Kansalaisjärjestöjen merkitys kasvussa Indonesiassa

Aasian talouskriisi ei sanottavasti vaikeuttanut Indonesian kansalaisjärjestöjen työtä, vaan toi heille yllättäen lisää tukea ja toimintamahdollisuuksia.

Indonesiaakin Aasian talousromahdus vavisutti lujalla kädellä ja miljoonat ihmiset kärsivät edelleenkin kriisin seurauksista.

”Monet menettivät työnsä. Esimerkiksi Jakartassa on nyt noin kaksi miljoonaa työtöntä. Elämisen taso on laskenut erityisesti kaupunkialueilla, koska kriisi on vaikuttanut eniten talouden moderneihin sektoreihin, kuten esimerkiksi tuotantolaitoksiin ja pankkialaan”, kertoo Suomessa vieraillut Roem Topatimasang.

Kriisillä ei ollut niin suurta vaikutusta maaseudun elämään, vaikka sielläkin on ruoantuottajien määrä vähentynyt.

Omavaraisuutta tulisi tukea

Vaikeaa tilannetta lähdettiin korjaamaan myös kansainvälisin toimin. Esimerkiksi Aasian kehityspankilla (ADB) on useita projekteja käynnissä.

Roem suhtautuu kriittisesti Aasian kehityspankin toimiin talouskriisin runtelemilla alueilla. Kehityspankki syytää rahaa Indonesiaan muiden kansainvälisten toimijoiden tavoin puhuen sosiaalisista turvaverkoista. Toimenpide tuo vain tilapäisen avun, eikä ratkaise varsinaista ongelmaa.

Kehityspankki on toiminut Roemin näkemyksen mukaan usein vain varmistaakseen ulkomaisten investointien saamisen Indonesiaan.

”Ei ole niin selvää, että köyhät ihmiset hyötyisivät investoinneista. Kehityspankki antoi esimerkiksi Indonesian hallitukselle matalakorkoista lainaa, jotta se voisi ostaa riisiä köyhille, toimeentulonsa menettäneille kansalaisille.”

Roamin mukaan tuontiriisi aiheuttaa kuitenkin kaksi ongelmaa: ensinnäkin se tiputtaa paikallisen riisin hinnan alas ja paikalliset viljelijät kärsivät, koska eivät pysty kilpailemaan hinnoilla. Toisaalta tuontiriisi on huonompilaatuista ylijäämäriisiä Yhdysvalloista ja Thaimaasta, joten Indonesiaan lainattu raha valuu siten muihin taskuihin.

”Kansalaisjärjestöt haluaisivat, että aktiivisemmin rohkaistaisiin paikallista oma-aloitteisuutta ottaa suoraan osaa hallituksen päätöksentekoon sekä tuettaisiin samalla omavaraisuutta, sillä lakimuutokset, nykyinen avoimuus ja demokraattinen kehitys suovat tähän mahdollisuuden.”

Kriisi toi rahaa kassaan

Aasian talouskriisillä ei Roemin mielestä ole ollut suoraa vaikutusta kansalaisjärjestöjen työhön. ”Kansalaisjärjestöt ovat aina hommissa”, Roem nauraa.

”Toisin kun saattaisi uskoa, kansalaisjärjestöt ovat saaneet enemmän rahoitusta ulkomailta kriisin takia. Enemmän ja enemmän rahaa tulee Indonesiaan ja monet kansalaisjärjestöt rikastuvat”, jatkaa Roem naureskellen.

Vakavammin ottaen hän sanoo kansalaisjärjestöjen merkityksen kasvaneen suuresti ja toiminnan laajentuneen viime vuosien muutoksien myötä. Valtiovaltakin on tukenut enemmän järjestöjen toimintaa.

Kansalaisjärjestöt eivät kuitenkaan ole joutuneet ottamaan tehtäviä ja vastuuta sosiaalisektorilla, jonka hoito on aiemminkin kuulunut valtiolle. Järjestöt haluavatkin pitää kansalaisyhteiskunnan erillään valtiosta.

”Mutta jos on mahdollisuuksia vaikuttaa valtioon, niin miksei. Osa kansalaisjärjestöistä voi toimia osana byrokratiaa vaikuttaakseen valtioon, mutta eivät tullakseen osaksi valtiota. Tämä on meidän kantamme.”

INSIST:in ja Roemin työhön kriisit eivät siis juuri vaikuttaneet ja viime vuosien yhteiskunnalliset muutokset maassa ovat antaneen heille mahdollisuuden nauttia avoimemmasta ilmapiiristä ja demokraattisemmista oloista kaupungeissa. Heidän ei ole tarvinnut pakoilla sääntöjä ja poliiseja maanalaisuudessa toimien.

JANNE LAHTINEN

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!