Israelilaiset ja Arabimaiden opettajat tapasivat toisiaan Tanskassa

Teksti: Mari Maasilta

KehitysyhteistyöTeatteriAasiaLähi-itäIsraelAfrikkaPohjois-AfrikkaEgyptiEurooppaLänsi-EurooppaTanska

Kaskuja, kiinalaista tammea ja kiivasta keskustelua

"Neljässä Lähi-Idän valtiossa tehtiin mielipidetutkimus siitä, miten ihmiset suhtautuvat lihansyömiseen. Haastattelija esitti kysymyksen ensin egyptiläisille: "Anteeksi, mikä on mielipiteenne lihan syönnistä?" Egyptiläinen mietti hetken ja kysyi: "Mitä on liha?". Seuraavaksi sama kysymys esitettiin palestiinalaisille. Palestiinalainen katsoi hämmästyneenä haastattelijaa ja kysyi: "Mitä tarkoittaa syöminen?". Sitten haastattelija meni Irakiin ja kysyi jälleen saman kysymyksen. Täällä hän sai vastakysymyksen: "Mikä on mielipide?" Viimeiseksi haastattelija meni Israeliin ja esitti kysymyksensä. Israelilainen kysyi ihmeissään: "Mitä tarkoittaa 'Anteeksi'?"

Tämä ja monia muita eri kansallisuuksia kuvaavia juttuja kerrottiin kesä-heinäkuun vaihteessa Tanskan Elsinoressa, jonne oli kutsuttu joukko palestiinalaisia ja israelilaisia kasvatuksen ja opetuksen ammattilaisia opiskelemaan käytännön rauhantyön mahdollisuuksia viholliskansojen kesken. 12 palestiinalaista, 14 israelilaista, kolme Israelin arabia, kaksi jordanialaista, kaksi egyptiläistä ja kaksi tunisialaista asuivat kaksi viikkoa saman katon alla; tanssivat ja lauloivat, pelasivat kiinalaista tammea, kertoivat juttuja itsestään ja toisistaan, ja ennen kaikkea vaihtoivat kokemuksia siitä, miten edistää rauhanprosessia käytännön työssä kouluissa ja rauhanjärjestöissä?

Tanskan kehitysyhteistyöministeriön rahoittaman seminaarin varsinainen tarkoitus ei ollut puhua politiikkaa, mutta kuinka puhua koulujen opetusohjelmista puhumatta samalla valtion virallisista opetustavoitteista? Tai kuinka suunnitella yhteistapaamisia, jos toinen osapuoli pelkää saavansa kiven niskaansa väärällä puolen rajaa ja toinen pysäytetään paperien puutteessa? Keskustelu ryöppysi joskus kiivaanakin, mutta yhteinen huomio oli, että yhteistoiminta yksityisten ihmisten välillä ei ole ongelma, vaikeaksi se muuttuu vasta instituutioiden tasolla.

Tulisitko luokseni vierailulle?

Yksi suurimpia esteitä Israelin ja Palestiinalaisalueiden välillä järjestettäville tapahtumille on pelko. Yhdistykset joutuvat näkemään paljon vaivaa, jotta kokonaiset koululuokat voisivat viettää päivän yhdessä toisiinsa tutustuen.

-- 16-vuotiaan poikani luokan oli määrä tavata joukko samanikäisiä israelilaisia, mutta kun molemmat ryhmät saapuivat rajalle, israelilaislapsia ei päästettykään sen yli. Tapaamisesta tuli kuitenkin tavallaan onnistunut, sillä molemmat ryhmät jäivät omille puolilleen, välille asettui joukko vartijoita ja lapset huusivat omilta puoliltaan kysymyksiä toinen toisilleen ja keskustelivat, minkä taisivat. Ainakin lehtiin saatiin kuvia ja otsikoita, kertoo 45-vuotias palestiinalaisopettaja Itaf Abu Zayyad.

Itafilla itsellään on useita ystäviä Israelissa, muun muassa hänen paras ystävättärensä on israelilainen. Ystävätär ei kuitenkaan uskalla tulla Itafin luokse vierailulle hänen kotiinsa Itä-Jerusalemiin vaan naiset tapaavat aina israelilaisten hallitsemilla alueilla.

Pelko rajan ylityksestä aiheuttaa myös käytännön ongelmia. An-Najah yliopiston fysiikan lehtori Sami Zaid-el-Kilani joutui työvelvollisuuksiensa takia lähtemään seminaarista puolivälissä pois. Hänen lentomatkansa päättyi Israelin puolelle Tel Aviviin, mutta päästäkseen sieltä kotiinsa Nablusiin Palestiinan Länsirannalle, hänen piti etukäteen tilata taksi omalta puolelta.

-- Jotkut israelilaistaksit voivat suostua ajamaan Palestiinaan, mutta he nostavat hinnat taivaisiin, koska pelkäävät matkalla mahdollisesti tapahtuvia selkkauksia, kertoo Sami.

Elämäntarinat yhdistävät

Mitä kansallisuusryhmien tapaamisissa sitten tapahtuu? Palestiinalainen opettaja Frida Khayat on ollut mukana järjestämässä tapaamisia 10. luokan oppilaille. Hän kertoo, kuinka esimerkiksi kerran israelilaislapset kertoivat innoissaan palestiinalaisille ystävilleen maansa 50 -vuotisjuhlista.

-- Heidän innostuksensa muuttui melko nopeasti hämmennykseksi, kun palestiinalaiset koululaiset puolestaan kertoivat heille, että tämä samainen maa oli aikaisemmin kuulunut heidän isovanhemmilleen. Monelle israelilaislapselle tämä oli selvästikin ensimmäinen kerta, kun he kuulivat historiastaan myös toisen osapuolen kannalta.

Yksi työskentelymuoto, jota seminaarin osallistujat myös itse kokeilivat, on henkilökohtaisten elämäkertojen kertominen toiselle osapuolelle. Mitä henkilökohtaisia muistoja sinulla on esimerkiksi vuoden 1967 sodasta ja miten ne ovat vaikuttaneet elämääsi? Usein tiettyyn sotatapahtumaan liittyy samanlaista surua ja kauhua rintaman molemmin puolin. Yhteiset tunteet voivat myöhemmin rauhantyössä toimia yhdistävänä tekijänä.

Palestiinalainen Rajaa Hamayel ja israelilainen Yardena Raveh muistivat molemmat tietyn kauhun yön, jolloin Persianlahden sodan myrkkykaasut uhkasivat levitä Israelin alueelle. Tarinaa toisille kerrottaessa se alkoi saada sen verran koomisia piirteitä, että kertomus päättyi yhteiseen nauruun. Silti Yardena muistaa, kuinka hänen tyttärensä huokasi hänelle tuona yönä: "Äiti, minä olen vasta kuusivuotias, ja minun täytyy nyt jo kuolla".

Joskus tarinat ovat niin tuskallista kuultavaa, että helpoin reaktio niihin olisi samanlainen kuin tunnetussa israelilaislaulussa: "En halua kuulla tarinaa tytöstä, joka menetti toisen silmänsä. Haluan elää Tel Avivissa, haluan tanssia ja pitää hauskaa..." Mutta, kuten israelilainen Yochnan Eschar totesi, Israelissa unohtaminen onnistuu helpommin, koska siellä on tarjolla paljon muuta huvitusta. Palestiinassa sotatilan hankaluudet näkyvät jokapäiväisessä arjessa, joten unohtaminen on miltei mahdotonta.

Jos sinä opit arabiaa, niin kyllä minäkin hepreaa Kielenopetus on myös keino lisätä yhteisymmärrystä eri maiden välillä. Virallisista opetusohjelmista kuitenkin näkyvät myös poliittiset painotukset. Israelilaiskouluissa arabia on vapaaehtoinen kieli, jonka voi aloittaa esimerkiksi seitsemännellä luokalla vaihtoehtoisena ranskan kanssa. Sen sijaan Israelin arabikouluissa, joita kaikki arabilapset käyvät, heprean opetus alkaa kolmannella luokalla ja se on pakollista. Päästäkseen peruskoulun jälkeen hepreankielisiin ammattikouluihin ja yliopistoihin, kieltä on pakko osata. Myös Palestiinan kouluissa heprea on pakollinen oppiaine.

Israelilainen Riki Reuven opettaa arabian kieltä israelilaisille koululaisille. Itse hän oppi kielen alkeet koulussa ja hyvistä arvosanoista rohkaistuneena, päätti opiskella opettajaksi. Hänen koulussaan kaksi kolmasosaa oppilaista on päättänyt valita arabian ranskan kielen sijasta, mikä osoittaa, että ainakin jotain on muuttumassa.

-- Oppilaille on helppo osoittaa konkreettisesti, miksi arabian kielen osaaminen on niin tärkeää. Joskus olen tuonut luokkaan radion ja pyytänyt heitä kuuntelemaan eri kanavia, joilta kuuluu arabimaiden ohjelmaa. Joskus olemme katselleet yhdessä karttaa, jolloin oppilaiden on ollut pakko itse todeta, että me olemme yksinäinen saareke kaikkien arabiankielisten maiden keskellä, kertoo Riki.

Vaikeinta kielen oppimiseen motivoituminen on Rikin kokemuksen mukaan silloin, kun tiedotusvälineet kertovat terroriteoista ja israelilaisiin kohdistuneesta väkivallasta.

-- Sellaisina päivinä olen suosiolla jättänyt kielen opetuksen vähemmälle ja antanut oppilaiden purkaa paineitaan keskustelemalla tapahtumista. Pyrin kuitenkin puuttumaan keskusteluun, jos se näyttää liian yksipuoliselta ja tuomaan esiin toisenkin osapuolen näkökantoja.

Mari Maasilta


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!