Tärppejä maailman nurkilta

Teksti: Harri Römpötti

KulttuuriMusiikkiAfrikkaPohjois-AfrikkaAlgeriaMarokkoEurooppaLänsi-EurooppaSaksa

Womex-maailmanmusiikin messuilla vietetään päivät kuunnellen esitelmiä, tiedotustilaisuuksia ja paneelikeskusteluja, joihin pääsee pistämään sekaan omankin lusikkansa. Iltaisin keskitytään itse pääasiaan, kuunnellaan musiikkia. Näin myös tänä vuonna Berliinissä.

Maailman kulttuurien talossa Berliinissä esiintyi kolmena iltana kolmella lavalla kolme esiintyjää siis yhteensä 27 aktia. Keikat on porrastettu eri lavoille alkamaan 20 minuutin välein. Vaikka lavat ovat yhdessä rakennuksessa, juoksemista piisaa, jos tahtoo tarkastaa edes suurimman osan esityksistä - varsinkin kun aikataulut tuppaavat väkisin lipsumaan.

Womex järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1994 samaisessa paikassa. Välillä se on kiertänyt maailmaa, mutta kotiutunut taas Berliiniin. Alun perin sitä oli perustamassa muun muassa Ben Mandelson, yksi legendaarisen 3 Mustaphas 3 -yhtyeen muusikoista ja nykyään maineikas maailmanmusiikkilevyjen tuottaja.

Mandelson on edelleen Womexin neuvonantajia. Organisaatioon kuuluu hänen lisäkseen muun muassa toinen yhtä maineikas Mustapha, Saba Habas Mustapha eli Colin Bass, ja iso liuta muita maailmanmusiikin huippuasiantuntijoita. He ovat valikoineet esiintyjät, joten juokseminen keikkojen välillä houkuttaa sadistisesta tahdista huolimatta. Messujen tiukkaan ohjelmaan oli sovitettu brasilialaisen musiikin lisäksi myös musiikkia maailman muista kolkista, josta tässä muutamia poimintoja.

Liikuttava keikka

Algeriassa, tai muissa arabimaissa, ei nykyään liene juuri juutalaisia, mutta vielä 40-luvulla Lili Boniche soitti Oranissa juutalais-arabialaista "rumba-bolero-poppia". 50-luvulla hän siirtyi soittelemaan musiikkiaan Montparnassen punaisten lyhtyjen alueelle. Viime aikoina vaari on työskennellyt kuulemma muun muassa Bill Laswellin kanssa ja sekaantunut jopa dubiin.

Äärimmäisen karismaattinen kääpä soitti Womexin liikuttavimman keikan. Homma hoitui istualtaan sähkökitara sylissä. Menoon istuivat valssit ja tangotkin. Boniche oli kovin otetun näköinen, kun yleisö herkesi osoittamaan suosiota seisaaltaan kesken keikan. Jonkinmoisen käsityksen menosta saa esimerkiksi livelevyltä Live a l'Olympia.

Haitarin Hendrix

Suomalainen Global Music Centre tuotti Siperian Tuvasta tulevan Yat-khan ensimmäisen levyn Yenisei Punk. Albert Kuvezinin johtama bändi on edistynyt muutamassa vuodessa huikeasti. Nyt kurkkulaulu ja perinnesoittimet ovat loksahtaneet saumattomasti yhteen sähkökitaran ja muun modernisoinnin kanssa. Kehitys kuuluu aivan yhtä selkeästi toiselta levyltä Dalai beldiri. BMG julkaisi sen Suomessakin jo viime keväänä, mutta ei ole ikävä kyllä hiiskunut siitä ilmeisesti kenellekään.

El Hussein Kilin Womexin keikka oli pettymys. Ravintolasalin akustiikka ja kuurot miksaajat saivat aikaan melkoisen sopan. Esimerkiksi Kilin bändin darbukasta ei kuulunut yhtään mitään. Mutta Kilin levy Safran (suomeksi Sahrami: mauste, joka käy yli 10 gramman annoksina hallusinogeenistä) keikkuu koko kuluvan vuoden Euroopan maailmanmusiikkilistan kymppikärjessä syystä.

Kili kasvoi Marokossa arabien ja berberien musiikin ja popin ravitsemana. Hän siirtyi 80-luvun puolivälissä Saksaan maailman musiikkeja sekoittelevan Dissidenten-yhtyeen laulajaksi. Sittemmin hän on sekoitellut ja modernisoinut musiikkeja eteläisen Marokon gnawan pohjalta varsin hienosti.

Oman kotimaansa edustajiin tuppaa aina suhtautumaan vähän epäillen. Kimmo Pohjosen väitettiin tehneen haitarille saman kuin Jimi Hendrix sähkökitaralle. Suomen ainoa edustaja ei haitarin ohella muuta tarvitsekaan paitsi nipun efektilaitteita. Hänen käsissään hanuri ulvoo ja jyrisee. Pohjonen itse näyttää seonneen kokonaan luuppeineen ja sampleineen, jotka hän tuottaa haitaristaan lavalla hakkaamalla tai taputtelemalla – ja soittamalla. Joutuikohan kukaan muu Womexissa palaamaan lavalle ja selittämään, ettei aikataulu salli ylimääräisiä numeroita, ennen kuin yleisö luovutti aplodeeraamasta?

Berliinissä ei vedetty kotiin päin. Messujen kotikaupungista ja -maasta oli vain yksi edustaja. 17 Hippies keittää lähinnä Euroopan perinnemusiikeista kokonaan akustisesti sopan, jonka tahtiin berliiniläisten useat sukupolvet ovat ryhtyneet bailaamaan yhdessä. Remellys muistuttaa tunnelmiltaan Poguesia tai Les Negresses vertesiä. Esikoislevyllä Rock'n Roll 13 homma on siistissä paketissa, live-uutuudella Wer ist das? kuuluu myös yleisön hillitön tohina.

HARRI RÖMPÖTTI

P.S. Kuvausten tarkoitus ei ole vain saada sinua kateelliseksi, kun jäit esityksistä paitsi. Niitä sopii käyttää levyvinkkeinä. Levyjä kannattaa kysellä vaikka Helsingin punavuoressa sijaitsevasta Digelius-kaupasta, joka on taitava hankkimaan niitä, joita ei hyllystä löydy.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!