Aids kasvava uhka kehitysmaissa

Teksti: Kristian Tuomikumpu

LyhyetHätätilaKehitysyhteistyöTerveysAfrikkaEteläinen AfrikkaBotswanaEtelä-AfrikkaSambiaZimbabwe

Ihmiskunnan tähän asti tuhoisin epidemia nähtiin keskiajalla, kun rutto surmasi noin 20 miljoonaa ihmistä. Ennätys murtuu pian, sillä tällä hetkellä maailmassa arvioidaan olevan jo yli 30 miljoonaa HIV-positiivista ihmistä.

HIV-tartunnan saaneista 90 prosenttia asuu kehitysmaissa ja lähes kaksi kolmannesta Afrikassa, ilmenee WHO:n ja UNAIDS:n tilastoista. Esimerkiksi Zimbabwessa, Botswanassa ja Sambiassa viruksen arvioidaan olevan peräti joka neljännellä aikuisella.

HIV on viime aikoina yleistynyt räjähdysmäisesti myös Etelä-Afrikassa, jonka 2,9 miljoonasta tartunnasta 700 000 todettiin yksin viime vuonna.

Yhdeksän kymmenestä taudinkantajasta ei vielä edes tiedä tartunnastaan, sillä aids saattaa olla pitkään oireeton. Useimmat sairastuneet kuitenkin kuolevat muutaman vuoden sisällä puutteellisen hoidon vuoksi. Aids tappaa kehitysmaissa jo yhtä paljon ihmisiä kuin malaria ja jää toiseksi vain tuberkuloosille, joka sekin on usein seurausta aidsista.

YK:n alainen UNAIDS-järjestö ja neljä maata -- Chile, Norsunluurannikko, Uganda ja Vietnam -- aloittivat vuoden 1997 lopulla kaksivuotisen pilottiprojektin, jolla pyritään tehostamaan HIV:n hoitoa kehitysmaissa. Projektilla kehitetään muun muassa koulutusta, lääkkeiden jakelukanavia ja teknologiaa.

Mukaan projektiin on saatu myös lääketehtaat, jotka ilmoittivat viime kesäkuussa kehitysmaille myönnettävistä alennuksista. Esimerkiksi Ugandassa tyypillisen yhdistelmälääkkeen hinnan on tarkoitus tippua 950 dollarista 400 dollariin kuukaudessa. Hinta on kuitenkin yhä korkea, sillä maan keskiluokan tyypillinen tulotaso on vain 500 dollaria kuukaudessa, eikä yhteiskunta korvaa lääkkeitä.

Lääkityksellä ei vielä nykyään pystytä parantamaan HIV-tartunnan saanutta ihmistä, mutta sillä voidaan hidastaa taudin kehitystä aids-vaiheeseen ja toisaalta suojata muilta sairauksilta, jotka voivat olla kohtalokkaita elimistön immuniteettijärjestelmän heikennyttyä. Lääkkeillä voidaan myös vähentää HIV-positiivisten äitien lasten tartuntariskiä jopa puolella.

Keskeisessä asemassa on luonnollisesti tartuntojen ehkäiseminen ennakolta. Köyhissä maissa tämä voi tapahtua keskitetysti niin, että pyritään huolehtimaan ensisijaisesti riskiryhmien suojautumisesta. Esimerkiksi Nairobissa, Keniassa on saatu hyviä tuloksia ohjelmasta, jolla lisättiin prostituoitujen kondomin käyttöä.

Ugandassa on saavutettu hyviä tuloksia voimakkaalla kampanjoinnilla. Aids-valistus kuuluu maan koulujen opetusohjelmaan ja hotellin pöydällä saattaa olla kondomi Raamatun vieressä. Vuonna 1996 Ugandassa todettiinkin enää 3 000 uutta HIV-tartuntaa, kun vielä viisi vuotta aiemmin luku oli kaksitoistakertainen.

Koko maailman mittakaavassa 16 000 uutta ihmistä saa tartunnan joka päivä. Suomen luvut on saatu pysymään kansainvälisessä vertailussa pieninä. Uusia HIV-tapauksia on maassamme vuosittain noin 70, yhteensä niitä on tilastoitu 884. Yleisin tartuntatapa on suojaamaton heteroseksi.

***

Taksvärkki Sambian aids-orvoille

Suomessa syyskuussa alkaneen Taksvärkki-keräyksen kohteena ovat sambialaiset lapset, jotka ovat jääneet orvoksi aidsin takia. Vuoteen 2000 mennessä näiden lasten lukumäärän arvioidaan nousevan jopa 600 000:een.

Taksvärkin pääyhteistyökumppanina on Cindi Kitwe –järjestö, joka toimittaa orvoille ruokaa ja vaatteita sekä huolehtii koulumaksuista. Tuen piirissä on noin 10 000 lasta.

Cindi Kitweä edustava sambialainen Terry Mukuka kertoo, että aiemmin orvot eivät olleet maassa suuri ongelma. Jos vanhemmat kuolivat, pääsivät lapset enojen, setien ja tätien huomaan.

- Nyt kuitenkin myös enot, sedät ja tädit kuolevat. Jäljelle jäävät vain isovanhemmat, eikä ole harvinaista, että heillä on jopa 25 lastenlasta elätettävänään, Mukuka sanoo.

Taksvärkki tukee myös Sambian pääkaupungin Lusakan alueelle suunnitellun orpokodin rakentamista. Orpokodin ylläpidosta vastaisivat lasten sukulaiset ja ystävät yhdessä paikallisen organisaation kanssa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!