Vuodenvaihteessa Havannassa yksi kuubalaisista haastateltavista, valtion virkamies, sanoi hetken mietittyään, että ”en minä tiedä, miten olemme kaikesta selviytyneet” ja jatkoi asiaa lisää pohdittuaan, että ”kaiken järjen mukaan minun pitäisi uskoa Jumalaan”.
Ehkä hän sielunsa sopukoissa uskookin, vaikka on sosialistisen valtion virkamies ja puolueen jäsen.
Jumalaan? Mutta mihinköhän niistä kaikista Kuuban jumalista?
Kuuban valtauskonnossa, Euroopasta tulleen katolilaisuuden ja afrikkalaisten orjien mukanaan tuoman animismin sulautumassa santeríassa on kymmeniä Vatikaanin pantheonin pyhimysten kaksoisolentoja, jumalhahmoja eli orishoja.
Väitetään, että kaksi kolmesta kuubalaisesta uskoo jollain lailla pyhimyskulttiin.
Pikavierailulla Kuubassa jumalista törmäsi ainakin kolmeen.
Ensimmäinen orisha: Babalu-Aye
Rummutus kuuluu jo kaukaa. Havannan Vedadossa sijaitsevassa talossa väki on pakkautunut pieneen alakerran asuntoon. Meneillään on epäselvältä vaikuttava tapahtuma, johon ulkopuolinen vedetään mukaan kuin vierailijaksi improvisoituun näytelmään. Heti väkimuuriin törmätessä joku tarjoaa makeaa juomaa, jota yön tiimellyksessä voisi erehtyä luulemaan rommiksi.
Väkijoukko tanssii ja laulaa. Kuolleita manataan esiin. Äitirumpu ijan tahtiin liittyneet lapsirummut okonkolo ja itotele saavat aikaan huumaavan sykkeen. Sanoista ei saa mitään selvää: joku selvittää sivummalla, että vanhalla orjakielellä lauletaan Orienten maakunnan maanjäristyksestä, jolloin ”maa kaikkialla vavahteli”.
Jotkut tanssijoista ovat hurmiossa. Joku päästää riipivän kirkaisun. Samassa lihava tumma nainen kaatuu transsissa lähes syliin suoltaen suustaan epäselvää mongerrusta, santerían mukaan kuolleiden kieltä. Nainen on elävänä Manalan mailla.
Muut ympärillä olijat jatkavat hurjaa polkemista, hokevat samaa säettä ylistäen San Lazaroa, kuubalaista pyhimystä, hyväntekijää ja jumalhahmoa. Itse Lazaro tarkkailee menoa huoneen nurkassa olevalta alttariltaan ympärillään uhrilahjoja, hedelmiä, rahaa ja muuta rihkamaa. Muutamalla uhridollarilla valokuvaaja saa luvan ottaa kuvia.
San Lazaro on jumalhahmo Babalu-Ayen alter ego. Koska kuubalaiset jumalat eivät ole kuolemattomia, ne herätetään tuonpuoleisesta henkiin verta juottamalla.
Fiestoihin valmistetaan juomaa paahdetusta maissista, hunajasta ja kirpeästä appelsiinista. Oikeaoppisesti tehtynä mukaan pitää lorauttaa uhratun linnun verta.
En nähnyt, mutta sanotaan että pyhimysten lisäksi eläin uhrataan usein myös Fidelille.
Toinen orisha: Elleggua
Henkisyyden lisäksi kuubalaiset tarvitsevat arkielämän rakennuspalikoita, sillä dollaritalous on armotta jakanut heidät kahteen eri kastiin ammatista, koulutuksesta tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.
Mutta eräänlainen jumalahan dollarikin on. Kuuban slangissa sen on ristitty ellegguaksi, santerían yhdeksi orishaksi ja pyhimys San Antonion alter egoksi.
Havannassa on kymmenittäin uusia dollarikauppoja, joissa myydään lähes kaikkea mahdollista. Ainakin kaikkea sitä, mitä säännöstelykuponki libretalla ei ole saatavissa.
Keskustan kävelykadun varrella olevissa kaupoissa tavaroita ihastelee kaupunkilaisia, joille hammastahnapurtelokin selvästi maksaa liikaa. Jos dollaritulon lähteitä ei ole, niin kuubalaisten keskiansiolla, noin 50 markalla, ei kuukaudessa montaa kulutushyödykettä osteta.
Uudet ravintolat ja kuppilat ovat tuoneet elämää Havannan tietyille turistikaduille. Samalla katukuvaan on tullut kehitysmaalle tyypillinen ilmiö, jota Havannassa ei aikaisemmin ole ollut: kerjäävät vanhukset, jotka selvästi häpeillen pyytävät almuja.
Sen täytyy olla kuubalaisille nöyryyttävää. Kuubalaisilla on ollut syytäkin olla aikaisemmin ylpeitä siitä, että perustoimeentulo ja -palvelut on väestölle kyetty takaamaan.
Miramarissa sijaitsevassa toimistossaan Marla Muñoz Centro de Estudios Europeos -järjestöstä yrittää tapaamisessamme vakuuttaa, että Kuuban demokratiarakennelma ja sosialistinen ihminen kestää Kuuban talouden mullistuksen.
Ulkomaisia kansalaisjärjestöjä opastavaa Muñozia ärsyttää se, että monet haluavat ”sekaantua Kuuban asioihin”. Hänen mukaansa kuubalaisten on saatava itse hoitaa asiansa, oli asia sitten ylikansallisten yritysten investoinneista tai ulkomaisten kansalaisjärjestön halusta toimia Kuubassa.
”Olemme kuitenkin valmiit toteuttamaan projekteja kaikkien kanssa, jotka eivät aseta meille ehtoja. Meillä on oma demokraattinen koneistomme, joka kulkee korttelikomiteoista parlamenttiin asti.”
Sitä ei Muñozkaan täysin kiistä, että Kuuban kriisi ei ole ainoastaan taloudellinen. Hänen vakuuttelussaan järjestelmän kestävyydestä on kuitenkin aistittavissa tyhjän demagogian vivahde ja hän hiukan ohimennen toteaakin, että ”ongelmallista on kyllä yrittää ratkoa kaikki asiat itse”.
Mutta mihin suuntaan pitäisi mennä?
”Dollareita on oltava, jos haluaa selvitä. Nyt siihen on kaksi mahdollisuutta: joko odottaa sukulaisten lähetyksiä ulkomailta tai hankkia ulkomaista seuraa Havannassa, joko huorana tai taksisuharina”, selitti eräskin taksikuski aivan kuin näkemyksessä ei olisi ollut mitään erikoista.
Omaa tilannettaan hän ei kuitenkaan valitellut, sillä dollaritaksikuskin tipit illasta ovat usein tavallista kuubalaista kuukausipalkkaa suurempia. Mutta se häntä vaivasi, että hänellä ei ollut vieläkään mahdollisuutta ostaa omaa autoa ja pyörittää omaa taksipalveluaan.
”Luulen, että asia tulee muuttumaan pian”, hän ennusti toiveikkaasti kaartaessaan keskustan bulevardille Pradolle.
* * *
Rahalla saa iloa ja karnevaalia ympärilleen, vaikka sadan dollarin Tropicana-showssa tai Guitart Habana Libren yläkerroksessa, josta voi ihailla serpentiinin lailla kulkevaa rantabulevardi Malecónin valojuovaa.
Havannan hienostokaupunginosassa Miramarissa viiden tähden hotelleja näkee nousevan sinne tänne. Vuosituhannen vaihteen betonihotellit istuvat huonosti Havannan vuosisadan vaihteen arkkitehtuuriin.
Mafiaherra Meyer Lanskyn juuri ennen vuoden 1959 vallankumousta rakennuttaman klassisen Hotelli Rivieran kylkeen espanjalaisketjujätti Sol Meliá on häpeällisen lähelle työntänyt oman viisitähtisen betonisen hirviönsä. Riviera on vastannut kilpailuun menneen ajan gloriallaan. Vielä muutaman vuosi sitten kasinosali oli varastohuoneena. Nyt ovaalisali on taas ravintolakäytössä.
Voisi kuvitella, että enää ei ole pitkä matka siihen, kun ruletit taas pyörivät ja uuden ajan kummisedät pyyhkivät Malecónia pitkin hotelli Nacionalin baariin kunnostetuilla 50-luvun dollarihymyillä, classic taxeilla, jotka jo odottavat asiakkaita Rivieran ulko-ovella.
Havannan keskustan legendaarinen hotelli Hilton, joka vallankumouksen jälkeen kansallistettiin ja kastettiin Habana Libreksi, toimi parrakkaiden sissien päämajana ja Fidel Castron asuinpaikkana pitkään. Nyt nimi on taas kerran muuttunut ja Habana Libren eteen on tullut katalonialaisen hotelliketjun lyhenne Guitart.
Jos arkkitehti Selma Diaz Habitat -järjestöstä saisi päättää, rakentamisen tärkeysjärjestys olisi toinen. Hänellä on lähes mahdottomalta tuntuva tehtävä yrittää saada havannalaiset osallistumaan yhdyskuntasuunnitteluun ja kunnostamaan itse asumuksiaan. Habitat tarjoaa korttelikomiteoille ja asuinyhdistyksille huokeaa konsulttiapua, tekee piirustuksia ja neuvoo korjausrakentamisessa.
Innostustakin olisi, mutta mistä naulat ja laasti? Mistä rahaa?