Norjan kansanavun uskomaton tarina: Kuinka sodasta henkilömiinoja vastaan tuli voitokas

Kun Norjan varaulkoministeri Jan Egeland palasi vuonna 1991 virkamatkaltaan Kambodzhasta, hän esitti kansalaisjärjestöille kysymyksen, joka yllätti niiden aktiivit täydellisesti. Egeland kysyi, mitkä järjestöt ovat halukkaita ryhtymään miinanraivaajiksi Kambodzhassa, jos Norjan hallitus maksaa kulut.

Moni luuli Egelandin tulleen hulluksi, mutta Norjan kansanapu — vuonna 1939 perustettu Norsk Folkehjelp — tarjoutui tehtävään. Muut vastasivat kieltävästi.

— Egeland törmäsi Kambodzhan matkallaan ensimmäistä kertaa miinaongelmaan. Kambodzhalaiset itse eivät tienneet, miten purkaa sitä. YK:n sotilailla ei ollut koulutusta miinanraivaukseen, eivätkä kambodzhalaiset halunneet ulkomaalaisia sotilaita raivaustöihin, Norjan kansanavun pääsihteeri Halle Joern Hanssen kuvailee uuden toimintamallin syntyolosuhteita.

— Kun YK epäilyjen jälkeen lopulta siunasi esityksen, käännyimme Norjan puolustusvoimien puoleen. Nyt armeijan edustajat puolestaan pitivät meitä hulluina, mutta sotilaiden kanta muuttui, kun puolustusministerin tehtävästä ulkoministerin vakanssille siirtynyt Johan Holst tuki suunnitelmaa.

— Sovimme puolustusvoimien kanssa, että voimme rekrytoida sotilaita miinanraivaukseen ulkomaille niin, että värvätyt toimivat meidän palveluksessamme aseistautumattomina siviileinä.

Kansanavun periaatteiden mukaisesti norjalaisten missiona ei ollut raivata miinoja, vaan kouluttaa paikallisia ihmisiä miinanraivauksen osaajiksi. Ensimmäinen ryhmä lähti Kambodzhaan elokuussa 1992. Vetäjänä oli kokenut henkilö, muut nuoria. Alussa oli vaikeuksia, mutta jo vuoden lopulla YK:lta virtasi kiitteleviä raportteja.

Tällä hetkellä Kambodzhassa toimii 750 norjalaisten hankkeessa koulutettua kambodzhalaista miinanraivaajaa.

— Koko operaatio on kansallistettu. Sielläkin asiaa hoitaa kansalaisjärjestö. Paikalla on enää kolme, neljä norjalaista neuvonantajaa ja valvojaa, Hanssen kertoo.

Kolmannes YK:n miinanraivaajista

Kambodzhan operaatio avasi Norjan kansanavulle tien muiden maiden miinakentille. Järjestön miinatyö alkoi Mosambikissa 1993, Angolassa 1994, Bosniassa ja Kroatiassa 1995, Irakin kurdialueella 1996, Laosissa 1997.

YK:n piirissä toimivista 6 000 miinanraivaajasta 2 000 on Norjan kansanavun hankkeissa valmennettuja. Järjestön miinoihin liittyvän työn menot olivat viime vuonna yli 100 miljoonaa Norjan kruunua (Norjan kruunu arvo oli syyskuun lopulla 68 penniä). Vuonna 1992 järjestö käytti miinaprojektiinsa kuusi miljoonaa kruunua.

Humanitääristä työtä tekevistä kansalaisjärjestöistä Norjan kansanapu on maailman suurin miinanraivaaja. Se on myös Norjan suurin kehitysyhteistyötä harjoittava kansalaisjärjestö. Kansanapu käyttää kansainväliseen työhönsä 470 miljoonaa kruunua vuodessa, kotimaiseen sosiaalityöhön 130 miljoonaa. Afrikan hankkeiden osuus on 200 miljoonaa kruunua.

Hanssen korostaa periaatetta, jonka mukaan norjalaiset ovat miinoista kärsivissä maissa vain panemassa raivaus- ja tietoisuuden kohottamishankkeet vireille. Kansanapu haluaa tehdä itsensä tarpeettomaksi pikemmin vuosissa kuin vuosikymmenissä. Työn on jatkuttava vielä pitkään norjalaisten lähdön jälkeenkin.

— Ihmisten on organisoiduttava, toimittava yhdessä ja määriteltävä itse yhteisöjensä päämäärät, Hanssen korostaa.

Hyvä näyttö siitä, että norjalaiset ovat jakaneet osaamistaan tuloksekkaasti, löytyy entisen Jugoslavian alueelta. Siellä alan asiantuntijatehtävissä on käytetty norjalaisten aiemmin Mosambikissa kouluttamia mosambikilaisia.

— Organisaatioiden ja teknologian kehittyminen ovat nopeuttaneet raivaustyötä olennaisesti, Hanssen perustelee tarttuvaa optimismiaan.

Angolan maaperään arvioidaan kätketyn 15 miljoonaa henkilömiinaa.

— Kolme vuotta sitten sanoimme, että Angolan puhdistaminen miinoista kestää 400 vuotta. Kaksi vuotta sitten arvioimme sen vaativan 50 vuotta, nyt puhumme korkeintaan kymmenestä vuodesta.

Hanssenin optimismia lisää se, että ympäri maailmaa toimintaan viritettyjen miinojen määrä saattaa osoittautua pienemmäksi kuin sata miljoonaa, mikä on YK:n tuoreimmissakin raporteissa esiintyvä luku. Yhdysvaltojen sateliittikuvauksia hyödyntävien tutkimusten pohjalta saatu luku on noin 60 miljoonaa.

Menestyksen salaisuus

— Sopimuksemme Norjan puolustusvoimien kanssa kuuluu onnistumisemme keskeisiin tekijöihin, Hanssen vastaa kysymykseen, mikä on kansanavun menestyksen salaisuus.

— Olemme saaneet puolustusvoimista motivoituneita, erinomaisia kouluttajia. Heillä on ollut myös riittävästi johtamistaitoa.

Hanssenin mukaan menestyksen salaisuuksiin kuuluu myös se, että he eivät tavoittele toiminnallaan taloudellista voittoa. Hän painottaa ei-kaupallista lähtökohtaa senkin vuoksi, että Maailmanpankki ei ole rahoittanut äyrilläkään Norjan kansanavun miinaoperaatioita, koska Maailmanpankki katsoo työn soveltuvan parhaiten kaupallisille organisaatioille.

Norjan kansanavun miinahankkeissa on vuosina 1992-1998 saanut surmansa kuusi raivajaa. Koiria ei ole kuollut.

— Raivaustyömme on ollut niin tarkkaa, että en ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, jossa tarkastuksen jälkeen olisi sattunut onnettomuus.

Poikkeuksellista Norjan kansanavun toiminnassa on sekin, että järjestön hankkeita rahoittavat Norjan hallituksen lisäksi monen muun läntisen teollisuusmaan kuten Yhdysvaltojen, Ruotsin, Tanskan, Hollannin, Sveitsin ja Belgian hallitukset.

Myös EU rahoittaa hankkeitamme, mutta kärsimme siitä, ettei Norja ole Unionin jäsenmaa. Pahoittelemme sitä kovasti, Hanssen toteaa.

Miinoista eroon 30 vuodessa

Kaksi kolmasosaa Norjan kansanavun tuloista tulee maan kehitysyhteistyövaroista, kymmenesosa järjestön omista lähteistä ja loput muiden maiden hallituksilta. Järjestöllä on 15 000 henkilöjäsentä. Kansanapuun liittyneissä ay-järjestöissä on 820 000 jäsentä.

— Norjassa hyväksytään yleisesti kehitysyhteistyövarojen käyttö miinaongelman purkamiseen. Ihmiset ymmärtävät, että vaarallisilla alueilla kaiken muun työn ja edistyksen ehdoton kynnyskysymys on maaston raivaaminen puhtaaksi räjähteistä.

Määrärahojen suuruus vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka nopeasti tilanne paranee. Hanssenin mukaan Sarajevon ja sen ympäristön miinat voidaan purkaa neljässä vuodessa, jos työhön osoitetut varat kaksinkertaistetaan.

— Koko maailman vapauttaminen nykyisistä miinoista on mahdollista 20-30 vuodessa, jos organisaatiot, koulutus ja teknologia toimivat ja kehittyvät nykyiseen tapaan.

— 1990-luvun alkuvuosiin verrattuna asetelma on muuttunut radikaalisti. Optimismi on moninkertaisesti perustellumpaa kuin vain muutama vuosi sitten.

Juttu jatkuu > > >

Kainalossa: Miinasopimuksesta jäänyt Suomi panostaa raivaukseen > > >

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!