Mama Mwanashurun matkassa tavallinen on ihmeellistä

Teksti: Sini Paukkunen

KehitysyhteistyöMatkailuMaatalous ja maaseutuNaisetAasiaEtelä-AasiaIntiaAfrikkaItä-AfrikkaTansania

Tansanialainen kalastajanainen Mama Mwanashuru lähti merta edemmäs kalaan ja joutui opintomatkallaan Intiassa ihmettelemään yhteisöjen aktiivisuutta, köyhien naisten koreita vaatteita ja naimakauppojen omituisuuksia.

Tietysti "tavallisen" kyläläisen pääseminen ulkomaanmatkalle on enemmän kuin epätavallista. Mama Mwanashurun aktiivinen toiminta ja osallistuminen yhteisönsä hyvinvoinnin kehittämiseen puhuivat puolestaan opintomatkalaisia valittaessa. Muut kanssamatkustajat Mtwaran ja Lindin lääneistä edustivat niin ikään kyläläisiä, paikallishallinnon virkamiehiä ja paikallispolitiikassa kunnostautuneita.

Opintomatka Intiaan oli vain toinen puoli etelä--etelä-vaihtoa. Tansanialaisten Intiassa tapaamia kansalaisjärjestöaktivisteja ja kyläläisiä saapui Tansaniaan vastavierailulle helmikuussa. Tansanian päässä opintomatkan suunnittelusta ja järjestämisestä vastasi Suomen kahdenvälisen kehitysavun rahoittama Mtwara--Lindin läänien maaseudun kehittämisohjelma Rural Integrated Project Support, RIPS; erityisesti RIPSin koulutusyksikkö ja vanhempi koulutusneuvonantaja John Devavaram. Intiassa järjestelyt hoiti SPEECH, Society for People's Education and Economic Change.

Samanlaista erilaista

-- Mitä, eivätkö naiset kalasta lainkaan?, päivitteli Mama Mwanashuru aivan Intian niemimaan kärjessä Tamil Nadun osavaltiossa sijaitsevassa Pambanin kalastajakylässä.

Ei ihme, sillä Mama Mwanashurun kylässä naiset ovat jopa ahkerampia kalastajia kuin miehet, joilla on etulyöntiasema parempien välineiden ja veneiden ansioista.

Vaikka Pambanin kylä ympäristönsä ja puitteidensa puolesta muistutti erehdyttävästi Misetiä, kyläläisten huolenaiheet tuntuivat olevan melkoisen erilaisia Etelä-Tansanian rannikkoseutuun verrattuna. Siinä missä Pambanin naisia huolestuttaa kalastajamiestensä joutuminen Sri Lankan aluevesille ja näin ollen tahtomattomalle vankilareissulle, Misetin kalastajanaisten murheenkryyninä on laiton dynamiittikalastus.

Naimahuolista

-- Mitä äidille jää kaiken työn ja vaivan jälkeen, jos hänen täytyy maksaa saadakseen tyttärensä naimisiin? Meillä Tansaniassa sulhasen vanhemmat maksavat morsiamen vanhemmille, puuskahti Mama Mwanashuru kuultuaan, että Pambanin kylän naisryhmä piti morsiusrahan hankkimista suurimpana arkipäivän ongelmana.

Morsiusurahan maksaminen on todella syvään juurtunut käytäntö Intiassa. Jollei perhe saa kootuksi tarpeeksi rahaa, ei tytär pääse naimisiin, mikä on miltei pahinta, mitä tapahtua saattaa.

Intialaiset naiset olivat aivan yhtä ymmällään kuullessaan, ettei tytärten naittaminen ole taloudellinen ongelma Tansaniassa vaan aivan päinvastoin. Intialaisia kummastutti kovasti myös se seikka, ettei naineilla tansanialaisnaisilla ole mitään ulkopuolisille näkyvää merkkiä statuksestaan.

-- Sehän on hankalaa, jos pitää kysymällä kysyä, onko nainen naimisissa vai ei, totesi eräs mies kyläläisten joukossa ja herätti lausahduksellaan hilpeyttä intialaisten keskuudessa.

Tällaisissa perimmäisissä kysymyksissä tansanialaisilla ja intialaisilla oli toisilleen paljon uutta annettavaa -- joskin molempien osapuolten oli vaikea ymmärtää, miten asiat voivat olla niin päälaellaan vieraassa maassa ja kulttuurissa.

Oma apu paras apu

Intialaisten naisten järjestäytyneisyys on aivan omaa luokkaansa. Lähes joka kylässä on oma sangha, yhteisön eduista ja hyvinvoinnista huolehtiva järjestäytynyt ryhmä. Monesti aloite ryhmän perustamiseen on lähtenyt kyläläisiltä itseltään, toisinaan taas kansalaisjärjestöt ovat olleet mukana perustamassa ryhmiä. Monesti sangha-ryhmät saavat kansalaisjärjestöiltä niin henkistä kuin rahallistakin tukea pienimuotoiseen toimintaan elinolosuhteidensa parantamiseksi, kuten esimerkiksi säästö- ja pienluottoryhmien pyörittämiseen.

Pambanin kylän naisten sangha-ryhmä on ollut erityisen aktiivinen naisiin kohdistuvan väkivallan ja häirinnän poistamiseksi. Kun paikallinen nainen oli joutunut raiskauksen uhriksi, lähtivät kaikki ryhmän naiset yhteistuumin poliisipäällikköä kovistelemaan. Naisten painostuksen alaisena poliisipäällikön oli lopuksi pakko ryhtyä toimiin syyllisen kiinni ottamiseksi ja rankaisemiseksi. Samoin poliisipäällikön oli pakko maksaa korvausta vahinkoa kärsineelle naiselle. Naiset kertoivat olevansa aina valmiita mielenosoituksiin, postikorttikampanjoihin ja nälkälakkoihin oikeuksiensa ajamiseksi. Moista tahdonvoimaa, itsevarmuutta ja rohkeutta Mama Mwanashuru ei voinut kuin ihaillen ylistää.

Muutoinkin sangha-ryhmien oma-aloitteisuus sai tansanialaiset vieraat ihmetyksen valtaan.

-- Täällä Intiassa maaseudun kyläläiset eivät totisesti jää odottamaan valtiota, virkamiehiä tai ylipäätänsä ketään apuun, jotta tarvittava pato tai kaivo rakennettaisiin. He rakentavat sen itse, kommentoi eräs tansanialaisista opintomatkaajista. Niinpä. Intia tuntui suorastaan kansalaisaktiivisuuden kultasammolta Etelä-Tansaniaan verrattuna. Tähän on tietysti selityksenä se tosiseikka, että paikallinen kansalaisjärjestötoiminta on vasta nostamassa päätään Etelä-Tansaniassa.

Köyhän vaatteet ja aatteet

Tansaniassa intialaisen stereotyyppi on ökyrikas kauppias, joka omistaa kaiken ja puoli valtakuntaa. Tämä käsitys muuttui luonnollisesti heti ensimmäisten kylävierailujen jälkeen. Maaseudun köyhä on köyhä Intiassakin; kaupungin köyhä ehkä vieläkin köyhempi. Mutta silti Mama Mwanashurua jäi vaivaamaan eräs asia: Miksi köyhilläkin naisilla on niin kauniit vaatteet ja koruja?

Tässä vaiheessa tansanialainen tulkki taas hieman kiemurteli ja kaunisteli, kuten morsiusrahakysymyksessäkin. Eihän Mama Mwanashuru toki tarkoittanut kyseenalaistaa intialaisten arvoja tai pukeutumiskulttuuria. Joitain asioita on vain vaikea ymmärtää. Tansanialaisnaiselle elintärkeän kangan (värikäs sananlaskulla varustettu puuvillainen kangaspari, jota käytetään esimerkiksi kietaisuvaatteena, päähineenä, kalastusvälineenä jne.) hyödyllisyyttä tai monikäyttöisyyttä kukaan tuskin voi kiistää, mutta miten selittää "kangattomasta kulttuurista" tulevalle, sariin pukeutuvalle intialaisnaiselle kangan merkitys tansanialaisnaisen koko identiteetille…

Eli kaikki riippuu siitä, kuka ja mistä kulmasta asiaa katsoo. Mikä on tansanialaiselle tavallista, voi olla intialaiselle ihmeellistä ja päinvastoin.

Mama Mwanashurun ääni

Kolmen viikon oppiminen ja kokemusten jakaminen intialaisissa kylissä ja kansalaisjärjestöissä jatkuu Misetin kylästä käsin. Mama Mwanashuru vastailee uteliaisiin kysymyksiin ja kertoo tarinaansa Intian ihmeistä ja kummallisuuksista radionauhurin äänittäessä. Mwanashurun luotsaama naisryhmä on mukana RIPS-ohjelmaan kuuluvassa pilottihankkeessa, jossa pyritään luomaan kyläradioverkosto Mtwaran ja Lindin lääneihin. Kyläradioverkoston ideana on se, että kyläläiset itse tekevät ja äänittävät omia ohjelmiaan, jotka sitten lähetetään Radio Tansanian eteläisen aluetoimituksen kautta. Eli pian Mwanashurun Intia-kokemuksia pääsee jakamaa kuka tahansa etelätansanialainen radiokuuntelija.

Entä mitä muuta opintomatkan jälkeen? Tietysti aivan samaa kuin ennenkin, mutta toivottavasti myös uusia ajatuksia. Nähtäväksi jää, voiko Intiassa opittu ja koettu vaikuttaa muun muassa orastavan kansalaisjärjestötoiminnan, kuten Shirikishon, muotoutumiseen ja tulevaisuuteen.

Sini Paukkunen


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!