Pelon voi voittaa väkivallattomuudella

Tämä nuori nainen on pidätetty useita kertoja, istunut vankilassa ja tuntenut Nato-sotilaan aseenpiipun ohimollaan. Hänen rikoksensa ovat väkivallaton rauhanpuolustaminen ja yritykset tehdä laittomat joukkotuhoaseet toimintakyvyttömiksi.

Kuva: Katri Silvonen (Kuvaaja: Petri Kuokka

”Pidätystilanteessa sanon heti, että olen väkivallaton, ja luotan siihen, ettei toinenkaan heti tapa.” (Kuva: Petri Kuokka)

Katri Silvonen on uinut kymmenen metrin päähän ydinsukellusveneestä sekä päässyt sisään sotilastukikohtiin ja Naton päämajaan, vaikka on ilmoittanut aikomuksistaan jo etukäteen. Hänen mukaansa kuka tahansa pystyisi samaan, ja se jos mikä on pelottavaa.

Katri tekee kokopäivätyötä ydinaseriisunnan puolesta, palkatta. Hän asuu Belgiassa Gentissä vallatussa talossa kymmenen ihmisen yhteisössä. Tämänkertainen valtaus on luksusmallia, sillä sähköt ja vesi toimivat. Muutto tulee jonain päivänä parin viikon varoitusajalla, tavallisesti 6-9 kuukauden päästä valtauksesta.

Katrilla ei ole paljon rahaa, eikä hän koe sitä paljon tarvitsevansakaan. Työnantaja For Mother Earth -järjestö pyörittää luomukasvisravintolaa, jossa järjestön vapaaehtoistyöntekijät syövät

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!