YK:n ihmisoikeusjulistus täyttää 50 vuotta -- so what?

Teksti: Jaana-Mirjam Mustavuori

DemokratiaIhmisoikeudet

Osa I: Ainako vaan valtio vastaan kansalainen?

Olin tässä taannoin ystäväni 50-vuotispäivillä. Oli kukkamekkoa, tummaa pukua, shampanjaa ja kaunista sanahelinää. Juhlien jälkeen ajattelin, että vanhaan pitäytyminen ja näkökulmien rajoittuneisuus saattaa olla hieman yleisempää puolen vuosisadan rajan ylittäneiden kuin alle 50-vuotiaiden keskuudessa. On niin paljon tapojen, perinteiden ja erilaisten "ainahan näin on tehty" -käytäntöjen kuormitusta.

Juhlapukuja, shampanjaa ja kaunista sanahelinää riittää varmaan YK:n ihmisoikeusjulistuksen 50-vuotispäivilläkin tämän vuoden joulukuussa. Mutta miten voi itse juhlakalu? Jälkeläisiä on ainakin siunaantunut runsaasti. Ihmisoikeussopimuksia ja niiden valvontainstituutioita, ihmisoikeustoimikuntia, ihmisoikeusvalituksia, ihmisoikeusvirkamiehiä, ihmisoikeusraportteja ja ihmisoikeusjärjestöjä on syntynyt paljon. Entä keski-iän ongelmat -- onko niitä? Vaivaako ihmisoikeusjulistusta jälkeläisineen perinteiden painolasti ja näkökulman rajoittuneisuus?

* * *

Osa etelän kansanliikkeistä pitää perinteisiä ihmisoikeusjärjestöjä lähinnä länsimaalaisten ja kehitysmaiden kaupunkien ylä- ja keskiluokan hyväntekeväisyysharrastuksena. Ääni etelästä kysyy ihmisoikeusjulistusta juhlivilta: Miksi ihmisoikeusliike vaikenee, kun miljoonat vähäosaiset joutuvat muuttamaan suurien kehityshankkeiden tieltä, kun kansainvälinen ja kansallinen talouspolitiikka haavoittaa köyhiä, kun luonnonvarat ovat hallituksen ja yritysten hallinnassa? Hyviä kysymyksiä.

Niin, hypistelevätkö perinteiset ihmisoikeusjärjestöt nälkäistä ja veristä maailmaa pelkillä silkkihansikkailla? Muistuttaako vapaisiin vaaleihin ja demokraattisiin oikeuksiin keskittynyt ihmisoikeusajattelu lähetyssaarnaajien touhua etelän köyhien näkökulmasta katsottuna? Ilosanomaa julistetaan kansainvälisen oikeuden ohuesta yläilmakerroksesta maan kamaralla kituuttavalle köyhälle ja kurjalle kansalle, joka vaeltaa pimeydessä. Niinkö?

Vapaat vaalit eivät näytä vielä ratkaisevan ihmisoikeusongelmia. Demokratia ei usein toimi edes nimellisissä demokratioissa. Jos kansalais- ja poliittiset oikeudet kukoistavat paperilla, ne eivät välttämättä toimi käytännössä. Jos lukutaidottomuus on yleistä, ihmiset eivät useinkaan tiedä kuinka puolustaa laillisia oikeuksiaan. Äänillä keinotteleminen on tavallista, eikä ihmisten protesteista välitetä. Korruptio ja sukulaisten ja kaverien suosiminen on usein maan tapa. Esimerkiksi Intiassa on ollut vuosikymmenten ajan tarjolla "demokratiaa" ja kansan valitsemia hallituksia, mutta se ei ole helpottannut juuri lainkaan köyhimpien kansalaisten elämää -- ja heitä on 40 prosenttia Intian väestöstä.

* * *

Lisää hyviä kysymyksiä: Tarjoaako perinteinen ihmisoikeusajattelu vain oikeudellisia lääkkeitä yhteiskunnallisiin ja rakenteellisiin ongelmiin? Mitä iloa tästä käytännössä on maaseudun ja kaupunkien köyhille, alkuperäiskansoille, etnisille vähemmistöille, naisille ja lapsille -- kaikista köyhimmille ja syrjityimmille ihmisille siis? Onko perinteinen legalistinen valtio- ja yksilökeskeinen ihmisoikeusajattelu vanhentunutta -- tai ainakin riittämätöntä --, jos halutaan todella ymmärtää ja muuttaa maailmaa?

No, maailma muuttuu joka tapauksessa koko ajan. Todellisessa ihmisoikeusasiakirjojen ulkopuolisessa maailmassa on muitakin ihmisoikeuksiin vaikuttavia tekijöitä kuin laki, valtio ja yksilö. Yhteiskunnalliset muutokset tapahtuvat tietyssä monimuotoisessa taloudellisessa, poliittisessa, ekologisessa, sosiaalisessa ja kulttuurisessa kontekstissa. Mutta kiinnostaako ihmisoikeusliikettä ihmisoikeusloukkauksien takana olevien yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten prosessien ymmärtäminen ja niihin vaikuttaminen? Kiinnostaako YK:n 50-vuotiasta ihmisoikeusjulistusta juhlivaa ihmisoikeusväkeä taloudellisen, poliittisen ja sosiaalisen vallanjaon kysymykset?

Köyhät elävät etelässä enimmäkseen virallisen poliittisen, taloudellisen, oikeudellisen ja hallinnollisen järjestelmän ulkopuolella ja reunamilla. Ei siis ole ihme, että valtiokeskeinen ihmisoikeusajattelu on monille etelän kansanliikkeille niin vierasta. Myös YK:n ihmisoikeusjulistuksen ja muiden ihmisoikeusasiakirjojen yksilökeskeisyys ja universalistisuus kummastuttavat etelän kansanliikkeitä. Monet eteläisen pallonpuoliskon yhteiskunnistahan rakentuvat yhteisöistä. Yksilö nähdään ennen kaikkea yhteisön jäsenenä; etnisen ryhmän, paikallisyhteisön, uskonnollisen ryhmittymän, suvun ja perheen jäsenenä. Kaikilla yhteisöillä on omat yhteisöä ja yksilöä koskevat norminsa, jotka ovat keskenään erilaisia ja jatkuvasti muuntuvia. Siinä todellisuudessa ei valtiovallalla ja yksilökeskeisyydellä juuri ole sijaa.

Sellainen ihmisoikeusajattelu, jossa vain kansallisvaltio ja yksityinen kansalainen ovat merkityksellisiä, törmää rajusti yhteen monien etelän ihmisten todellisuudentajun kanssa. Eteläisellä pallonpuoliskolla on monia sosiaalisia ryhmittymiä, joilla on oikeuksia -- ei virallisen nykyaikaisen lain mukaan vaan perinteisesti. Ajatellaan esimerkiksi Intiaa. Siellä ei ole mitään homogeenistä yleistä ja yhtäläistä kansalaisyhteiskuntaa länsimaiden tuntemalla tavalla. Sen sijaan on olemassa suuri määrä keskenään erilaisten yhteisöjen kulttuuria, historiaa ja kokemuksia. Valtiolla ei ole hallitsevaa moraalista valta-asemaa tai erityistä legitimiteettiä. Valtiohan on usein ihmisoikeuksien loukkaaja.

* * *

Mitä mieltä pitäisi sitten olla perinteistä ihmisoikeusajattelua hallitsevasta legalismista? Ihmisoikeusliikkeessä on mukana paljon juristeja, ja YK ja monet kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt panostavat virallisten oikeusjärjestelmien kehittämiseen. Smitu Kothari ja Harsh Sethi intialaisesta Lokayan -järjestöstä pitävät ongelmallisena juuri sitä, että ihmisoikeusliike korostaa niin voimakkaasti muodollista lakia. Ihmisoikeusjärjestöt päätyvät ihmisoikeusloukkauksista puhuessaan usein vain vetoamaan hallitukseen lainsäädännön puutteellisuuksista tai hallituksen omien lakien täytäntöönpanoon liittyvistä ongelmista. Tämä voi olla ongelmallista sellaisissa tilanteissa, missä ihmiset eivät luota valtioon ja oikeusjärjestelmään.

Thierry Verhelst, belgialainen afrikkalaiseen tapaoikeuteen perehtynyt juristi, on myös pohtinut virallisen oikeuden ja ihmisten oikeuden välistä suhdetta. Siirtomaavallan luomaan valtiokoneistoon ja oikeusjärjestelmään liittyy aina vallan keskittäminen ja tapojen standardisoiminen. Sitäkö perinteinen ihmisoikeusliike haluaa? Kulttuurisesti yhdenmukaisissa maissa vallan keskittäminen ja tapojen standardisoiminen voi ehkä onnistua, mutta onko se loppujen lopuksi toivottavaa?

Juttu jatkuu > > >

Lue myös: YK:n ihmisoikeusjulistus 50 vuotta. Osa 2 > > >


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!