Argentiinan kadonneiden kohtalo yhä selvittämättä

Teksti: Kimmo Lehtonen

LyhyetDemokratiaIhmisoikeudetNaisetAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaArgentiina

Tavallinen torstai-iltapäivä Buenos Airesin keskustassa. Hallituspalatsi Casa Rosadan edessä aukeavalle Plaza de Mayon aukiolle kerääntyy tottuneen oloisesti ihmisiä, valkoiseen liinaan päänsä verhonneita iäkkäitä naisia nousee verkkaiseen tahtiin metron uumenista, osa saapuu paikalle Avenida de Mayon leveää bulevardia pitkin ja liittyy joukkoon.

Näin on tapahtunut jo kahdenkymmenen vuoden ajan, joka torstai, täsmällisesti puoli neljä. Kehää kiertävät ihmiset osoittavat mieltään, jotta Argentiinan hallitus antaisi viimeinkin selvityksen sotilasdiktatuurin vuosina 1976-82 aikana kadonneiden ihmisten kohtalosta.

Argentiinan "likaiseksi sodaksi" kutsuttujen vuosien aikana katosi jäljettömiin vähintään 10 000 ihmistä, ihmisoikeusjärjestöt puhuvat jopa 30 000 kadonneesta. Osa kadonneista on Argentiinassa asuneita ulkomaalaisia. Heidän joukossaan ovat myös suomalainen Hanna Hietala sekä hänen poikansa Vilho Hietala ja miniä Estela Suzana Cali. Heidän kohtalostaan ei tuhansien muiden ohella ole koskaan saatu selvyyttä. Euroopan maista ainakin Espanja, Italia ja Saksa ovat ponnekkaasti vaatineet useiden satojen kadonneiden kansalaistensa kohtalon selvittämistä.

Yhtä kauan kuin "Abuelas de Plaza de Mayo - Toukokuun aukion isoäidit" ovat kokoontuneet aukiolle he ovat myös vaatineet pääsyä presidentin puheille. Heitä ei suostunut 80-luvulla tapaamaan ex-presidentti Raúl Alfonsín, eikä audienssia ole myöntänyt myöskään vuodesta 1989 istunut presidentti Carlos Saúl Menem.

Noustuaan presidentiksi 1982 Alfonsín asetti sotilasjunttaa johtaneen kenraali Jorge Videlan upseereineen syytteeseen, jotka hänen seuraajansa Menem kuitenkin ensitöikseen vapautti vankilasta. Videlan lisäksi armahdettiin kaikkien aselajien ylin johto. Useat Videlan juntan aikaiset sotilaat ja kiduttajat ovat korkeissa asemissa edelleenkin maan armeijassa, poliisivoimissa sekä hallinnon eri tasoilla.

Radikaalipuolueen ex-presidentti Raúl Alfonsín luonnehti armahduspäivää Argentiina historian "surullisimmaksi päiväksi". Naapurimaa Uruguayn tunnetuin nykykirjailija Eduardo Galeano tuomitsi armahduksen kolumnissaan seuraavasti: "Pahempaa kuin murhaajien rankaisematta jättäminen on se, että valheelliset poliitikot, jotka pettävät kansan ja halventavat demokratiaa, jäävät rankaisematta."

Argentiinan likainen sota oli enemmän kuin nimensä veroinen. Pidätettyjä kidutettiin mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Kolme kuukautta sitten maan merivoimien kapteeni Adolfo Scilingo kertoi julkisuudessa olleensa itse mukana Buenos Airesin lahdelle päätyneillä helikopterilennoilla, joista vangittuja, useat heistä nuoria opiskelijoita, viskottiin elävinä hyiseen mereen.

Kaiken kaikkiaan kidutuskeskuksia ja vankiloita oli yli 300. Niihin joutui myös pieniä lapsia ja raskaana olevia naisia. Kadonneiden omaiset peräänkuuluttavat edelleenkin noin 300 lapsen kohtalon perään. Argentiinan ihmisoikeusjärjestöt ovat kyenneet jäljittämään useita kymmeniä lapsia, jotka sotilaat "adoptoivat" vangituilta vanhemmiltaan.

Näiden nuorten biologiset äidit ja isät elävät enää vain Plaza de Mayolla kehää kiertävien äitien ja omaisten muistoissa ja rinnanpieluksiin kiinnitetyissä kuvissa.

Kimmo Lehtonen


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!