Meksikon intiaanit vaativat maata ja oikeutta

Teksti: Mirja Rekola

LyhyetDemokratiaHallintoIhmisoikeudetAmerikkaLatinalainen AmerikkaKeski-Amerikka

Meksikon eteläisessä osavaltiossa Chiapasissa rauhanneuvottelut zapatistisissien ja hallituksen välillä ovat olleet jäissä jo pari vuotta. Meksikon hallitus luottaa edelleenkin enemmän aseiden kuin vuoropuhelun voimaan konfliktin ratkaisemiseksi.

Vaikka avoin sota on ohi, aistii Chiapasissa pelon ja väkivallan ilmapiirin. Osavaltion pohjoisosissa bussimatka keskeytyy useasti teiden varsia partioivien sotilaiden tarkastaessa linja-autoja. Konfliktialuetta vartioidaan tiukasti, sillä armeija pelkää, että sisseille salakuljetetaan aseita.

Asemissaan olevat armeijan 30 000 sotilasta terrorisoivat kyliä ja lietsovat ristiriitoja sissien ja hallituksen kannattajien kesken. Lisäksi maakiistat aiheuttavat jatkuvasti yhteenottoja maattomien intiaanien ja suurtilallisten välillä, joiden etuja puolustavat heidän omat puolisotilaalliset yksityisarmeijansa.

Surullinen esimerkki Chiapasin väkivaltakierteestä oli Actealin kylän joulukuinen joukkomurha, jossa aseistautunut joukko ampui 45 kirkosta palaavaa kyläläistä.

Hajota ja hallitse

-- Armeijan strategiana on nyt psykologinen sodankäynti, jolla intiaaniyhteisöjä pyritään hajottamaan. Ihmisoikeuksien loukkaukset ovat lisääntyneet, ja neljän vuoden aikana 15 000 ihmistä on joutunut jättämään kotikylänsä, kertovat ihmisoikeusjärjestö Fray Bartolomé de las Casasin aktivistit. He eivät halua nimiään julkisuuteen, koska ovat armeijan jatkuvan painostuksen kohteena, kuten ovat myös katolisen kirkon työntekijät ja ulkomaiset avustustyöntekijät.

Zapatistien lisäksi Meksikon poliittiselle kartalle on ilmestynyt lisää intiaanien kapinaliikkeitä. Kansan vallankumousarmeija EPR (Ejército Popular Revolucionario) on iskenyt pommeineen armeijan ja poliisin kohteisiin maan etelä- ja keskiosissa. Heidän vaatimuksensa ovat samat kuin zapatistienkin: oikeutta ja tasa-arvoa intiaaneille ja maatyöläisille.

Sen lisäksi Kansan kapinan vallankumousarmeija ERIP (Ejército Revolucionario de Insurgencia Popular) ja Guerreron marginalisoitujen ihmisten vapautuksen aseellinen rintama FALPMG (Frente Armado de Liberación Popular de Marginados de Guerrero) ovat antaneet merkkejä toiminnastaan.

Rauhansopimusta ei vahvistettu

Meksikon intiaanit nousivat maailman uutisotsikoihin uudenvuodenyönä 1994, kun aseistautuneet mayaintiaanikapinalliset julistivat sodan maan hallitukselle. Vuosisadan alun vallankumoussankari Emiliano Zapatan nimeä kantava Zapatistien kansallisen vapautuksen armeija EZLN (Ejército Zapatista de Liberación Nacional) syytti hallitusta, poliisia ja armeijaa alkuperäisväestön syrjinnästä.

Kapinan ajankohta ei ollut sattuma, vaan se ajoitettiin tarkoituksellisesti juuri siihen päivään, kun Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus Nafta astui voimaan ja Meksikon piti nousta "ensimmäisen maailman" valtioiden joukkoon. Zapatistirintama oli vuosien työn tuloksena tullut sotilaallisesti ja rakenteellisesti niin vahvaksi, että se oli valmis astumaan julkisuuteen. Talonpoikaississit julistivat, että Nafta on viimeinen kuolinisku Meksikon intiaanikansoille.

Parin viikon taisteluiden jälkeen kapinalliset vetäytyivät armeijan saartamina Lacandonin sademetsään, jossa he ovat aseissa edelleen. Rauhanneuvotteluiden ensiaskel saavutettiin 1996, jolloin zapatistit ja hallituksen rauhanneuvottelijat allekirjoittivat sopimuksen alkuperäiskansojen oikeuksista ja kulttuurista.

Sopimus oli menossa Meksikon kongressin hyväksyttäväksi, kun presidentti Ernesto Zedillo Ponce de Leon tyrmäsi sen. Hän sanoi, että sopimus takaisi liian pitkälle menevän autonomian maan 15-miljoonaiselle intiaaniväestölle ja olisi siten uhka kansalliselle yhtenäisyydelle.

Koko identiteetti vaarassa

Vaikka valtion maanjakovelvollisuus kirjattiin uuteen vallankumouksen jälkeiseen perustuslakiin 1917, silti yhä edelleen kolme miljoonaa talonpoikaa on vailla omaa maata, ja kymmenen miljoonan pienviljelijän peltotilkku ei riitä perheen elättämiseen.

-- Meksikon hallitukset ovat säilyttäneet vallankumousretoriikan juhlapuheissaan, jotta maaseudun köyhät pysyisivät rauhallisina. Todellisuudessa maareformi on haudattu, ja valtio haluaa tukea vain suuria vientimaatalousyrityksiä - ei pienviljelijöitä, sanoo riippumattoman talonpoikaisjärjestön aktivisti José Sanchéz Veracruzista.

-- Maan jakamisen esteenä ovat suurmaanomistajat, joilla on hyvät suhteet poliitikkoihin. Maaseudun levottomuuksia pelätessään hallitusten on kuitenkin ollut pakko jakaa maata -- ainakin nimellisesti. Keinoksi on tullut antaa huonoin, kuivin ja vuoristoisin maa maattomille, hän jatkaa.

Tämä politiikka huipentui presidentti Carlos Salinas de Gortarin kaudella 1988-94, jolloin perustuslaista poistettiin maanjakovelvollisuus. Samalla poistettiin myös intiaanien perinteisten yhteismaiden eli ejidoiden suoja, joka oli turvannut maiden säilymisen intiaaniyhteisöillä.

Intiaanijärjestöjen mukaan valtiovalta yrittää näin päästä eroon omavaraisista pientiloista. Maan menettämisen myötä myös intiaanien kulttuurinen identiteetti on vaarassa, sillä intiaaneille maa on paljon enemmän kuin omaisuutta. Heille maa on äiti, Madre Tierra, kaiken elämän alku ja lähde.

Maattomuus, pienet ja huonot peltotilkut sekä valtion tukien vähentyminen pakottavat intiaanit hylkäämään maaseudun ja muuttamaan kaupunkien laita-alueille paremman elämän toivossa. Usein kohtaloksi kuitenkin koituu kerjääminen kaduilla ja asuminen slummien hökkelimajoissa.

Vapaakauppasopimus Naftan aiheuttamat muutokset ovat ajaneet pienviljelijät entistäkin ahtaammalle. Suurin osa talonpojista viljelee maissia ja yritykset kilpailla tasaväkisesti edes kotimarkkinoilla korkean teknologian ja koulutuksen omaavan pohjoisamerikkalaisen tuotannon ja halvan dumppaustuonnin kanssa ovat heiveröisiä.

Kaksi ääripäätä

Maailmanpankin mukaan 70 prosenttia Meksikon maaseudun perheistä elää äärimmäisessä köyhyydessä. Yhteiskunnallista eriarvoisuutta kuvastaa hyvin se, että samaan aikaan ekonomistien Forbes-lehden listauksen mukaan Meksikossa on maailman viidenneksi eniten miljardöörejä.

Suurin osa maaseudun köyhälistöstä kuuluu johonkin maan 50 intiaaniryhmään. Kun maata ei ole tai sitä ei ole tarpeeksi, intiaaniperheet tekevät sesonkitöitä suurtilallisten banaani- ja kahviplantaaseilla parin dollarin päiväpalkalla. Puolella väestöstä ei ole terveyspalveluja, puhdasta vettä eikä viemäröintiä. Kaksi kolmasosaa lapsista ei käy koulua.

Valtaapitävät näkevät alkuperäisväestön modernisaation ja kehityksen esteeksi, siksi intiaanien tapoja, uskomuksia ja kieliä hävitetään. Intiaanien kulttuurisia, poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia rikotaan jatkuvasti. Yhdistyneet kansakunnat ja Amnesty International ovat jo vuosikausia raportoineet armeijan ja poliisin väkivallan käytöstä intiaanialueilla. Murhat, kidutukset, laittomat pidätykset ja epäoikeudenmukaiset oikeudenkäynnit ovat Meksikon alkuperäisväestön arkipäivää.

Meksikon sissiliikkeitä tutkineen Carlos Montemayorin mukaan intiaaneihin kohdistuva sorto on kaikkien maaseudun kapinaliikkeiden sosiaalisena selittäjänä. Vain feodalismin, eriarvoisuuden ja väkivallan purkaminen tuo ratkaisun yhteiskunnalliselle levottomuudelle.

Mirja Rekola

Kirjoittaja on tutkinut intiaanikulttuureja Meksikossa ja Guatemalassa 1994-97.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!