtiöiden ja investointikeskusten suosijoita "uudistusmielisinä".

-- Onko missään nähtävissä merkkejä syntymässä olevasta liikkeestä, joka kykenisi estämään meitä luisumasta reunan yli, Bourdieu kysyy.

Hän päätyy pohtimaan valtion, kansallisvaltion nostamista uudelleen kunniaan, tai ehkä vielä paremmin ylikansallisen valtion, nykyistä demokraattisemman eurooppalaisen valtion. Tässä hän asettuu gramscilaisen sosialismin traditioon: Alueellisten yhteisöjen kautta kohti maailmankollektiivia, joka kykenisi toteuttamaan maailmanlaajuista yhteiskunnallista solidaarisuutta; yhteiskuntajärjestystä, joka pyrkisi rationaalisesti toteuttamaan yhteisesti kehiteltyjä ja sovittuja tavoitteita; jonka ohjenuorana ei olisi yksilön itsekeskeisyys ja intohimoinen voitontavoittelu.

Siinä olisi arvokeskustelun paikka.

Johan von Bonsdorff


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!