Edir Macedon rahasampo

Igreja Universalin tarina alkoi Rio de Janeirosta vuonna 1977. Edir Macedo -niminen nuorimies oli jättänyt taakseen kahdet keskeneräiset yliopisto-opinnot ja irtaantunut erimielisyyksien takia kolmesta eri kristillisesta liikkeestä. Oli siis aika keksiä jotain omaa.

Igreja Universal saarnasi aluksi kadulla, mutta siirtyi pian sisätiloihin. Ensimmäinen kirkko syntyi vanhaan elokuvateatteriin.

Helluntailaisuuteen pohjaavan Igreja Universalin jäsenmäärä on kasvanut vauhdilla. Tarkkoja lukuja ei ole olemassa, mutta tutkijat arvioivat jäsenmäärän Brasiliassa nousseen parhaimmillaan kolmeen miljoonaan, maailmanlaajuisesti kuuteen miljoonaan. Luvut kuitenkin muuttuvat jatkuvasti, sillä kirkkoon tulee uusia jäseniä samalla kun osa vanhoista lähtee pois.


Internetistä löytää kymmenittäin Igreja Universaliin liittyviä kotisivuja.

Brasilian rajojen ulkopuolelle sanomaa lähdettiin viemään jo pian kirkon perustamisen jälkeen. Vaikka ensimmäinen ulkomainen kirkko perustettiin Yhdysvaltoihin, Igreja Universalin leviäminen on tutkijoiden mukaan ollut voimakkainta portugalinkielisissä maissa. Uutena aluevaltauksena on sosialismin luhistumisen jälkeen ollut itäinen Eurooppa. Oman ilmoituksensa mukaan kirkko toimii tällä hetkellä yli 70 maassa.

Igreja Universal on noussut otsikoihin kaikkialla, missä se toimii. Portugalissa kirkkoa on epäilty yhteyksistä ase- ja huumekauppaan. Britanniassa paljastui tammikuussa yksi maan historian pahimmista lasten pahoinpitelyistä, kun Igreja Universaliin kuulunut nainen yritti voimakeinoin karkottaa paholaista adoptiolapsestaan. Kahdeksanvuotias menehtyi vammoihinsa.

Belgian parlamentin Igreja Universalista teettämä tutkimus toteaa kirkon olevan ”täysiverinen rikollisorganisaatio, jonka ainoa tavoite on itsensä rikastuttaminen”.

Igreja Universalilla on myös päivänvaloa sietävä puolensa. Brasiliassa kirkko on tehnyt paljon avustustyötä kaupunkien köyhimpien asuinalueilla. Igreja Univeral on perustanut niin orpokoteja, terveysasemia kuin koulujakin.

Vaikka Macedo on Brasiliassa haastettu oikeuteen muun muassa kavalluksesta, häntä ei ole vielä tuomittu mistään. Hän jatkaa Igreja Universalin piispana — ja huoletonta elämää viettävänä monimiljonäärinä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!