Länsimainen kriitikko kohtaa aasialaisen elokuvan

Aasialaiset elokuvat ovat päässeet länsimaissa kaupalliseen ohjelmistoon, tosin harvoin kassamagneeteiksi asti. Tulisiko länsimaisen arvostelijan olla tuomari vai kulttuurien välinen sillanrakentaja?

Ang Lee: Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme
Ang Leen toimintaseikkailu Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme on saanut ristiriitaisen vastaanoton maailman eri kolkissa.

Tammikuussa the Guardian-sanomalehden kolumnisti Charlotte Raven haukkui taiwanilaissyntyisen Ang Leen taisteluelokuvan Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme b-elokuvaksi, jota ”kritiikki ei olisi säästellyt mikäli se olisi ollut länsimaalaista tekoa.” Näyttelijöitä hänen tulkittiin luonnehtivan muun muassa ”eleettömiksi” ja ”pökkelömäisiksi” itämaalaisiksi.

Arvio kuohutti paikallista kiinalaisyhteisöä, jonka jäsenistä moni tulkitsi kolumnistin viljelemät termit rasistisiksi. Kirjoitus nähtiin aasialaista kulttuuriperinnettä ymmärtämättömäksi halveksunnaksi. Lehden vastineessa pahoiteltiin loukkaantumista mutta korostettiin, että kolumnistin sanoma ymmärrettiin väärin.

Toisaalta myös kiinalaiset itse ovat arvostelleet elokuvaa. Esimerkiksi hongkongilaisen tuottaja Maria Wongin mielestä paikallistelevisiosta pyörii samankaltaisia elokuvia päivittäin, ja Ang Leen ohjaus oli ”kuin isoäidin hitaasti kertoma tarina.” Leetä on syytetty kiinalaisuuden räätälöinnistä länsimaalaiseen makuun. Tätä kiistakapulaksi joutunutta Oscar- voittajaa ja ”Hollywood-tuotetta” on ylistetty nimenomaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vastaanotto on ollut innostunut myös Singaporessa ja Taiwanissa mutta huomattavasti laimeampi Koreassa, Japanissa ja Kiinassa.

Kulttuurisokkeja elokuvissa

Hiipivä tiikeri -elokuvan ristiriitainen vastaanotto havainnollistaa ongelmia, joihin yli kulttuurirajojen kurkottavissa arvosteluissa törmää. Näitä kysymyksiä pohdittiin Rotterdamin elokuvafestivaaleilla Culture Shocks -seminaarissa.

”Moni aasialainen ohjaaja – kuten intialainen Satyajit Ray – on itse asiassa keksitty ja hyväksytty ensin lännessä ja vasta sitten kotimaassaan. Mutta kun olen auttanut kiinnostavina pitämieni aasialaisten elokuvien tuontia Iso-Britanniaan, eivät sen enempää kriitikot kuin yleisö innostu niistä”, provosoi kansainvälisen elokuvakriitikkojen liiton puheenjohtaja Derek Malcolm avauspuheenvuorossaan.

Jia Zhangke: Platform
Kiinalaisen Jia Zhangken elokuva Platform kertoo Kiinasta 1980-luvulla, jolloin kulttuurivaikutteet Taiwanista ja Hong Kongista alkoivat levitä maolaisuuden lävistämään maahan.

Kriitikosta ohjaajaksi suuntautunut intialainen T. B. Srinivas muisteli varhaisia kohtaamisiaan ulkomaalaisten elokuvien parissa: ”Lapsena minua ihmetytti länsimaalaisten elokuvien pakonomainen keskittyminen miehen ja naisen suhteeseen ja seksuaalisten teemojen painottuminen – ikään kuin maailmassa ei muuta olisi.” Hän piti myös askarruttavana länsimaalaisten hautajaisten hiljaisuutta ja yleisemmin itkun esittämisen erilaisuutta: ”Intialainen yleisö menettää välittömästi sympatiansa sankaria kohtaan, jos tämä näytetään iloisena arkisissa toimissaan välittömästi sukulaisen tai ystävän kuoleman jälkeen.”

Srinivaksen mielestä länsimaisten kriitikoiden mielenkiinto on kapea kiinnostuksen kohdistuessa monesti vain tietynlaisiin taide-elokuviin tai jo tuttuihin teemoihin. Jos intialaiset elokuvat eivät asetu näihin raameihin, reaktiot saattavat olla vihamielisiä. Tämän koki jopa Satyajit Rayn klassikko Pather Panchali (1955), josta eräs ranskalainen kriitikko kirjoitti masentuneensa joutuessaan ”katsomaan kuinka köyhät maatyöläiset söivät epäsiistiin tapaansa käsin”. Teema ei ilahduttanut aikoinaan taloudellista tukeaan antanutta Länsi-Bengalin hallitustakaan, jonka edustaja koetti taivutella ohjaajaa ”näyttämään edes vähän maaseudun vaurautta”.

Länsimaista yleisöä pyritään miellyttämään

Srinivaksen mukaan kriitikko saattaa antaa ohjaajalle sisältöä koskevia neuvoja, vaikka aihepiiri – kuten järjestetty avioliitto – olisi hänelle täysin tuntematon. Länsimaalaisten arvostelijoiden holhoava asenne on paljon yleisempää aasialaisten kuin läntisten ohjaajien kohdalla. Lännessä esimerkiksi intialaista ruumiinkieltä moititaan yliampuvaksi, ymmärtämättä toisenlaista näyttelemisen perinnettä.

Artikkeli jatkuu >>>

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!