Nicaragualaiset ympäristöjärjestöt selättivät puutavarayrityksen

Teksti: Jukka Aronen

TalousKauppaYhtiötAmerikkaLatinalainen AmerikkaKeski-AmerikkaNicaragua

Operaatio Solcarsa alkoi Nicaraguassa vuonna 1993, kun eteläkorealainen Kumkyung, lähinnä tekstiilialalla toiminut monikansallinen yritys, päätti ryhtyä vuolemaan puusta kultaa. Yrityksen liituraidat ilmestyivät eräänä aurinkoisena päivänä Nicaraguan luonnonvarojen käyttöä valvovaan virastoon. He esittivät valokuvia vakavaraisen yrityksen toiminnasta Indonesiassa: Kumkyung oli puutavarabisneksellään tuonut mainittuun maahan paljon vaurautta ja hyvinvointia sijoituksillaan, ja nyt oli koittanut Nicaraguan vuoro.

Todellisuudessa yrityksellä ei ollut minkäänlaista toimintaa Indonesiassa, mutta virasto nielaisi syötin. Vuoden 1995 kesäkuussa Nicaraguan Atlantin alueen pohjoinen alueneuvosto myönsi Kumkyungin alaiselle Solcarsalle luvan hyödyntää 62 000 hehtaarin suuruista metsäaluetta Cerro Wakambayssa. Korealaiset rakensivat puutavaratehtaan satamakaupungin Puerto Cabezasin lähelle ja laivasivat huippumodernit laitteet maahan. Kaikki oli valmista Nicaraguan kehittämiseksi.

Nopealiikkeisiä liikemiehiä

Korelaiset osoittautuivat pian hyvin oma-aloitteisiksi. Kun Puerto Cabezasin tehdas oli valmis, Solcarsa pystytti toisen puutavaratehtaan sisämaahan Rositaan ilman lupaa. Saman tien yritys alkoi myös rakentaa tietä Rositan läheltä kohti satamaa - siihenkään sillä ei ollut valtuuksia. Tietöiden yhteydessä metsää raivattiin useita kilometrejä alkuperäiskansojen mailta.

Paikallisyhteisöille Solcarsan tulo Wakambayhin oli suuri yllätys. Aluevaltuusto ei ollut vaivautunut keskustelemaan alueen alkuperäiskansojen kanssa valtauksesta, vaikka perustuslaki sitä edellyttää.

Mayangna-kansan alueella Feniciassa yhtiö sai paikallisen yhteisön muuttamaan pois lupaamalla käteisen rahan ja työpaikkojen lisäksi mm. rakentaa lapsille koulun sekä taata sähkön ja veden saannin uudella asuinalueella. Yhtiö maksoi pienen summan käteistä, muttei pitänyt muita lupauksiaan.

Vaikka syytöksiä väärinkäytöksistä alkoi sadella, hallitus ei ryhtynyt toimiin. Korkea ympäristöministeriön virkamies valitti, että yhtiön toiminnan vaikeuttaminen "antaisi väärän signaalin ulkomaisille sijoittajille". Lisävaikutuksensa oli varmasti myös sillä, että Solcarsan palkkaaman lakitoimiston omistaja on maan sisäministeri.

Ympäristöjärjestöt sen sijaan toimivat. Ne ryhtyivät yhdessä kampanjoimaan näkyvästi Solcarsaa vastaan ja alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta. Yksi ympäristöjärjestö kiersi alueella keräämässä todisteita ja lausuntoja Solcarsaa vastaan. Toinen puolestaan järjesti tiedotustilaisuuksia ja mielenosoituksen. Useat järjestöt yhdistivät rivinsä ennennäkemättömän hyvin.

Oikeudelliset kiemurat

Nicaraguan korkein oikeus sai pian valituksen Solcarsan metsänkäyttöluvasta. Osoittautui, että aluevaltuusto oli menetellyt väärin myöntäessään luvan korealaisille. Päätös oli tehty - vastoin lakia - vain muutaman valtuutetun kesken. Korkein oikeus julisti helmikuussa 1997 menettelyn perustuslain vastaiseksi.

Ulkomaisille yrityksille aina suopea ympäristöministeri Roberto Stadthagen ei kuitenkaan luovuttanut. Hän lähetti kirjeen aluevaltuuston puheenjohtajalle pyytäen tätä järjestämään uuden kokouksen ja myöntämään Solcarsalle luvan lainmukaisessa järjestyksessä. Korealaiset kantoivat lahjusrahaa valtuustoon, ja uusi istunto pidettiin lokakuussa 1997. Lupa heltisi nyt koko valtuuuston voimin.

Helmikuussa 1998 Nicaraguan korkein oikeus - kyllästyneenä ympäristöministeriön puuhasteluun - lähetti presidentille pyynnön, että tämä pakottaisi ministeriön ruotuun.

Solcarsan toiminta päätettiin lopulta ajaa alas. Poliisi sulki Rositassa sijainneen tehtaan - yhtiön toinen tehdas oli jo sitä ennen lakannut toimimasta. Päätöstä nopeutti kansainvälisten järjestöjen osoittama mielenkiinto tapausta kohtaan.

Uusia solcarsoja?

Nicaraguan perustuslaki suojelee alkuperäiskansojen oikeuksia yhteisömaahansa. Lakia ei kuitenkaan noudateta. Poliitikot vetoavat usein siihen, että rahapulan vuoksi maa-alueiden merkitseminen on vielä kesken - ei ole olemassa yhtäkään karttaa, josta voisi täydellä varmuudella tarkistaa, mikä on valtion maata, ja missä alkuperäiskansat tarkalleen asuvat.

Vähäiset resurssit vaivaavat myös ympäristöjärjestöjä, jotka yrittävät urheasti valvoa monikansallisten toimia laajalla ja vaikeakulkuisella Atlantin alueella. Kaikesta huolimatta Centro Humboldt -järjestö käy järjestelmällisesti läpi kahden aluevaltuuston tekemiä, luonnonvarojen käyttöä koskevia lupapäätöksiä.

Juuri kun Solcarsan tapaus oli saatu onnelliseen päätökseen, Centro Humboldtin haaviin jäi uusi vonkale: puutavarayritys Plynic, joka oli saanut eteläiseltä aluevaltuustolta luvan hyödyntää 60 000 hehtaarin kokoista sademetsäaluetta. Plynicin kiinnostuksen kohde Waswashan on lailla suojeltu alkuperäiskansojen asuttama alue, jonka sisällä kielletään kaikenlainen puun kaupallinen hyötykäyttö.

Tälläkin kertaa poliitikot olivat tehneet päätöksen lainvastaisesti, vain muutaman valtuutetun voimin - ja vain muutaman dollarin tähden.

Jukka Aronen

Kirjoittaja on Kepan tiedottaja Nicaraguassa


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Jukka Aronen, taustalla MaKun logo.

Jukka Aronen

Kirjoittaja on globaalikysymyksiä yli 20 vuotta seurannut freelance-toimittaja, joka pyörittää Diippimedia-viestintäyritystä.