Iranilaista Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilla

KulttuuriAasiaLähi-itäIran

Tampereen lyhytelokuvajuhlat esittää maaliskuussa ensimmäistä kertaa Suomessa iranilaista lyhytelokuvaa, joka toivottavasti monipuolistaa maasta länsimaissa syntynyttä kuvaa. Mustakaapuiset naiset ja kiihkeät ajatollahit tunnemme uutislähetyksistä ja länsimaisista dokumenteista, mutta maassa on myös muun muassa kiinnostavaa omaa dokumenttituotantoa, jota ei länsimaissa juuri ole nähty.

Dokumentteja on luvassa muun muassa Farhad Mehranfarilta, joka on myös kutsuttu festivaalin vieraaksi. Sarjassa nähdään ainakin hänen kuvauksensa Pohjois-Iranin vuoristosta Lambs are born in snow (Karitsat syntyvät lumeen) sekä ympäristödokumentti Roots (Juuret). Ennakkoyleisöön kuulunut 9-vuotias tyttäreni istui hievahtamatta puoli tuntia tuijottamassa karitsoivia lampaita ja paljain käsin lumessa kulkevia ihmisiä.

Suurta kantaaottavuutta tai radikalismia sarjan elokuvilta on turha odottaa. Iranissa viime vuoden helmikuussa vieraillut Tampereen Lyhytelokuvajuhlien kansainvälisiä yhteyksiä hoitava Kirsi Kinnunen ei osaa vastata kysymykseen, onko sellaista elokuvaa edes olemassa. Ajatuksia elokuvat silti herättävät. Esimerkiksi muutaman minuutin satiirinen animaatio The mad, mad, mad world (Hullu, hullu, hullu maailma, 1975) hymisyttää sisäisesti vielä useiden päivien jälkeen.

Iran-näytökset 1 ja 2 sisältävät valikoiman animaatioita, fiktioita ja dokumentteja 1970-luvulta nykypäivään. Kolmas näytös on omistettu koko perheelle. Siinä esitetään pitkä nukke-elokuva Basaaritarinoita. Sen ensimmäisessä osassa astutaan persialaisen basaarin värikylläiseen maailmaan. Toisessa osassa herää animaatiostudio eloon ja nuket kertovat katsojille, miten nukkeanimaatio syntyy Kolmas osa kertoo iranilaisen legendan jalokivivuoresta. Neljäs näytös esittelee Mehranfarin tuotantoa.

Tampereen lyhytelokuvajuhlat järjestetään 10.-14.3.1999.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!