Luomukahvi ja -tee saapuivat Suomeen

Teksti: Sini Kuvaja

LyhyetTalousKauppaMaatalous ja maaseutuEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

GourmAkka on alkanut tuoda Suomeen hollantilaisen Simon Levelt -yrityksen luomukahvia ja -teetä. Kahvi ja tee tulevat Meksikon, Intian ja Tansanian luomuviljelmiltä. Kahvipavut ostetaan viljelijöiltä reilun kaupan ehdoin, ja pakkauksiin on tulossa oikeudenmukaisen kaupan merkki sitten, kun merkki lanseerataan Suomessa. Tuko, Kesko ja Inex ovat ottaneet tuotteet valikoimiinsa, joten niitä saattaa löytää myös tavallisista elintarvikeliikkeistä.

Alunperin Simon Levelt oli Amsterdamissa sijaitseva kauppa, jossa myytiin Hollannin siirtomaiden tuotteita. 1970-luvulla yrityksen johtaja vieraili kahvi- ja teeplantaaseilla ja kauhistui. Sademetsiä poltettiin viljelytilan tieltä, työntekijöillä ei ollut terveydenhuoltoa eikä heidän lapsillaan mahdollisuutta käydä koulua. Johtajan aloitteesta lapsityövoiman käyttö kiellettiin ja työntekijöiden sosiaalioloja alettiin kehittää. Yritys haluaa yhdistää luomutuotannon ja reilun kaupan periaatteet.

Simon Leveltin teetuotannosta on luomua 60-65 prosenttia. Suomen markkinoille tulevat luomuteet ovat English Blend, Earl Grey ja Forest Fruit. Luomukahvit ovat suomalaistyyppinen Café Beneficio Arabica, espressoon soveltuva Café Dynamico Gourmet ja herkkävatsaisille sopivaksi mainostettu Café Santé Arabica.

Luomu kytkeytyy reiluun kauppaan

Ostaja, joka ei toivo tuotteen riistävän ympäristöä, tuskin toivoo sen riistävän ihmisiäkään. Vaikka reilun kaupan ajatus on kehittynyt irrallaan luomutuotannosta, kytköksiäkin löytyy runsaasti. On esitetty, että luomustandardeihin Euroopassa sisällytettäisiin reilun kaupan vaatimukset.

Kehitysmaiden luomutotanto täyttää usein myös reilun kaupan vaatimukset. Yhdistelmä on syntynyt luonnostaan siitä, että pienviljelijät haluavat paitsi oikeudenmukaisen hinnan tuotteistaan, myös olla riippumattomia monikansallisista kemianyrityksistä, jotka myyvät keinolannoitteita ja torjunta-aineita.

Sini Kuvaja


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!