Rikkaus velvoittaa

Teksti: Juha Rekola

NäkökulmatKöyhyysKehitysyhteistyöGlobalisaatioVelkaAfrikkaKeski-AfrikkaNigeriaAmerikkaPohjois-AmerikkaYhdysvallatEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Maailma on jakautunut rikkaisiin ja köyhiin jyrkemmin kuin koskaan aikaisemmin. Kolmen maailman rikkaimman yksittäisen ihmisen omaisuuden arvo ylittää jo kaikkein vähiten kehittyneiden maiden (LDC) ja niissä asuvien 600 miljoonan ihmisen yhteenlasketun bruttokansantuotteen. Maailman rikkain viidennes jakaa 86% maailman bruttokansantuotteesta ja 82% vientimarkkinoista, kun köyhimmän viidenneksen on tyytyminen yhteen prosenttiin. Maapallon väestön enemmistö elää alle kahden dollarin (n. 12 mk) päivätuloilla. Köyhyysrajan alapuolella elää 1,5 miljardia ihmistä. Suoranaista nälkää näkee 900 miljoonaa ihmistä, joista 160 miljoonaa on lapsia.

Tällaisena aikana maailman rikkaimpien voisi kuvitella auttavan maailman köyhimpiä. Kuuluisa Harwardin taloustieteilijä Jeffrey Sachs kertoi äskettäin kauhistuneensa Nigeriassa huomatessaan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vaativan nigerialaisia maksamaan 1,6 miljardia dollaria rikkaille maille velanhoitoon, kun Nigerialla on varaa käyttää oman maansa köyhyyden vähentämiseen ainoastaan 360 miljoonaa dollaria. "IMF siis vaatii, että Nigerian hallitus suuntaa oman maansa varoja rikkaille maille viisi kertaa enemmän kuin oman maansa köyhille," Sachs kauhisteli Jubilee 2000 -kampanjan tilaisuudessa Japanissa.

Sachsin mukaan velkojen mitätöinnin todelliset kustannukset rikkaille maille eivät loppujen lopuksi ole kovin suuret. Viimevuotisten lupausten jälkeen IMF:n ja Maailmanpankin virkamiehet ovat tosin pyrkineet monimutkaistamaan asiaa ja käyttäneet jopa tekaistuja laskelmia vakuuttaakseen päättäjät ongelman monimutkaisuudesta ja ratkaisun kalleudesta. Itse asiassa velkakysymys ei ole mitenkään monimutkainen, vakuutti Sachs. "Kyllä sitä voi ymmärtää ilman tohtorinarvoakin."

Lehtemme ilmestyessä kokoontuu Maailmanpankin ja IMF:n kerma Washingtoniin instituutioidensa kevätkokouksiin. Washingtoniin on tulossa kaksiviikkoiseen suureen varjotapahtumaan myös tuhansia kansalaisliikkeiden aktiiveja eri puolilta maailmaa, samaan tapaan kuin WTO:n Seattlen kokouksen ympärille viime joulukuussa. Aktivistitapahtuman järjestäjät ovat etukäteen sitoutuneet tiukkaan väkivallattomuuteen. Odotamme kiinnostuneina kyetäänkö ylilyönnit välttämään - ja saadaanko itse asioille vastaavaa kansainvälistä mediajulkisuutta kuin melko pienille mellakoille Seattlessa.

Sachsin mukaan haastavin kysymys on se, että loppujen lopuksi niin harva rikkaissa maissa asuva ihminen kiinnittää edes huomiota Malin, Tansanian tai Nigerian köyhimpien asukkaiden kohtaloon. Jubilee 2000 -kampanjan suuri maailmanlaajuinen menestys on ollut se, että se on onnistunut kiinnittämään huomiota kaikkein köyhimpien ihmisten kohtaloon ja saanut poliitikkoja USA:ssa ja Euroopassa suostumaan avaamaan silmiään ja edes vähän välittämään.

Velkojen mitätöinti yksin ei riitä köyhyyden poistamiseen. Se ei saa olla tekosyy tekemättä jättämiselle. Sama koskee muita tarvittavia toimia: velkahelpotusten lisäksi tarvitaan mm. talouden globalisaation demokraattisia hallintamekanismeja, kehitysmaiden tuotteille tasa-arvoinen pääsy teollisuusmaiden markkinoille sekä enemmän ja parempaa kehitysyhteistyötä. Kehitysyhteistyökään ei yksin riitä, mutta ilman sitä ei tulla toimeen.

Viime vuosikymmenen alussa laskettiin, että kaikkien lastenasiain huippukokouksessa vuonna 1990 sovittujen perustavoitteiden saavuttaminen - mikä käytännössä merkitsisi kaikkein ankarimman köyhyyden poistamista - maksaisi maailmalle vuodessa vain noin 25 miljardia dollaria enemmän kuin senhetkinen panostus. Japanin liikemaailma viihdytti itseään 35 miljardilla ja Yhdysvalloissa juotiin olutta 31 miljardilla dollarilla vuodessa. Eurooppalaiset tupakoitsijat polttivat savuna ilmaan kaksi kertaa tarvittavan summan rahaa vuodessa. Jo tuolloin tunnustettiin, että kyse ei ollut rahan puutteesta vaan asioiden asettamisesta tärkeysjärjestykseen.

Rikkaiden teollisuusmaiden käytännön vastaus näihin haasteisiin ja mahdollisuuksiin 1990-luvulla oli vähentää kehitysyhteistyötä radikaalisti.

Äärimmäisessä köyhyydessä elävän väestön osuuden väheneminen puoleen vuoteen 2015 mennessä asetettiin kansainvälisen yhteisön yhteiseksi tavoitteeksi vuonna 1996 hyväksytyssä OECD:n kehitysyhteistyöstrategiassa "Suunta 2000-luvulle". Poliittisesti tämä tavoite köyhyyden puolittamisesta on sen jälkeen vahvistettu kaikissa rikkaissa teollisuusmaissa. Myös Suomi on siihen vahvasti sitoutunut.

Suomi on kohta kymmenen vuoden ajan syönyt omat sanansa ja väistänyt vastuunsa maailman rikkaimpien maiden joukossa. Kampanja ja liike kehitysyhteistyön nostamiseksi takaisin YK:n suosittelemalle 0,7% bkt-tasolle ei tule yhtään liian aikaisin.

JUHA REKOLA


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!