Kairossa kolmasosan päivittäisistä jätteistä siivoaa hiljainen ja halveksittu ihmisryhmä – roskankerääjät.
Perjantaisin ei ole koulua, ja silloin Moqattamin pojat ajavat roskakärryjä. (Kuva: Ib Knutsen)
Joka aamu Magdi Fayez lähtee töihin aamun sarastaessa ja ajaa kotoaan Moqattamin vuorelta alas vielä nukkuvaan Kairoon. Oman piirinsä luona Magdi ottaa vuosien mustaaman punoskorin selkäänsä ja kipuaa ylös ensimmäisen talon takaportaita. Siellä häntä odottavat asukkaiden ulos jättämät muovipussit. Magdi on zabbaliini eli yksi Kairon noin 50 000 roskankerääjästä.
Noin viisikymmentä asuntoa kattavan kierroksen jälkeen Magdi palaa kotiin Moqattamille, kippaa roskat kotinsa eteen ja lähtee uudelle kierrokselle. Perheen naiset kolmessa polvessa alkavat lajitella roskia. Magdin äiti Ma’adi Fayez näyttää, kuinka muovi, paperi, tina, lasi ja orgaaninen jäte lajitellaan omiin kasoihin. Perjantaisin, kun ei ole koulua, Ma’adin tyttärentytär Samia auttaa lajittelussa.
Joskus Magdi tekee löytöjä roskien seasta. ”Kalliita hajuvesiä, veitsiä ja haarukoita. Otan joskus löytötavarat itselleni, mutta useimmiten myyn ne eteenpäin”, hän sanoo.
Kaikki tehdään paljain käsin, ja perheen lapset juoksentelevat ympärillä ilman kenkiä. Koska sairaalajäte tulee muiden roskien mukana, neulat, lasinsirpaleet ja muut terävät esineet ovat vaarana terveydelle. ”Käsineistä ei ole hyötyä, ei niiden kanssa voi lajitella”, Ma’adi kertoo. Kesäkuumalla hanskat tarttuvat ihoon kiinni ja hajoavat helposti.
Yllättävää kyllä roskien lemu ei ole niin pistävä kuin esimerkiksi suomalaisella kaatopaikalla. ”Me olemme tottuneet roskiin”, Ma’adi sanoo ja muut nyökkäilevät hyväksyvästi vieressä. Silti roskat muistuttavat olemassaolostaan perheen kotonakin, jonne imelä haju leijuu alakerrasta. He elävät roskista.
Karsastettuja kierrättäjiä
Kaikki mahdollinen kierrätettävä myydään eteenpäin tehtaille ja orgaaninen jäte syötetään sioille ja vuohille. Fayezin suuri perhe, joka tarkoittaa noin 50:tä alueella asuvaa lähisukulaisten kotitaloutta, omistaa yhteensä tuhat sikaa. Ne juoksentelevat ympäriinsä, tonkivat roskakasoja ja elävät sulassa sovussa kanojen, vuohien ja kulkukoirien kanssa.
Siat myydään joko Egyptin kuusimiljoonaiselle kristitylle vähemmistölle tai ulkomaille. Lähes kaikki zabbaliinit ovat kristittyjä, joten heitä ei koske muslimienemmistölle säädetty sian syönti- ja kasvatuskielto.
Suurin osa roskankerääjien elannosta tulee kierrättämisestä, ja he saavat jonkin verran myös asunnoista kerättävistä maksuista. Järjestäytyneet välittäjät, wahiat, ottavat kuitenkin osansa, ja zabbaliinit saavat vain hyvitystä roskien kuljetukseen liittyvistä menoista.
Yhden päivän aikana 200 000 kiloa jätettä kerätään kuljetettavaksi Kairon viidelle zabbaliinien asuinalueelle, joista Moqattam on suurin. Käsityö on niin tehokasta, että 80 prosenttia zabbaliinien keräämästä jätteestä hyödynnetään uudelleen. He keräävät kolmasosan jätteistä 16 miljoonan asukkaan Kairossa, joka on yksi maailman saastuneimmista kaupungeista.
Mutta zabbaliinien työtä ei arvosteta. Heidät nähdään takapajuisina ja heidän kierrätysmenetelmiään pidetään vanhanaikaisina. Zabbaliinien kanssa vapaaehtoistyötä tekevä Leila Iskander Kamel kauhistelee tapaamieni roskankerääjien elämänasennetta.
”He kaikki inhoavat työtään! Ja heillä on sairauksia!” hän myrskyää ja kertoo, että monilla roskankerääjillä on hepatiitti B, haavoja ja syöpäläisiä. Ei mikään ihme, sillä vaikka lapset kasvavat roskien keskellä, se ei tee heistä immuuneja tauteja vastaan.
Apujärjestöt heräävät
Zabbaliineja on siirrelty paikasta toiseen Kairon kasvaessa, aina vain kauemmaksi muista asuinalueista. Aivan autiomaan reunalla sijaitseva Moqattam oli tyhjä vielä kolmekymmentä vuotta sitten, kun nykyisten roskankerääjien vanhemmat asettuivat alueelle. ”Täällä poltetaan roskia ja savu laskeutuu Kairoon. Siitä nämä ongelmat alkoivat”, Magdi Fayez uskoo.
Vasta 1980-luvulla zabbaliinien surkeisiin elinoloihin kiinnitettiin huomiota ja kansalaisjärjestötoiminta aktivoitui. Muun muassa Euroopan Unioni, Maailmanpankki ja Ford Foundation osallistuivat yhdessä zabbaliinien Al Gami’ya -järjestön kanssa Moqattamin infrastruktuurin parantamiseen: vesijohdot ja sähköt vedettiin koteihin, osa teistä päällystettiin ja kouluja sekä terveyskeskuksia rakennettiin.
Lapsille ja naisille alettiin järjestää lukutaitoprojekteja, ja vanhemmat pystyivät mikrolainojen ansiosta ostamaan esimerkiksi avolava-auton tai muovin lajitteluun käytettävän silppurin. Jätteiden lajittelu tehostui ja zabbaliinien tulot ja elinolot paranivat.