Berliini rakentaa ja murtaa mielen muureja

Teksti: Erkki Paakkulainen

PitkätKulttuuriEurooppaLänsi-EurooppaSaksa

Kymmenen vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen se elää edelleen ihmisten mielissä. Jaettu kaupunki on kasvamassa yhteen, mutta erot Ossien ja Wessien välillä ovat näkyvissä. Checkpoint Charlie on enää muisto vain, mutta Göbbelsin ajan pommitusten jälkiä on yhä näkyvissä.

Kuva: Kimmo Lehtonen

Näkyvä merkki muurien murtumisesta Berliinissä on homojen ja lesbojen paraati, joka yhdeksän kilometrin mittaisena vaeltaa läpi kaupungin lännestä itään ja ylittää vaivatta vanhan muurin paikan, joka on enää vain katuun merkitty viiva. Värikäs kulkue pitää hauskaa ja vaatii poikkeaville samoja oikeuksia kuin heteroillekin. Illan ja yön aikana he poikkeavat tuhatlukuisina kapakoissa. Kaupunki valvoo heidän mukanaan.

Aavistuksen tulevasta sai jo edellisenä iltana, kun Bahnhof Zoon hotellivarauskeskuksessa tarjottiin huonetta jostain Spandaun takamailta. "Meillä on nyt juhlat ja Berliini on absoluuttisesti täynnä", sanoi virkailija. Vasta kolmen tunnin ja kuuden oluen yrittämisen jälkeen vapaa huone löytyi Kreuzbergistä.

Vaikka Kreuzberg on Berliinin tiheimmin asuttu kaupunginosa, aamulla ikkunan alla kirmaa lauma lampaita ja vuohia, kanoja, sikoja ja hevosia. Aivan farmin vieressä on kiveen kiinnitetty laatta, jossa ilmoitetaan, että olemme nyt Berliinin maantieteellisessä keskipisteessä. Melkein mikä tahansa on Berliinissä mahdollista.

Kivenheiton päähän keskipisteestä ovat nousemassa Potsdamer Platzin mahtipontiset tornitalot. Euroopan suurimmaksi sanotulla rakennustyömaalla aiotaan palauttaa Berliinin sykkivä sydän entiselle paikalleen, kun se sodan pommitusten jälkeen ja sittemmin muurin halkomana oli vain rikkaruohoa työntävää joutomaata. Rahalla saadaan komeita rakennuksia, mutta pystytäänkö sillä ostamaan sydänkin, jää nähtäväksi.

Homoja, lesboja, uusnatseja, anarkisteja. Vaihtoehtoihmisiä, taiteilijoita, talonvaltaajia, mielenosoittajia. Siirtotyöläisiä, turisteja, huoria, narkkareita. Dynaamisuutta, aggressiivisuutta, suvaitsevaisuutta, alakulttuureja. Sitä kaikkea löytyy Berliinistä. Silti suurin osa berliiniläisistä on lähes tylsyyteen saakka tavallisia saksalaisia, jotka pitävät makkaroista ja sianlihasta. Ja koko roska huuhdellaan alas oluella snapsin kera.


Kaksoset viimeisellä tuomiolla

Muuri muuttui matkamuistoksi Saksan Demokraattisen Tasavallan viimeisenä syksynä 1989. Silloin kävi selväksi, ettei demokratiaa voitu puolustaa enää tankein ja kiväärein. Tuhansien talttojen kilkutus muurilla oli kuin musiikkia, mutta siitä taltioitu nauha varastettiin idän pikajunassa matkalla Ceausescun maahanpanijaisiin.

Idän pikajuna ajoi historiaan. Berliinissä rajanylityspaikalla Checkpoint Charliessa rajavartijat pitivät edelleen tuimaa ilmettä, mutta silmissä asui jo epävarmuus ja tietoisuus kaiken turhuudesta, kun Brandenburgin portin kautta saattoi kävellä länteen kenenkään estämättä.

Nyt ikuiseksi ajatellusta Checkpoint Charliesta on tuskin mitään jäljellä. Alue on rakennettu uudelleen ja menneestä on muistuttamassa miehitysvaltojen kyltti amerikkalaisen sektorin loppumisesta sekä suuri valokuva nuoresta neuvostosotilaasta. Kuvan vieressä oleva liikennevalo vaihtuu vihreään ja autot ajavat entiseen itään.

Jotain on kuitenkin pysyvää. Kymmenen vuotta sitten tuli poikettua oikeustalon takana jo vuodesta 1621 toimineeseen ravintolaan Zur Letzten Instanziin (Viimeisellä tuomiolla) nauttimaan Eisbeinia eli sianpotkaa hapankaalilla. Viereisessä pöydässä ähelsivät omien annostensa kimpussa suunnilleen Saksan jaon ikäiset identtiset kaksoset, joista toinen oli viettänyt suurimman osan elämäänsä idässä ja toinen lännessä. Nyt he kohtasivat jälleen ja suupalojensa lomassa he tuomitsivat Saksan historian eläviä ja kuolleita. Jälleennäkemisen riemussa malja oli vuotamassa ylitse.

Zur Letzten Instanzin vieressä on pystyssä vielä pätkä Berliinin alkuperäistä kaupunginmuuria keskiajalta. Kuin kohtalon oikusta kapakkaan astelevat samat identtiset kaksoset kuin kymmenen vuotta sittenkin. Eivät he tietenkään tunnista silloisia sivustakatsojia, mutta iloisia he ovat edelleen. Pari snapsia nautittuaan he siirtyvät pöytään ja tilaavat Eisbeinit.


Kivettynyttä valssia Göbbelsin huvilalla

Bogenseen rannalla on kuolemanhiljaista. Taksikuski katsoi oudosti osoitteen kuultuaan. "Ei siellä ole mitään", hän yritti selittää, mutta ajoi sitten perille. Autius on ehkä hyväksikin, sillä Bogenseellä on läsnä Saksan lähihistoria.

Lähimpänä rantaa on Hitlerin propagandaministeri Joseph Göbbelsin maaseutuasunto. Sen takana on 50-luvulla rakennettu sisäoppilaitos, jossa koulutettiin puoluekaadereita sosialistisen DDR:n tarpeisiin ja ulkomaillekin. Wilhelm Pieckille nimettyä koulua on käynyt moni suomalainenkin. Nyt koulun piha on nurmettunut ja käyttämättöminä seisovien rakennusten välissä tallustelee vain yksinäinen talonmies.

Koulussa sai oppia myös työväenliikkeen kansainvälistä solidaarisuutta sekä solidaarisuutta sorrettuja kehitysmaita kohtaan ja niiden vapautusliikkeille. Oppilaiden kansainvälisessä joukossa oli opiskelijoita Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan kehitysmaista. Sosialististen maiden työnjaossa DDR:n kehitysavun yhtenä kohdemaana taisi olla muun muassa Etiopia.

Yhdistynyt Saksa antaa kehitysapua 0,26 prosentin verran bruttokansantuotteestaan. Niissä puitteissa maan kansalaisjärjestöillä on omat kehitysyhteistyöprojektinsa, mutta eniten rahaa on viimeisen kymmenen vuoden aikana syydetty itsensä itäisen Saksan kehittämiseen. Muutos markkinatalouteen ei ole tapahtunut kivuttomasti, vaikka Saksojen yhdistyminen saatiin vietyä läpi laukaustakaan ampumatta.

Mielen muureja on vielä purkamatta. Ossien elintaso on edelleen alempi kuin Wessien. Järjestelmän muutos on tuonut mukanaan myös työttömyyttä ja epävarmuutta tulevaisuuden suhteen. Itäpuolen asukkaat ovat saaneet tottua kolmeen erilaiseen komentoon puolessa vuosisadassa. Moni on muuttanut länteen parempien elinolosuhteiden toivossa.

Hallitsevan puolueen jättämässä ideologisessa tyhjiössä myös uusnatsit ovat saaneet hälyttävästi kannattajia. Heidän tekosensa näkyvät muukalaisvihamielisyytenä, turkkilaisten asuintalojen polttamisena ja muina väkivallantekoina. Göbbelsin propaganda puree haudan takaakin ja hän voi myhäillä tyytyväisenä.

Göbbelsin kesäasunnon edessä on patsas, jossa kivestä veistetyt mies ja nainen syleilevät toisiaan. He ovat joko yhtymässä suudelmaan tai lähdössä hiljaiseen valssiin. Se voisi olla tanssi yli hautojen, mutta pariskunnan asento viittaa myös uuden elämän synnyttämiseen.

Bogenseen lähellä on Wandlitz, jonne DDR:n johtajat rakennuttivat oman gettonsa, kun he alkoivat tuntea olonsa Berliinin Pankowissa liian turvattomaksi. Taksikuski kertoo auliisti kuulemiaan yksityiskohtia heidän elämästään.


Raunioista kasvaa kulttuuri

Göbbelsin kauden aikaansaanoksia on vielä nähtävissä Berliinissä. Oranienburgerstrasella on valmistumassa uudelleen natsien polttama Berliinin suurin juutalaisten synagoga. Sen lähellä on rapistunut talo, joka tuhoutui osittain toisen maailmansodan pommituksissa. Pommien vaurioita ei ole vielä tähänkään päivään mennessä korjattu, mutta talon saneeraus on tarkoitus aloittaa kesän aikana.

Talossa on toiminut viime vuosisadan alkukymmeninä tavaratalo, vuonna 1928 sen otti haltuunsa AEG ja myöhemmin SS. Muurin murruttua talon valtasivat 1990 nuoret taiteilijat ja siitä on tullut Berliinin ehkä tunnetuin kulttuuriraunio Tacheles.

Valtauksen veteraaneja on talossa taidepiirien suosimaa kahvilaa pitävä Martin Reiter. Hän kertoo, että talo on ollut vilkkaassa käytössä ja siinä on työtiloja sekä taiteilijoille että arkkitehdeille. Käytöstä kertovat myös pihalla olevat lukuisat romuveistokset.

Martin Reiter sanoo, että valtaajat olivat huolissaan kuultuaan talon saneerausaikeista. Häädön sijasta he saivat neuvoteltua rakennuttajan kanssa sopimuksen, jossa kahvila ja näyttelytila saavat jatkaa seuraavat kymmenen vuotta. Vuokraksikin sovittiin nimellinen yksi markka.

Kahvilan seinillä on maalauksia, joista monet on tehty voimakkain vedoin. Se tuntuu kuvastavan Berliinin henkeä. Taiteilijoiden itse tekemä sisustus on vähintäinkin persoonallinen, joku voisi väittää sitä jopa omituiseksi. Pöytään tulee nuori runoilija, joka oluen toivossa ryhtyy lausumaan runojaan.


Odysseia entiseen itään

Keskustan jälkeen ehkä eniten julkisuutta Berliinissä ovat saaneet perinteiset työläiskaupunginosat Kreuzberg ja Prenzlauer Berg. Niissä on jotakin samankaltaisuutta vaikkapa Helsingin Kallion kanssa. Otsikoihin ne ovat päässeet nuorten yhteenotoista poliisien kanssa ja talonvaltauksista. Berliinissä mielenosoituksia on usein.

Talonvaltaukset alkoivat Kreuzbergissä 70-luvulla samanaikaisesti kun vanhoja taloja purettiin avohakkuumenetelmällä ja rakennettiin tilalle yksitoikkoisia kerrostaloja. Kaupunginosaan suunniteltiin jopa moottoritietä.

Berliiniä on totuttu uudistamaan väkivaltaisin keinoin. Sen minkä sodan pommitukset olivat jättäneet pystyyn, yrittivät grynderit tuhota lopullisesti pommejakin tehokkaammalla saksalaisella määrätietoisuudella.

Muurin itäpuolella sijainnut Prenzlauer Berg säästyi grynderien hyökkäykseltä ja kun se ei sodassakaan vaurioitunut kovin pahasti, se sai rapistua rauhassa korjausrahojen puutteessa. Kaupunginosan pääkatua Schönhauser Alleeta kutsuttiin tosin 1950- ja 1960-luvuilla jopa Itä-Berliinin Kurfürstendammiksi, koska sen varrella oli lukuisia yksityisiä kauppoja, kahviloita ja ravintoloita.

Nyt Prenzlauer Bergistä on tullut muodikas kaupunginosa, jonne halutaan muuttaa kauempaakin. Kaupunginosaan hakeutuivat jo Itä-Berliinin virallisesta kulttuuripolitiikasta erkaantuneet taiteilijat ja monet niistä, jotka hakivat vaihtoehtoa hallitsevan puolueen linjalle. Jo ennen muurin murtumista siellä vallattiin tyhjiä huonokuntoisia asuntoja, mutta suurta huomiota herätti vasta länsiberliiniläisten talonvaltaajien invaasio viime vuosikymmenellä.

Prenzlauer Bergin taloista vielä monet ovat korjaamatta, mutta myös paljon on muuttunut. Kahviloita ja ravintoloita on tullut lisää, luotien repimä talo Pappel Alleella, jossa eräs nainen kerran asui, on ehostettu niin hienoksi, ettei sitä ole tunnistaa ja Berliner Luftia tarjoillut kulmakapakka on lopetettu.

Hotellimme lähellä Kreuzbergissä sijaitsee turkkilaisten ja vaihtoehtoihmisten alue, josta kaupunginosa tunnetaan. Kebabkioskille on helppo törmätä, sillä Kreuzbergissä asuu valtaosa Berliinin yli 100 000 turkkilaisesta. Vuonna 1998 joka kolmas kreuzbergiläinen oli työtön.

Berliiniläisissä lehdissä käydään keskustelua laittomien maahanmuuttajien ja ihmissalakuljetuksen tuottamasta ongelmasta. Viime vuonna heitä tuli Saksaan lähes 40 000, suurimmat määrät Tsekin tasavallan ja Itävallan kautta. Jotkut haikailevat jo muuria takaisin estämään kolmannen maailman ihmisten tulon hyvinvoivaan länteen.

Odysseia entiseen Itä-Berliiniin on hyvä päättää Alexander Platzilla. DDR:n aikana rakennettu ja fallistisena taivaalle sojottava televisiotorni osoittaa, kuinka jämäkästi on seisty ja korkealle tähdätty ennen lopullista impotenssia.
 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!