Menestys on sekoitus elohopeaa (osa 1)

Teksti: Tiina-Maria Levamo

PitkätIhmisoikeudetMediaGlobalisaatioNaisetAfrikkaEteläinen AfrikkaNamibiaSambia

Sambialaiset uskovat vaalennusvoiteista siveltyyn onneen

Namibialainen Bevinda Mundenge on Face of Africa 99. Hän on musta. Ehdokkaana oli myös valkoihoinen Tracey Etelä-Afrikasta. Voiko valkoinen iho edustaa Afrikkaa? Jos sambialaisilta naisilta kysyy, vaalea iho on parempi. Vaikka se veisi terveyden.

Lyuni Mulimine on tänään sievä ja hoikka. Haastatteluun hän on valinnut kultaiset korvakorut ja seeprakuvioisen käsilaukun. Ruskea samettimekko hulvahtelee, kun hän itsevarmasti astuu korkokenkiään. Syntymässä Lyuni ristittiin suureksi kotkaksi.

"Näytän nyt upeammalta. Minulla on parempi olo. Olen tavannut uusia ihmisiä. Minulle on tarjottu työpaikkoja, esimerkiksi pikaruokalasta. Vaaleaihoiset nähdään edustavina", sanoo hän ja hihittää kuplien.



21-vuotias Lyuni poikkeaa tuhansista ikäisistään sambialaisista naisista. Hän uskaltaa puhua siitä, mitä kaikki ne muut – hän mukaan lukien – tekevät. Farmaseutit ja ihotautilääkärit nimittävät sitä arpikaupaksi. Lyuni saa sen kuulostamaan viattomalta, jopa hauskalta. Hyvin naiselliselta ainakin. Kysymyshän on kevyesti ihon vaalentamisesta erilaisin voitein ja kikkaskonstein.

Hän näyttää kuvaa ennen ja jälkeen. Aikoinaan, siis 1995, hän oli musta kuin pikkusiskonsa. Nyt iho kellertää – kaikkialta, paljastaa uimapukukuva. Jos Lyunin kasvoja katsoo kiusallisen läheltä, sieltä täältä kohoaa ruskeita laikkuja. Lyuni ei suostu kantamaan huolta: "Olen terve: ei tubia eikä malariaa. Käyn joka vuosi aids-testissä", hän avautuu silmiin katsoen.

Elohopealla ja hydrokinonilla menestykseen

Alkuun niitä ihoja ei huomannut. Käynti pääkaupunki Lusakan Cha Cha Cha-kadun kemikaliossa aukaisi valkonaamankin silmät. Välittömästi kumman vaaleita ihoja ilmestyi katukuvaan. Ne ihot kuuluivat kaikkiin sosiaaliluokkiin: torimyyjistä luennoitsijoihin. Jokaiselle löytyi kukkaron mukainen voide Cosmetics Justinelta.

Kun tiesi, mitä katsoi, alkoi näkyä myös arpia, mustelmia, pinkin värisiä laikkuja, ihottumaa, sairasta oranssia, valkoisia rinkuloita. Lähinnä poskipäissä ja otsilla. Muistan joskus yhdistäneeni merkit perheväkivaltaan. Nyt tiedän, että ihonvaalennuksen tietä kulkevat naiset ovatkin väkivaltaisia itselleen – jopa ihan tietoisesti.



Niin kuin Lyunikin. Hän viettää jokaisesta päivästään neljä tuntia kylpyhuoneessa ja peilin ääressä. Aamulla hän pesee kasvonsa elohopeaa sisältävällä Jaribu-saippualla. Muu kroppa hoituu Boom-pyykinpesuaineella. Sitten sotketetaan voiteet: myrkyllistä hydrokinonia sisältävät Movate ja Top Gel koko vartalolle – yhteisvaikutus on näin tehokkaampi. Malaikaa hierotaan kasvoihin. Sekin on myrkyllistä. Illalla sama rituaali uusiksi.
"Kun seurustelin somalialais-sambialaisen miehen kanssa, vajosin yhä syvemmälle vaalennusvoiteisiin. Nyt en enää voi lopettaa. Päiväksikään. Jos lopetan, minusta tulee musta, jopa mustempi. Tiedän kyllä, ihmiset saavat ihosyöpää. Mutta jos lopetan, tulen hirviöksi. Kasvot painuvat arville. Näyttäisin leprapotilaalta", kiihtyy hän ja myöntää joskus katuvansa.

Samaan hengenvetoon Lyuni haluaa kertoa vielä hurjemmista keinoista päästä vaaleiden kastiin: on niitä, jotka voitelevat itsensä permanenttiaineella ja kääriytyvät sitten muovikelmuun. Käsittely ei saa kestää 15 minuuttia kauempaa. Muuten iho palaa sairaalakuntoon.

"Katso kuinka surullinen hän oli ennen"

Lyuni on sikäli etuoikeutettu, että hänellä on työ. Palkastaan hän kiirehtii aina ensin ostamaan voiteet ja sitten kuukauden muonat. Lyuni opettaa pappisisänsä perustamassa orpokodissa. Palkka lisineen yltää kohtuulliseen 600 markkaan kuukaudessa. Puolet siitä kuluu voiteisiin ja hiusten hoitoon.

Ihonvaalennusvoiteet ovat 1990-luvun myydyin kosmeettinen artikkeli mustan Afrikan markkinoilla. Voiteet valmistetaan lännen tehtaissa: Yhdysvalloissa, Englannissa, Italiassa ja Ranskassa. Afrikan mantereen halvimmat voiteet sekoitellaan Zairessa.

Alunperin tuotteet suunniteltiin valkoihoisille naisille häivyttämään pisamia, raskaudesta, auringosta ja ikääntymisestä johtuvia maksaläikkiä. Sittemmin ihmiset keksivät aivan oma-aloitteisesti käyttää voiteita mustan ihon vaalentamiseen.

Nykyään puhumme jättibisnekseksestä. Yhdysvalloissa etnisten kauneudenhoitotuotteiden myynti hipoi 1,6 miljardia markkaa vuonna 1996. Afrikkaan saapuvasta mustille suunnatusta kosmetiikasta 80 prosenttia on jenkkitavaraa. Pohjois-Amerikasta kaikki saikin alkunsa. Tuo luvattu land of opportunity and equality oli 1930-luvulla paikka, jossa lakanoiden lisäksi sumeilematta vaalennettiin myös ihoja.

Afrolukijoiden silmiin osui jatkuvasti harhaanjohtavia, loukkaaviakin lehtimainoksia: "Tämä nainen tiesi, kuinka vaalentaa ihonsa: nopeasti, turvallisesti, varmasti. Katso kuinka surullinen hän oli ennen. Katso kuinka iloinen hän on nyt."

"The whiter the righter" takasi paremman koulutuksen, työpaikan, etetemismahdollisuudet: toisin sanoen ihmisen arvoisen elämän. Näin ainakin uskoivat lukuisat afrikkalaista ja latinoalkuperää olevat tummaihoiset. Kiristyvässä kilpailussa monen mielenrauha löytyi voidepurkista, joka sisälsi vaarallisia kemikaaleja.

Valkoisten ihojen hotelli

"The whiter the better", sanoo Lyuni ja hihittää taas. Hänen isänsä pastori Adamson Malikani Mulimine istuu jykevänä tyttärensä vieressä: myöntää itsekin 1970-luvulla vaalentaneensa ihoaan. 12 lasta synnyttänyt Lyunin äiti muistaa toki ajan, jolloin käytti ensimmäistä maassa myytyä voidetta, Ambi Extraa.

Pastorin kertojanlahjat vievät aikojen alkuun: "Kerran Afrikassa oli mustia ihoja. Ei ainukaista valkoista ihoa niin kuin sinulla. Kolonialismi toi englantilaiset hallitsemaan meitä. Valkoisilla oli oma yhteisönsä. Sinne musta ei voinut mennä. Hotellit olivat valkoisille. Ne tunteet, että meidät hylätään. Emme ole hyviä, koska ihomme on musta. Nuo ajatukset upposivat meihin yhä syvemmälle."

"Oli seka-avioliittoja. Syntyi värillisten luokka ja korttelit. Valkoinen isä ei vienyt värillistä lastaan Englantiin. Olisivat nauraneet. Lapset eivät halunneet nähdä mustia äitejään. Heitä hävetti."

"Sitten tulivat voiteet. Ihoa vaalentavat mustat saivat käyntikortin. Kun pääsi värillisten kortteleihin, oli se etu: ystävyys värillisen kanssa. Pääsi syömään ravintoloihin, sai töitä. Kun Lyuni laittaa peruukin päähänsä, hän näyttää värilliseltä. Hän huijaa. Ihmiset luulevat, että hänen isänsä on musta ja äiti vaalea. Hänet hyväksytään."

Länsimaisen kosmetiikan kaatopaikka

Kenneth Kaundan hallintokaudella Sambiassa kiellettiin kauneussalongit. Naiset jäivät vuosiksi kauneusmarkkinoiden ulkopuolelle: ei saanut kosmetiikkaa, ei hiustuotteita saati sitten muotilehtiä. Itsenäisyyskin oli uusi asia. Etsittiin vielä sitä itseä.

Länsimainen kosmetiikka rynnisti maahan 1980-luvulla. Ihmisten mieliin välähti voimakkaita kuvia menestyjistä; niistä kauniista ja rohkeista. 1990-luvulla rajat revähtivät auki ulkomaisten tuotteiden tulla. Tuolloin saapuivat vaalennusvoiteet.

Ja muotilehdet. Lyuninkin lukee Cosmopolitania.

Juttu jatkuu > > >


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!