Rotujen kilpajuoksu

Teksti: Timo Saari

Kulttuuri

Mustien juoksijoiden ylivoima jatkuu Sydneyn olympialaisissa – mutta urheilijoiden rotutausta on yhä poliittisesti epäkorrekti keskustelunaihe.

Ei tarvitse olla urheilun asiantuntija tai ennustajaeukko veikatessaan, että Sydneyn olympialaisten sadan metrin loppukilpailun kaikki kahdeksan osanottajaa ovat ihonväriltään mustia. Näin on ollut jo neljissä viimeisissä olympialaisissa, joissa jokainen 32 finalistista kilpailussa maailman nopeimman ihmisen tittelistä on ollut musta.

Miksi afroamerikkalaiset urheilijat sitten hallitsevat rahakkaita urheilukenttiä? Miksi olympialaisten osanoton laajentuessa ja tasa-arvoistuessa erityisesti juoksulajien lopputulokset ovat tulleet rodullisesti yhä yksipuolisemmiksi? Onko asialla geneettistä selitystä vai onko se seurausta sosiaalisista ja kulttuuritekijöistä? Mitä johtopäätöksiä mustien asemasta ja rotujen välisistä suhteista voimme ilmiön perusteella tehdä?


Kuppiloissa kiistellään, julkisesti ei

Huolimatta mustien urheiluylivoiman näkyvyydestä on asia ollut lähes tabu julkisen keskustelun piirissä. Vaikka miesten vedonlyöntiporukoissa ja kaljakuppiloissa ympäri maailman on mustien dominanssia retosteltu eri puolilta, on siitä varsinaisessa urheilujournalismissa ja tasa-arvokeskustelussa melkein vaiettu.

Yhdysvaltalaisen arvostetun toimittajan Jon Entinen kirja "Taboo: Why Black Athletes Dominate Sports and Why We Are Afraid to Talk About It" tarttuu ilmiöön niskaotteella. Entine esittää lukuisan joukon provokatiivisia kysymyksiä, jotka ovat suututtaneet niin rotukiihkoilijoita kuin rasismin vastustajiakin.

Kiihkeitä tunteita herättävää ja poliittisesti epäkorrektia ilmiötä ei ole Entinen mukaan haluttu tutkia laaja-alaisesti. Urheiluvalmennus-, geeni- ja yhteiskunnallinen tutkimus ovat pääosin käsitelleet asiaa kukin omasta näkökulmastaan. Ja vaikka mustien urheilumenestyksen taustoista on julkaistu satoja tutkimuksia, on asiasta yhä enemmän hyviä kysymyksiä kuin kunnon vastauksia.

Pelko rasistilta kuulostamiselta on saanut useat monikulttuurisuuden kannattajat valitsemaan asiasta vaikenemisen. Suomessa jo pitkään asunut yhdysvaltalainen ohjaaja Joe Davidow meni Helsingin kulttuurivuoden julkaisussa jopa niin pitkälle, että hän arvioi suomalaista rasismia ilmentävän "enää vain yksi piirre, johon Yleisradion urheiluselostajat jatkuvasti syyllistyvät: miksi urheiluselostuksissa erotellaan edelleen musta urheilija ja valkoinen urheilija."

Tiukka väittely ja poliittisesti epäkorrektit kysymykset voivat saada monen tuntemaan olonsa epämukavaksi, mutta Entinen mukaan asian provosoima dialogi ei ole ongelma. Se voi pikemminkin olla ratkaisu.


Urheilu ja älykkyys

"Jokaisen, joka yrittää nostaa tabun tutkittavaksi tai edes herättää keskustelun siitä mikä voisi olla mustien ja valkoisten urheilijoiden kasvavan suorituseron taustalla, on parasta valmistautua törmäämään julkiseen kohuun, jossa selviytymisestä ei ole mitään takeita", kirjoittaa Entine.

Eräs rotujen urheilumenestyksen vertailun kiusallisimmista kysymyksistä on urheilun ja älykkyyden välinen suhde. Monien tutkijoiden mielestä mustien fyysisen lahjakkuuden korostaminen on vain kaunis tapa sanoa heidän olevan älyllisesti rajoittuneempia.

Aiemmin urheilun historiassa fyysisen ja älyllisen kyvykkyyden välillä on nähty vallitsevan voimakas side. Stereotypia junttiurheilijasta, jonka maailma rajoittuu reisilihaksen koon ja lisäravinteiden ympärille, on varsin uusi ja sellaisenaankin valikoiva. Julkisuuden luomissa mielikuvissa on kuitenkin helpompi uskoa vaikkapa Michael Schumacherin kuin mustan yhdysvaltalaisen kuulamörssärin C.J. Hunterin älykkyyteen.

Suomen pikajuoksun päävalmentajalla Petteri Jousteella on asiaan monivivahteisempi kanta: "Kaikki huippu-urheilijat ovat oman urheilunsa suhteen älykkäitä".

Useimmat urheilulajit vaativat Jousteen mukaan samoja perusominaisuuksia: voitontahtoa, kestävyyttä, lihasvoimaa ja koordinaatiota. "Pikajuoksussa voiman puolella korostuu räjähtävä voima ja älyn osalta keskittymiskyky. Kaikki on niin ratkaisevasti kiinni lähdön onnistumisesta."

Jousteen mukaan mustien juoksijoiden ylivoimaa on tutkittu lääketieteellisesti melko paljon. Mitään nopeuden perintötekijöitä sisältävää geeniä ei ole kuitenkaan onnistuttu eristämään, eikä tutkimuksissa mustilta ole löydetty muita vahvempia lihassoluja tai nopeammin viestittäviä hermoratoja.

Rodulla ja etnisellä taustalla on kuitenkin kiistaton lääketieteellisesti todistettu merkityksensä esimerkiksi alttiudelle useisiin tauteihin. Jon Entinen mielestä näin ollen ei voi olla mahdotonta – eikä myöskään rasistista – että länsiafrikkalaisten jälkeläisten pikajuoksumenestyksellä olisi myös perimään liittyviä tekijöitä.

Lääketieteestä tai genetiikasta ei löydy kuitenkaan perustetta sille mustien urheiluylivoiman synnyttämälle ennakkoluulolle, että mustat pärjäisivät vain biologisen etulyöntiasemansa turvin, eivät kovan harjoittelun, päättäväisyyden ja pitkäjännitteisyyden avulla. Eräissä suomalaisissakin urheiluselostuksissa myyteiksi nostetut "Nandi-heimon miehet" eivät todellisuudessa menesty pelkillä luonnonlahjoilla, vaan armottoman kovan harjoittelun ja keskinäisen kilpailun avulla.


Urheilu väylänä vaurauteen

Laajimmin hyväksytty yhteiskunnallinen ja kulttuurinen selitys mustien urheilumenestykselle on, että urheilu tarjoaa niin kehittyneiden maiden kuin Afrikan mustillekin heiltä muuten suljetun mahdollisuuden vaurauteen. Mutta vaikka valkoisilla onkin valittavanaan useampia rikkauden teitä Piilaaksosta Wall Streetille, niin eivät he vapaaehtoisesti anna mustien urheilijoiden kahmia miljoonia dollareita ammattilaiskentiltä.

Yhdysvalloissa mustien dominanssi rahakkaimmissa ammattiurheiluissa on kuitenkin häkellyttävää. Kun Yhdysvaltain väestöstä on mustia 13 prosenttia, on amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisista 65 prosenttia, baseballin ammattilaisista 70 prosenttia ja koripallon ammattilaisista lähes 80 prosenttia mustia.

Se minkä lajin pariin esimerkiksi Yhdysvalloissa liikunnallisesti lahjakas nuori hakeutuu on voimakkaasti ennalta määrätty jo kulttuuriperimässä. Uinti, telinevoimistelu ja jääkiekko ovat yhä lähes täysin valkoisten hallitsemia lajeja. Mustien tennislahjakkuuksien Serena ja Venus Williamsin menestys on vielä selvästi poikkeus segregoituneilla urheilumarkkinoilla.

Yhdysvaltain pikajuoksuvalmennukseen perehtynyt Petteri Jouste pitää mustien sprinttereiden menestyksen tärkeänä tekijänä yliopistojen kykyjenetsintää: "Jo high schooleista asti seulotaan parhaita. Useimmiten rekrytoidaan tummia, eivätkä valkoiset lahjakkuudet edes etsiydy pikajuoksun pariin."

"Musta väestö on niin Yhdysvalloissa kuin Afrikassakin taloudellisesti heikommassa asemassa. Siksi stipendien avulla toimivat Yhdysvaltain yliopistot voivat seuloa pikajuoksuryhmänsä valtavasta mustien lahjakkuuksien joukosta, niin Karibialta kuin Afrikastakin."


Idoleilla on merkitystä

Nelinkertaisella olympiavoittajalla ja nykyisellä kansanedustajalla Lasse Virenillä on oma ironisen käänteinen uskonsa siihen, ettei värillisten juoksijoiden täydellinen ylivoima ainakaan pitkillä matkoilla ole lopullista. "Kun Afrikassa asiat kehittyvät ja elintaso saadaan siellä nousemaan tilanne voi tasapainottua", menneiden vuosien mestarijuoksija uskoo Iltalehdessä.

Pysyvien johtopäätösten tekeminen nykytilanteesta tai edes vahvistuvista trendeistä voikin johtaa harhaan. Valkoiset hallitsivat 20-luvun yleisurheilua totaalisesti ja vielä 30 vuotta sittenkin sen suurinta osaa.

Petteri Jouste uskoo menestyvien urheiluidolien esimerkin vahvaan merkitykseen. "Vielä ei yksikään valkoinen ole juossut satasta alle kymmeneen sekuntiin. Kun sen joku vihdoin tekee, uskon monien muiden seuraavan perässä."

Pikajuoksuvalmentaja Jouste iloitsee Suomen sprinttereiden viimeaikaisesta menestyksestä. Kansainvälisen tason kiinniottaminen tuntuu kuitenkin ylivoimaiselta urakalta. Tommi Hartosen keskikesällä juoksema uusi satasen Suomen ennätys 10,27 sekuntia merkitsi ajallisesti suurta harppausta eteenpäin. Maailman pikajuoksutilastossa se oikeuttaa kuitenkin vasta jaetulle 100. sijalle – ja Hartosen edellä rynnii noin 90 värillistä juoksijaa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!